Briejuustoa ja marinoituja punajuuria

Voihan apatia. Mikäköhän siinä on, että keittiössäkin elämän täytyy aina mennä niin kaikki-tai-ei-mitään -kaavalla? Joko ihan kaikki tuntuu kiinnostavalta ja innostavalta, tai sitten yhtään mikään ei saa heräämään harmaasta horroksesta. Motivaatiota riittää lähinnä nukkumiseen, ruoat mätänevät ja kuivettuvat kaappiin, ja ruokalautasen sisällön yksipuolistuessa yksipuolistuu mielialakin. Kurjuuden tietää olevan pahimmillaan silloin, kun pöydälle nostetut suklaatkin jäävät syömättä. Onneksi keittiöapatiallakin on tapana kääntyä silkaksi riemuksi ennemmin tai myöhemmin. Vuoristoradan hykerryttäviä huippuvauhteja odotellessa madellaan ylämäkeen yksinkertaisten einesten voimin. Kotiuunista nostettua ciabattaa, palanen hyvää juustoa ja totutusta pikkuisen poikkeavammin maustettuja punajuuria. Kyllä se tästä.

hätäisen naisen ciabattaan ei syntynyt kauniita reikiä

Briejuustoa ja marinoituja punajuuria
(Mestarikokin käsikirja; Lehtinen, Peltonen, Talvinen (WSOY 2003)

500 g tuoreita punajuuria
100-150 g sokeria
5 dl hunaja-valkoviinietikkaa
2,5 dl vettä
rouhittuja korianterinsiemeniä (taisin käyttää ruokalusikallisen)
hienonnettua tilliä (kourallinen)
75 g briejuustoa per annos

tilli sentään oli tuoretta

Paahda sokeria kattilassa niin, että se saa hieman väriä. Lisää joukkoon nesteet ja korianterinsiemenet, keitä kokoon noin puoleen alkuperäisestä määrästä. Lisää kattilaan punajuuret, kiehauta, jäähdytä ja lisää tilli. Peitä hyvin ja anna marinoitua vuorokausi.Ota punajuuret liemestä. Siivilöi liemi ja kaada liemi takaisin punajuurten päälle. Pane muutama muotoiltu punajuuri lautaselle, kaada hieman marinointilientä päälle ja leikkaa viereen pala briejuustoa. Eikä se vasta leivottu ciabatta tosiaan pahennakaan annosta.

(Huom! Itse koin ohjeen keittoajan suhteen hieman ihmetystä- päädyin keittämään punajuuret ensin ihan vedessä lähes kypsiksi ja sitten kuorittuina loppukypsentämään ne (pari minuuttia) mausteliemessä. Pikkuruisten kesäpunajuurten kanssa ei ehkä tarvitsisi menetellä näin, mutta talvipunajuuret kyllä vaativat mielestäni kunnon kypsennyksen.)

mitä pienempiä käytetyt punajuuret, sen parempi

Olutkastike vol 666 - olut-voikastike karitsan paahtopaistille

Aina ei vaan jaksa tai ehdi kikkailla kiinnostavien raaka-aineiden kanssa, vaikka intoa ja ideoita riittäisikin. Onneksi kiireessä ja kiukkunälässä syntyy usein varsin mainioita innovaatioita, myös keittiössä. Seuraava kotigourmet syntyi ideasta tehdä beurre blanc valkoviinin sijaan olueeseen. Upealla olut-voikastikkeella oli tarkoitus kruunata jumalaisen pehmeät ja suussasulavat karitsan paahtopaistit romanttiselle sunnuntai-illan päivälliselle. Hetkellisen leipurointi-innostuksen johdosta päivällinen, illallinen, ja vielä seuraava aamiainenkin tulivat kuitenkin korvattua äärimmäisen ravitsevilla laskiais-korvapuusteilla (pullaähkystä romantiikkakin oli aika kaukana), joten karitsan paahtopaistit jäivät odottelemaan arki-iltaa.

melkosen ronskisti leikattua paistia ronskien juuresten päällä

Suhteellisen väsyttävän päivän jälkeen kokkia ei kuitenkaan kiinnostanut raahustaa enää ruokakauppaan, eikä vihaisesti kurniva vatsakaan varsinaisesti kannustanut monimutkaisten liemien keittelyihin. Kunnianhimoisen suunnitelman toteuttamisen sijaan vajaa purkillinen valmista demi glace -kastikepohjaa ja ainokainen jääkaapista löytynyt ruoanlaitto-olut saivatkin sitten ajaa sen super-hyper-moniulotteisen-ja-päiväkausia-huolella-keitetyn herkkuliemen asiaa. Jämäkokkailun hengessä lihan lisäkkeeksikin lämmiteltiin mikrossa edellisen päivän tähteitä: maa-artisokkaa ja juuriselleriä. (Tunnustettakoon myös, etten jaksanut odotella uunin kuumenemista, vaan erittäin ammattitaitoisesti lykkäsin myös ne pannulla paistetut karitsan paahtopaistit pariksi minuutiksi mikroon kypsymään raa'asta mediumiksi. Älkää missään nimessä tehkö niin.) Mutta. Varttitunnissa kokoon kyhätty sapuska yllätti maullaan sen verran positiivisesti, että ohje pitää ehdottomasti kirjata ylös. Älyttömän hyvää!

pakollinen vihreä kuvausrekvisiitta maustoi kastikkeen

Olut-voikastike lihalle
(kahdelle)

1,5 dl demi glace -kastikepohjaa
1 dl olutta (tässä Kievarin savuruis, katso huomautus lopusta!)
1/2 tl sokeria tai hunajaa (tässä muscovado-sokeria)
50 g suolatonta, huoneenlämpöistä voita
suolaa ja mustapippuria myllystä
(rosmariinin oksa)

Kiehauta kattilassa olut ja demi glace (ja rosmariinin oksa). Laske lämpö minimiin ja vatkaa sekaan vispilällä, nokare kerrallaan, huoneenlämpöiseksi pehmennyt voi. (Nouki rosmariini pois.) Lisää sokeri, sekä maun mukaan suolaa ja mustapippuria. Tarkista maku. Tarjoa kastike pihvin tai paistin kanssa.

vaatimattoman savuinen ruisviritys passasi pehmeänä mainiosti lihan kyytipojaksi

Huom: tällä kastikkeen reseptillä on hirmuisen näppärää testailla erilaisten oluiden soveltuvutta ruoanlaittoon suhteellisen vähällä vaivalla! Tällaisesta kastikkeesta on helppo maistaa oluen maun vaikutus kastikkeen makuun: mitä katkerampaa olut on (=mitä vahvempi humalointi), sen katkerampaa myös lopullinen soossi on, mitä täyteläisempää olut, sitä täyteläisempää lopullinen kastike jne. Erot maussa ovat huikeita käytettäessä esim. banaanille maistuvaa suodattamatonta saksalaista vehnäolutta, vaaleaa suomalaista lageria, vahvasti humaloitua indian pale alea tai vaikkapa täyteläistä kaura-stouttia. (Olutkastikkeen kehittelystä juttua myös aiemmassa postauksessa.)

Tilli-cashew-pestoke

Olin jo kirjoittamassa, että ikävöin kauheasti kesää. Se ei kuitenkaan pidä paikkansa, sillä pimeä lumen valaisema talvi on ihanaa, enkä edes kaipaa aurinkoa! Onko muka parempaa tekosyytä pysytellä kynttilöiden ja takkatulen loisteessa kotikolon sylinlämpöisessä ja herkuilta tuoksuvassa keittiössä kuin ulkona paukkuva pakkanen, pöllyävä lumi tai salaperäisen uhkaava pimeys? (Harmaa loskakelikin käy.) Ja jos nyt nukunkin kaksitoistatuntisia yöunia, ei sitä tarvitse millään kaamosmasennuksella selitellä- saa kai sitä ihmistä välillä vähän väsyttää! Oikeasti ikävöin ainoastaan kesäruokaa: tuoreita yrttejä, meheviä vihanneksia (ja jäätelökojuja) ja niitä ihanan raikkaita makuja jotka tuntuvat kelmeistä supermarketista poimituista kasviksista puuttuvan.

maidoton "pesto"

Kesäruokaikävään olenkin syönyt tilliä, joka taipuu myös eräänlaiseksi pestoksi, sanottakoon vaikka pestokkeeksi. Siinä missä tillin ihanan raikas maku tuo vaihtelua basilikalle, paahdettujen cashew-pähkinöiden kermainen pehmeys korvaa varsin sujuvasti pinjansiementen ja ilmastosyöpön parmesan-juuston täyteläisyyttä. Sekaan vielä kirpeän raikasta omenaista etikkaa ja piristävän happoista sitruunaa- mainio kesältä maistuva pestoke on valmis!

tillin varretkin käytetään pestokkeeseen

Tillipesto

100 g tillipuntti
100 g cashew-pähkinöitä
1rkl - 0,5 dl omena-valkoviinietikkaa
0,5 dl vastapuristettua sitruunamehua
2 dl hyvää, kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä
pari kierrosta suolaa myllystä
1 rkl hunajaa

Paahda cashew-pähkinöitä 200 asteisessa uunissa muutama minuutti, tai kunnes ovat saaneet hieman väriä. (Paahtaminen ei ole välttämätöntä, mutta "täytelöittää" valmiin pestokkeen makua.) Surauta paahdetut pähkinät tillin ja muiden ainesten kanssa tehokkaalla yleiskoneella hienoksi tahnaksi. (Käytä etikkaa maun mukaan, kannattaa aloittaa pienellä määrällä ja lisätä tarvittaessa.) Tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa tai hunajaa. Pestokkeen voi myös lisämaustaa valkosipulilla, viherpippurilla, mustapippurilla tai millä vaan! Ihanaa salaatinkastikkeena, leivän päällyksenä, dippinä, pastasoossina tai vaikkapa lämpimien kasvisten kastikkeena.

tillipesto sekoitettu lämpimien vihreiden papujen sekaan avokado-rucolapedille

Marokkolainen lammastagine

Nöyryyttävän hiihtolenkin (=hieman ikääntyneemmät karpaasit suksivat salamavauhdilla puuskuttavan amatöörin ohi, ja pikkulenkin kiertämiseen suksilla menee kauemmin kuin kävellen) jälkeen mikään ei maistu paremmalta, kuin mausteinen lihapata. (Ja ehkä joku ihanan lämmittävä, vahva olut..) Kun herkullisia karitsan kyljyksiä kypsentää pitkään ja hartaasti, liha lähes sulaa suuhun. Myös lisäke-kikherneet valmistuvat samassa padassa. Ruoan jälkeen katkeran suksimisyrityksen tuskakin on unohtunut autuaasti, ja niin sitä vain kummasti vetää monot jalkaansa vielä kerran..

sitruuna antaa patakaritsalle ihanan raikkaan säväyksen

Lammastagine
(resepti neljälle kirjasta "Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla", Anna & Fanny Bergenström)

1,5 kg lampaanlihaa luineen paloina (käytin karitsan parikyljyksiä)
2 rkl voita ja 2 rkl öljyä
3 keltasipulia (325 g)
8 valkosipulinkynttä
1 keskikokoinen porkkana
noin 2 tl suolaa, runsas 1/2 tl jauhettua mustapippuria
1/2-1 tl cayennepippuria
2 laakerinlehteä, 1 tl juustokuminaa
1 tl jauhettua inkivääriä, 1 pieni kanelitanko
5 dl kanalientä
1 dl vaaleita rusinoita (voi jättää pois, jätinkin..)
10 kuivattua aprikoosia puolikkaina
400 g käyttövalmiita kikherneitä valutettuina ja huuhdottuina
2 rkl hunajaa
2 rkl tomaattipyreetä
1/4 kypsää sitruunaa ohuina viipaleina (käytin tuplasti)

Seppälän tilan karitsaa Jämsästä

Ruskista lihapalat (muutamassa erässä) vähässä voissa ja öljyssä kauniin värisiksi. Nosta lautaselle ja siirrä sivuun toistaiseksi. Kuori ja pilko sipulit. Kuori ja hienonna valkosipulit. Paista sipulit ja valkosipulit voissa ja öljyssä padassa ja nosta lihat takaisin pataan. Kuori porkkanat ja viipaloi ne hieman vinottain. Lisää pataan. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää muutkin mausteet, kaada päälle liemi ja sekoita joukkoon rusinat, aprikoosinpuolikkaat, huuhdellut ja valutetut kikherneet, hunaja ja tomaattipyree. Sitruuna saa vielä odottaa.

mistä sitruunasta tietää onko se tarpeeksi kypsää?

Hauduta hiljalleen kannen alla noin 1,5 tuntia. Lisää sitruunaviipaleet tunnin hauduttamisen jälkeen. Kokeile kypsennyksen loppupuolella, onko liha jo mureaa. Pata saattaa tarvita puolisen tuntia lisäaikaa. (Kypsensin karitsaa kolme kokonaista tuntia, eikä aikaa ollut yhtään liikaa! Mitä kauemmin pataa jaksaa haudutella, sen mureampaa lopputuloksesta tulee! Mikään ei estä myöskään nostamasta pataa uuniin vaikkapa 150 asteeseen muutamaksi tunniksi liedellä kypsentämisen sijaan.)

sitruunat ovat hilloutuneet ihanaksi mössöksi

Sitruunaglaseerattu broileri

Haen useasti ruokainspiraatiota lueskelemalla keittokirjojen lisäksi alan lehtiä. Harmittavan usein lehtien (ja keittokirjojen) reseptit kuitenkin tuntuvat olevan "juosten kustuja" - määrät ovat vähän mitä sattuu, kuva ei välttämättä vastaa ollenkaan reseptin sisältöä ja maunkin suhteen on käytetty turhan paljon ylisanoja. (Tästä syystä puolueettomat ruokablogit ovat se inspiraation lähde nro 1! Realistisempia reseptejä saa hakea.) Uusimman Glorian Ruoka & Viini -lehden numeron (1/2012) kansiannos tarjosi kuitenkin hyvän syyn käyttää jääkaapissa nahistumassa olleen sitruunan ja appelsiinin. Simppeli resepti osoittautui myös varsin toimivaksi- kanankoiville tarkoitettua sitruksista glasyyriä voisi oikeastaan kokeilla myös lampaan lihalle, tofulle, tai mille tahansa.. Lehdessä broilerin lisäkkeeksi oli askarreltu sinapinsiemenperunoita ja sitruunamajoneesia, omaan "kanakoriin" päätyi pottujen sijaan täysjyväohraa.

näyttää yhtä palaneelle kuin lehdessäkin

Sitruunaglaseerattu broileri

800 broilerin koipia (käytin koipireisiä)
1 (luomu)sitruuna (käytin appelsiinin)
3 rkl voita
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria myllystä

sitruunaglasyyri:
1 (luomu)sitruuna
1/2 dl hunajaa
1/2 tl paprikajauhetta
1/2 tl cayennepippuria

sitruksia tulee syötyä hyvin kausiluontoisesti

Valmista glasyysi raastamalla sitruunan kuori ja puristamalla sitruunan mehu pieneen kattilaan. Lisää hunaja ja mausteet ja keitä muutama minuutti, kunnes seos on siirappimaista. Halkaise sitten toinen sitruuna (tässä tapauksessa appelsiini) ja paista sen halkaisupintaan väri paistinpannussa voissa. (Paistoin voissa myös glasyyrin tekoon käytetyn, kuoritun ja puristetun sitruunanraadon.) Lisää pannuun voita ja paista broilerinkoivet kullanruskeiksi ja rapeiksi. Laita broilerinkoivet ja sitruuna uunivuokaan. Mausta koivet suolalla ja pippurilla ja valele pinta reilusti glasyyrilla. Sipaise sitruunan pintaan hunajaa. Kypsennä koipia 220 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia, kunnes broileri on paahtuneen kiiltävää. Valele broileria vuokaan valuneella glasyyrilla molemmin puolin 10 minuutin välein. (Vuokaan ei kyllä valunut yhtään mitään ensimmäiseen puoleen tuntiin- vasta sen jälkeen vuoan pohjalle alkoi muodostua jonkinmoista nestettä jolla koipia pystyi valelemaan.)

loppuvaiheilla nestettä oli jo paljon

Keitin lisäkkeeksi täysjyväohraa, jonka kippasin hieman raakana (n. 10 min ohjeaikaa lyhyemmän keittoajan jälkeen) broilerivuokaan uuniin suunnilleen varttitunniksi (kun broilerit olivat jo kypsyneet uunissa sen puolisen tuntia). Ohra loppukypsyi ihanasti imien itseensä loput vuoan pohjalle valuneet sitruksiset herkkumehut. Ohran ja broilerin lisäkkeenä maistui mainiosti sitruunalla maustettu majoneesi, sekä vuoassa herkullisen makeaksi kypsynyt appelsiini. Tuskinpa tipu olisi ollut pöllömpää myöskään lehden ehdottamien sinapinsiemenillä, salottisipuleilla ja rosmariinilla maustettujen lohkopottujen ja -porkkanoidenkaan kanssa.

silloin tällöin täysjyväohra maistuu mahtavalle

Blogitunnustuksia

Blogimaailmassa liikkuu mainetta ja kunniaa kovin monella muotoa. Yksi hauska tapa kiittää hyviä blogeja on jakaa tunnustuksia. Blogitunnustusten ideaan kuuluu vastata tunnustukseen liittyviin kysymyksiin, ja jakaa mainetta ja kunniaa edelleen eteenpäin.

Sainkin ilokseni hurmaavalta vhh-leipuriguru Hiidenuhmalta suloisen ”sweetest blog” -tunnustuksen. Rästiin on jäänyt myös melkoisen kauan aikaa sitten saadut ”gorgeous blogger” –tunnustukset mainioita valmiita menu-kokonaisuuksia tuottavalta Sitruunaruoho-blogilta, sekä uskomattoman tietopohjan omaavalta Herkkusuulta. Nöyrimmät kiitokset ja kumarrukset!

Koska omat vastaukseni ovat hirmuisen pitkiä, jaettakoon nyt aivan ensiksi kiitoksia ihanista blogeista muutamalle suosikilleni, jotka mielestäni ovat ansainneet paikkansa sekä ”suloisimpina”, että ”suurenmoisina” blogeina. Suosittelen tutustumaan sekä näihin, että tuolta sivun oikean laidan blogiluettelosta löytyviin kattauksiin!

Kokkeillaan – Mahtavaa vertaistukea keittiökokeiluiden onnistumisiin ja epäonnistumisiin! Kotiharmin kokeileva kokkaus on erityisen lähellä sydäntäni, ja on oikeasti mahtavaa tietää etten ole ainoa joka on hieronut chiliä silmiinsä tai tuskaillut tortilloiden paistamisen kanssa.

Keittiönatsi – Ruoan lisäksi myös juomaa ja napakoita mielipiteitä aiheiden tiimoilta. Etenkin Klasun olutaiheiset postaukset tulee lueskeltua suurella mielenkiinnolla.

Ankerias Vipunen – Jos jossakin blogissa valmistetaan ruokaa, jota itse ei olisi tullut mieleenkään valmistaa, täältä sitä löytyy! Itämaiden herkkujen lisäksi Vipusen keittiössä tehdään toki muitakin herkkuja, kuuloaistia hiveleviä musasuosituksia unohtamatta.

Ja sitten ne vastaukseni tunnustuksiin liittyviin kysymyksiin:

Sweetest blog:
1. Lempiväri: Musta ja valkoinen. Ruokakin on lähes aina kauneimmillaan puhtaan valkoista tai mustaa vasten! En myöskään tykkää yhtään käyttää värillisiä juomalaseja tai mukeja minkään juoman nauttimiseen- seikka joka on saanut rakkaimmat ystäväni repimään hiuksiaan jokusen kerran..

2. Lempieläin: Lammas. Lautasella. En ole eläinihmisiä. Omistin lapsena vesikilpikonnan. Sekin karkasi.

3. Lempinumero: 3. Syntymäkuukauteni ja maaginen kolmiyhteys, ei suinkaan isä-poika-pyhähenkilinjalla, vaan kolmen erinomaisen kauniin ja viisaan naisen kesken. (Terkut vain sielunsisarilleni!)

4. Paras alkoholiton juoma: Jyväskylän kraanavesi. Passaa pilkata, mutta muualla vesi vaan maistuu pahalle.

5. Facebook tai Twitter: Facebook, huomatkaa erityisesti Ahmijan sivu;)

6. Intohimosi: Ruoka! Juoma!

7.  Lahjojen antaminen vai saaminen: Kumpikin. Olen jopa kerran keksinyt itselleni kolmannen nimen saadakseni kolmannen nimen nimipäivälahjan silloiselta  avokkeeltani..

8. Mieleisin kuvio tai muoto: Ympyrä tai pallo. Ruokalautanen, jäätelöpallo..

9. Paras päivä viikossa: Lauantai, jos se sattuu olemaan vapaapäivä- pitkät aamiaiset, aikaa ruokaprojekteille, aikaa ystäville ja puolisolle..

10. Lempikukka: Mitkä tahansa kukkivat kuvat! Neilikat eivät kuitenkaan kuulu suosikkeihini.. Seurustelumme alkuaikoina kerroin puolisolleni vihaavani vaaleanpunaisia neilikoita. Parka tietenkin muisti kukkakaupassa vain kuulleen minun puhuvan vaaleanpunaisista neilikoista. Pienen kukkakauppiaan väärinkäsityksen vuoksi mokomia neilikoita löytyi toki sitten myös kivana yllärinä hääkimpusta. .

Gorgeous blogger:
1. Koska aloitit blogin?
20.10.2010, reilu kuukausi kokkikoulun aloittamisen jälkeen.

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä se käsittelee?
Ruokaa. Keittiöseikkailuita. Rennommalla otteella myös erityisruokavalioita- pyrkimys on kirjoittaa sellaisista jutuista, joista haluaisin itse lukea.

3. Mikä tekee blogistasi erilaisen muihin blogeihin nähden?
Kaikki blogit ovat erilaisia! Superhyvien ja takuuvarmojen reseptien sijaan kirjaan kuitenkin enemmän omia ahaa-elämyksiä keittiössä- olivat ne sitten onnistumisia tai enempi ”olisi vähän voinut miettiä..”-tyylisiä Siperian reissuja. Taidan myös painottaa pikkuisen keskivertoruokablogia enempi hiilihydraattitietoista kasvisruokaa, oudompia ruhonosia ja olutkokkausta.. Taidan pelkän reseptin dokumentoinnin sijaan dokumentoida myös aika paljon omaa elämääni.

4. Mikä sai sinut aloittamaan kirjoittamisen?
Liika vapaa-aika. Aikuisena yhtäkkinen opintovapaalle jääminen jätti mukavan aukon lyhyiden koulupäivien päälle- aukko oli luontevaa täyttää jollakin sopivalla kokin ammattiopintoja tukevalla harrastuksella.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
En yhtään mitään. Jopa huonoine valokuvineen (sain vasta hetki sitten käyttööni järjestelmäkameran) ja omituisine resepteineen (alkuaikojen ensimmäiset liharuokaviritykset ovat kokemuksen myötä tainneet hieman parantua) blogi kuvaa täysin omaa opintomatkaa ruokaharrastuksen saloihin. Blogista on hauskaa lukea miten olen oppinut kasvissyöjästä lihansyöjäksi, miten olen kohdannut ensimmäistä kertaa omituisia raaka-aineita ja niin edelleen.

Socca - "tortillalätyt" kikherneistä

Siis miksen ollut kuullut tällaisesta herkusta jo aikaisemmin? Olen silloin tällöin käyttänyt kikherneistä jauhettua gram-jauhoa paistinpannulla paistettavaan "vegaanin munakkaaseen", mutta lettuja en ole älynnyt taikinasta tehdä. Kunnes nyt, luettuani Jouni Törmäsen keittokirjaa "Chez Jouni". Keittokirja sinänsä ei tarjonnut tämän soccan ohjeen lisäksi yhtään mitään muuta mielenkiintoista, mutta joskus se yksikin hyvä resepti riittää.. Socca on siis jonkinmoista pikaruokaa Välimeren alueella, ilmeisesti erityisesti Nizzassa näitä tortilla-lättyjen tapaisia leipäsiä tykätään napostella oluen kanssa. (Kyseisiä lettusia syödään ymmärtääkseni muuallakin maailmalla, pikkuisen erilaisilla nimillä ja koostumuksilla..)

kikherne"tortilla"/-lettu

Aineet ovat hirmu simppelit: kikhernejauhoa, vettä, suolaa ja oliiviöljyä. Passaa siis gluteenia ja/tai viljoja vältteleville, vegaaneille, pähkinäallergikoille ja hiilihydraattitietoisillekin tapauksille. Ainoa pikku ongelma hommassa on soccan paistaminen. Jounin ohjeistamana paistinpannulla öljyssä paistaminen tuotti 50% omituista palanutta mössöä ja 50% ihanan rapeita ja kauniita, mutta lähestulkoon uppopaistettuja lettusia. Netistä löytyneistä muista resepteistä suurimmassa osassa socca paistetaankin mahdollisimman kuumassa uunissa pellillä/ uunipannulla- ehkä sellaisella metodilla pääsisi parempaan lopputulokseen. Tällä kertaa en jaksanut ruveta kokeilemaan uunipaistoa, mutta mainion maun innostamana tulen kyllä taatusti jatkamaan socca-harjoituksia jossakin vaiheessa. Onnistuessaan tämä lettunen nimittäin toimii mainiona tortillalättynä, leipänä tai suolaisena lettuna. Omat harvat onnistuneet lettuseni täytin paistetulla sipulilla, suppilovahveroilla ja rucolalla- peittosivat kyllä makunsakin puolesta mennen tullen vehnähuttutortillat!

hullu määrä öljyä tuotti parhaan letun

Socca
(n. 16 pientä tortillaa)

250 g kikhernejauhoja (myydään myös gram- ja besan-jauhon nimellä)
2 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa
1 l vettä
reilusti mustapippuria myllystä paistetun letun päälle
(oliiviöljyä paistamiseen)

Sekoita jauhot, öljy ja suola. Lisää 2/3 vedestä ja sekoita tasaiseksi. Lisää loppu vesi taikinaan ja sekoita. Anna taikinan levätä n. 10 minuuttia. Taikinan voi valmistaa myös jo edellisenä päivänä. (Itse sihtasin jauhot öljyn ja veden seokseen, vispasin vispilällä ja annoin lepäillä kylmässä nelisen tuntia.) Lämmitä sopivan kokoinen teflonpannu kuumaksi. Lorauta pannulle oliiviöljyä. Kun öljy lähes savuaa, kaada pannulle ohut kerros taikinaa ja paista pari minuuttia. Käännä kerran. Mausta mustapippurilla. (Mustapippurin kanssa saa liioitella, vastajauhetun pippurin maku on kikherneen kanssa upea!)

ensimmäiselle yritykselle kävi köpelösti

Hah. Paistaminen ei tosiaan sujunut kovin hyvin. Ensimmäisellä kerralla pannulla oli liian vähän öljyä, ja todella ohut, helposti kaadettava taikina juuttui saman tien kiinni pannun pohjaan. Toisella kerralla käytin reiluummin öljyä, ja kaadoin taikinaa pannulle hyvissä ajoin ennen öljyn savuamista. Tämä metodi toimi parhaiten! Seuraavaksi käytin yhtä paljon öljyä, mutta kuumensin öljyn aiempaa kuumemmaksi: lettunen sai palaneet pitsireunat ja juuttui keskeltä pannun pohjaan, kypsymättä kokonaan. Joka tapauksessa, öljyn kuumentaminen savuamispisteeseen on vähintäänkin kyseenalaista- mieluummin valmistaisin soccat kokonaan ilman öljyssä paistamista. Luulisin, että muutenkin homma onnistuisi paremmin kuumassa uunissa, kuumennetun pizzakiven päälle nostetussa teflon-pinnoitetussa vuoassa tai vastaavassa vähän paksummalla taikinakerroksella. Jos joku on onnistunut valmistamaan soccaa ilman järkyttävää määrää paistoöljyä, vinkkejä otettaisiin mielellään vastaan!

joulukukat eivät vaan kuole eivätkä joulusuklaat lopu

Kerrottakoon myös, etteivät tämän talouden eineet nyt aivan niin über-ekohippejä ja terveellisiä ole mitä viimeaikojen blogipostaukset ovat saattaneet antaa ymmärtää. Testasin esimerkiksi vapaapäivän lounaalta jäljelle jääneet kaksi pikkuista soccaa yöpala-quesadillana: sivelin lettusille paholaisen hilloa ja suuren köntsän smetanaa, lätkäisin päälle muutaman paksun kinkkusiivun ja ripottelin vielä reilusti kermajuustoraastettakin. Toinen lettu vaan toisen kanneksi ja kuumennus kuivalla paistinpannulla molemmin puolin kunnes täytteet olivat lämmenneet, eli myös juusto oli sulanut letut toisiinsa liimaten. Törkeän hyvää! Harmi ettei lettuja ollut jäänyt jäljelle enempää..

Ranskalainen manteli-omenapaistos ja öljyhoito

Kuten onkin tullut mainittua, etenkin talvipakkasilla ihoni kuivuu kireäksi ja kutisevaksi ellen muista syödä tarpeeksi kasvirasvoja. Loroteltuani erilaisia kylmäpuristettuja kasviöljyjä ruokaan jos toiseenkin, syötyäni kasoittain avokadoja, siemeniä ja pähkinöitä ja korkattuani jopa kalaöljypurnukan menetin kuitenkin totaalisesti hermoni. Vatsa ei vaan vedä mitä naama vaatii! Kaadoinkin seuraavan oliiviöljysetin suoraan päähäni (kyllä, luit oikein: sinne vaan päänahkaan ja kultakutreihin) ja kaivoin jääkapista oikeaa voita ja kuohukermaa. Hitot. Hyvinvointiin vaaditaan sopivasti myös kiellettyjä herkkuja. Seuraava resepti onkin omistettu kampaajalleni, jonka tarjoaman ökykalliin superhyperkemikaalimikstuuraöljyhoidon sijaan ostin halvan oliiviöljypullon ja muutaman omenan..

en nauti happamista omenoista vaikka paremmin paistoksiin sopisivatkin

Manteli-omenapaistos
(alkujaan "Isoäidin ranskalainen manteli-päärynäpiiras" Bergenströmien "Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla"- kirjasta)

100 g mantelijauhoja (alkuperäisessä reseptissä itse jauhettu)
2 rkl voita vuokaan
2 suurta omenaa (alunperin 5 isoa päärynää)
75 g huoneenlämpöistä voita
5 rkl sokeria (tai oman maun mukaan steviaa tms.)
2 kananmunaa
2 rkl sitruunamehua

kirjan paistos ei näytä yhtään samalta kuin omani

Voitele uunivuoka ja asettele vuoan pohjalle lohkotut omenat. Paista 200 asteisessa uunissa 20 minuuttia. Sekoita voi ja sokeri pehmeäksi seokseksi ja lisää siihen mantelijauhe. Lisää munat yksi kerrallaan hyvin sekoittaen. Mausta sitruunamehulla. Levitä manteliseos uunissa pehmenneiden omenoiden päälle ja nosta vuoka takaisin uuniin varttitunniksi.

paistokset lautasella ovat aina yhtä kuvauksellisia

Ja sitten vaan hierotaan oliiviöljyt päänahkaan ja sähköisen kuivaan kuontaloon, laitetaan pipo päähän, kauhaistaan lämpöisen, pinnalta rapean ja pohjalta mehevän omenapaistoksen päälle kunnollinen nokare vaniljaista kermavaahtoa ja nautitaan elämästä! (Homma tehostuu jos öljypipon kanssa nukkuu yön yli ja/tai saunoo ja nauttii omenapaistosta aamiaiseksikin..)

kovin on kokin hiustenhoito luonnonmukaista

Kovin lääkinnällinen katkarapukeitto

Olen täysin hurmaantunut kirjastosta lainaamastani Anna ja Fanny Bergenströmien keittokirjasta "Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla". Kirjan parasta antia ovat ihanat kuvat, jonka lisäksi nautin suunnattomasti reseptien luokittelusta Bergenströmien lempiraaka-aineittain. Kirjan chilistä, inkivääristä ja sitruksista kertovien lukujen innoittamana keittelin itselleni huumaavan tuoksuisen sopan lämmittämään pakkaspäivää ja helpottamaan migreenin kurjia olotiloja. Chilin kun kerrotaan vapauttavan endorfiinejä, kiihdyttävän aineenvaihduntaa ja jopa helpottavan migreeniä! Myös inkivääriä halusin soppaan mukaan sen raikkaan tulisen maun lisäksi mahdollisia lääkinnällisiä ominaisuuksia silmällä pitäen. Tuolla hupsulla juurakolla kun kerrotaan olevan tulehdusta ehkäiseviä ja kipua lievittäviä vaikutuksia, jonka lisäksi sitä on perinteisesti käytetty flunssan torjunnan ohella myös pahoinvointia helpottamaan.

talvikalpea sitruunaruoho näyttää vähän kevätsipulilta

Tasapainottamaan chilin ja inkiväärin tulisuutta lisäsin keitokseen lehti- eli varsi- tai ruotiselleriä, joka tekee mielestäni ruoasta kuin ruoasta jotenkin täyteläisempää. (Ja nyt kun tälle linjalle lähdettiin, mainittakoon että selleriä pidetään tehokkaana nesteenpoistajana, itse en tosin ole moisia vaikutuksia huomannut.) Äyriäisten ja kalakastikkeen makuja raikastamaan soppaan puolestaan päätyi sitruunan lisäksi ihanan eksoottista sitruunaruohoa, jolla myös uumoillaan olevan jonkinmoisia särkylääkkeenomaisia vaikutuksia. Samapa tuo toimivatko chili, inkivääri, selleri ja sitruunaruoho enempi lumelääkkeinä kuin oikeasti jotenkin lääkinnällisinä raaka-aineina, muttei herkullisen sopan ryystäminen ainakaan huonontanut migreenipotilaan kurjaa oloa, päin vastoin!

Sitruunaruohoa ei sitten ole tarkoitus syödä, vaan siitä keitellään ihanan raikkaan sitruunainen maku liemeen, jonka jälkeen se noukitaan liemestä pois. Parhaiten maun saa mielestäni irti halkaisemalla ruoho ensin pitkittäin (poista ensin mahd. huonot uloimmat lehdet ja leikkaa palanen pois paksusta päästä) ja murskaamalla sitten rikki ruohon paksumpaa päätä veitsen lappeella, lihanuijalla tai morttelin survimella. Jos lientä ei aio siivilöidä, ruoho on näppärin noukkia liemestä pois kun se on jätetty pitkäksi pieneksi paloittelun sijaan.

tummalla seesamöljyllä saa lisää viehkon itämaista makua ja energiaa

Tulinen katkarapukeitto
(kahdelle pääruoaksi tai neljälle alkuun)

1 rkl rypsiöljyä
2 salottisipulia hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
15 g tuoretta inkivääriä kuorittuna (peukalon kokoinen pala) ja hienonnettuna tai raastettuna
7 dl kalalientä (tai 7 dl vettä ja 1,5 rkl kalafondia)
1 sitruunaruoho halkaistuna ja murskattuna (ks. ohje yllä)
1 punainen chili paloiteltuna (siemenet ja vaaleat "väliseinät" voi halutessaan poistaa tulisuutta vähentämään)
3 rkl kalakastiketta
1 sitruunan mehu
150 g lehtiselleriä (kolme vartta) paloiteltuna
2 rkl kuorimattomia seesaminsiemeniä
180 g jättikatkarapuja
2 rkl paahdettua seesamöljyä

Kuullota sipulit rypsiöljyssä kattilan pohjalla, lisää inkivääri, kypsennä pari minuuttia ja kaada sitten kattilaan kalaliemi. Kippaa liemeen sitruunaruoho ja chili ja keittele kannen alla puolisen tuntia. Poista sitruunaruohot ja lisää liemeen kalakastike, sitruunamehu, lehtiselleri ja seesaminsiemenet. Keitä 10-15 minuuttia tai kunnes selleri on pehmennyt. Lisää sitten katkaravut ja seesamöljy ja kuumenna nopsasti. (Katkaravut sitkistyvät jos niitä keittää liian kauan, ne eivät myöskään kestä uudelleen lämmitystä). Tarkista maku, lisää suolaisuutta saa kalakastiketta lisäämällä. Jos sellerissä sattui olemaan lehtiä mukana, niistä saa silputtua kauniin koristeen muuten melko hailakan värisen keittokulhon pinnalle. Nautiskele keitto höyryävän kuumana, äläkä unohda ryystää upean aromaattista lientä viimeiseen pisaraan!

(S)karppia aamiaista vegaanisti - tofu-mantelismoothie

Aina silloin tällöin inhoan aamiaista. Olen kantapään kautta oppinut, että aamupalan skippaaminen johtaa oikeastaan aina pääkipuun, väsymykseen ja holtittomaan iltasyöpöttelyyn, jonka lisäksi muutoin mitä hurmaavin neitonen muuttuu viimeistään iltapäivällä kärttyisäksi, kärsimättömäksi ja kiukkuiseksi hirviöksi. Aamupalat ovat kuitenkin monesti hankalia siksi, ettei unisena tee mieli syödä yhtään mitään, puhumattakaan siitä, että se syöminen pitäisi vielä jollakin lailla valmistaa.. Pikakikka ruokahalun herättämiseksi aamulla on syödä ensiksi pikkuruinen lusikallinen hunajaa, joka nostaa sen verran verensokeria, että luontainen nälkä alkaa löytyä. Jääkaapista on tällöin parempi löytyä jotakin heti-valmista sapuskaa.

maun mukaan syntyy joko lusikoitava tofu-manteli-marjapuuro tai juotava smoothie

Useimmiten syön aamiaiseksi paksua turkkilaista jogurttia, soijajogurttia tai maitorahkaa marjojen ja erilaisten siementen ja pähkinöiden kanssa, mutta välillä hapanmaitotuotteet eivät yksinkertaisesti uppoa. Etenkin nyt joululomien syöminkien jälkeen vatsaparka tuntuu myös kärsivän lihan, viljojen ja maitotuotteiden yliannostuksesta, jonka lisäksi kasviöljyjen minimaalinen käyttö on johtanut ihonkin kuivumiseen. Kun olo ei muutenkaan ole ihan kaikkein skarpein, ryhtiliike on hyvä aloittaa panostamalla aamiaiseen. Seuraava hiilihydraattitietoinen, paljon hyviä rasvoja ja proteiineja sisältävä "pirtelö" onkin täysin vegaaninen, ja säilyy jääkaapissa usean päivän aamu- tai välipalaksi. Pirtelön/ smoothien/ puuron marjoja, pähkinöitä ja siemeniä vaihtelemalla voi varioida reseptiä loputtomasti. Ja tällä saa totisesti oikein mainion startin pitkiinkin päiviin!

tehokas yleiskone on must.

Tofu-pähkinäsmoothie

150 g kuorittuja manteleita (tai vaikkapa cashew-pähkinöitä)
2,5 dl vettä
200 g kohmeisia mustikoita ja mustaherukoita (tai mitä tahansa muita marjoja ja/tai hedelmiä)
300 g pehmeää tofua
30 g (0,5 dl) pellavansiemeniä (tai mitä tahansa muita siemeniä, esim. kuorimattomat seesaminsiemenet ovat ihan superkamaa!)
(tarvittaessa makeutusta maun mukaan hunajasta, steviasta tms.)

Surauta mantelit ja vesi tehokkaassa blenderissä mantelimaidoksi. Lisää sekaan marjat, tofu ja siemenet ja blendaa suloisen pehmeäksi ja kuohkeaksi pirtelöksi/ puuroksi. Vettä tai muuta nestettä (soijamaito, marjamehu tms) lisäämällä seoksesta saa helpommin ryystettävää pirtelöä, vastaavasti nestettä vähentämällä seos on lähempänä lusikoitavaa puuroa. Kirpeät marjat saattavat kaivata hieman makeutusta, toisaalta miedommat marjat (mustikka, mansikka) voivat kaivata virkistykseksi vaikkapa pientä sitruunamehutilkkaa.

kesän aarteet pakastimesta tuovat auringon kaamokseenkin

Smoothien ideana on se, että mantelimaidon ihanan kermainen ja pehmeä maku peittää sujuvasti alleen tofun ominaismaun, jota en itse hirveästi arvosta. Aamulla tuntuu myös usein siltä, ettei pähkinöitä jaksa pureksia ja pakastemarjatkin tuntuvat ilkeän happoisilta- unelman pehmeänä smoothiena maistuu kuitenkin melkein mikä tahansa! Eikä ainesosien suhteillakaan ole liiemmälti merkitystä- sen kuin vain lykkää kaikki aineet käsituntumalla tehosekoittimeen ja ohentaa sitten tarvittaessa sopivalla määrällä vettä tai muuta nestettä.

takkatulen lämmössä aamiainenkin maistuu paremmalle

Humalainen kahvilammas

Uhhuh. Sanoisinko, että kuluneen kuukauden aikana on tullut syötyä ja juotua itsensä niin hurmaaviin ähkyihin, että parempia saa hakea. Ja koska loppiaisviikonlopun kuusenkaatajaisiin kuuluu perinteisesti myös loppujen joulusuklaiden, -oluiden, -pipareiden ym. herkkujen (kitaan)kaatajaiset, suloinen ähky jatkuu vielä hetken. (Turhan pinkeän vatsaparan, hilpeästi vinkuvan maksan ja turvonneiden silmäpussien innoittamana seuraavat postaukset blogiin tulevatkin mitä suuremmalla todennäköisyydellä sisältämään huomattavasti enempi kasviksia ja huomattavasti vähempi höttöhiilareita, kuohukermaa ja suolattua voita..)

koiven takana oikein kelpo porter valeluliemeen

Ällöttävän ihanan ähkykauden huipentumana postattakoon kuitenkin vielä humalainen kahvilammas: edellisen karitsairroittelun hiukkasta kehittyneempi ja herkumpi viritelmä kahvista, oluesta ja lampaan takakoivesta. Juopuneen koipeliinin valmistukseen kannattaa muuten varata myös hilpeää seuraa ja jokunen viihdyttävä seurapeli uunin lähettyville- valmistuvaa ruokaa kun on muistettava valella herkkuliemellä vartin välein usean tunnin ajan. Ja toki myös sitä tarkoin valittua seuraa kannattaa valella sopivalla liemellä sopivin väliajoin hilpeyden takaamiseksi..

Oluella ja kahvilla valeltu karitsan koipi

karitsan/lampaan takajalka luineen
1 dl porteria (tässä Williams Bros Midnigth Sun)
1 dl oliiviöljyä
kourallinen tuoretta rosmariinia
1 valkosipuli
pari kierrosta suolaa myllystä

rosmiksia on vähän murskattu, ei varsinaisesti hienonnettu

 1,5 dl porteria
1 dl vahvaa kahvia
1 dl kermaa
1 dl demi glace -kastikepohjaa
1 tl suolaa
1 tl ruokosokeria

Aloita poistamalla karitsan koivesta mahdollinen nahka ja liiat rasvat. Ei kannata yrittää poistaa liikoja kalvoja. Töki terävällä (esim. fileeraus-)veitsellä reikiä koipeen, molemmille puolille, suunnilleen parikymmentä. Silppua rosmariini ja sekoita se suolan, oluen ja oliiviöljyn kanssa: aina parempi jos käytössä on mortteli jossa rosmariinin ihanat aromit voi "hieroa" öljyyn ja olueeseen. Kuori valkosipulin kynnet ja leikkaa kukin kynsi suunnilleen kolmeksi teräväksi "tikuksi". Pyöräytä valkosipulitikutkin rosmariiniseoksessa ja töki sitten tikut lampaankoiven reikiin. Ja jos/kun reikiin jää vielä tilaa, sullo niihin vielä sormien avulla rosmariiniseosta. Hiero loput rosmariini-olut-öljyt kaikkialle karitsan lihaan. Nosta koipi pussiin, sulje pussi ja jätä jääkaappiin maustumaan vuorokaudeksi.

pitkään ja hartaasti valeltu lihakimpale

Nosta marinoitunut koipi huoneenlämpöön ainakin muutamaa tuntia ennen paistamista. Keitä kahvi ja sekoita siihen kerma, porter, demi glace, suola ja sokeri. (Jos demi glace on hyytelöä, eikä se sula lämpimään kahviinkaan, seosta kannattaa vähän lämmittää hellalla tai mikrossa.) Nosta koipi paistoritilälle jonka alla on uunivuoka tai vastaava. (Työnnä mahdollisesti koivesta törröttävät valkosipulit tiukasti lihaan, saattavat muuten kärähtää.) Jos haluat saada valeluliemen maustamaan lihaa vähän syvemmältäkin, voit viiltää koipeen muutaman viillon yllä olevan kuvan tapaan.

kastiketta voisi syödä melkein sellaisenaankin

Tökkää mahdollisimman paksuun kohtaan koipea, irti luusta, paistilämpömittari. Paista koipea ensin 250 asteisessa uunissa varttitunti, lusikoi sitten koivelle kahvi-kerma-olut-lientä ja laske uunin lämpö 125 asteeseen. Valele koipea liemellä vartin välein, kunnes koiven sisälämpö on 65-70 (tämänkertaista koipea kypsennettiin 67 asteeseen- liha oli ihanan roseeta). Peitä sitten koipi foliolla ja anna vetäytyä puolisen tuntia. Vetäytymisen aikana suurusta uunivuokaan valuneesta valeluliemen ja lihasnesteiden herkullisesta seoksesta kastike vaikkapa maissitärkkelyksellä- jos seos on turhan suolaista/kahvista/kermaista, sitä saa näppärimmin tuunattua paremmaksi demi glacella (ja toki myös sokerin/suolan/mustapippurin/jäljelle jääneen valeluliemen tms. avuilla). Löysytä vyötä, ja nautiskele antaumuksella koivesta vuollut lihasiivut ihanan kermaisen kahvi-olutkastikkeen kanssa.

toimii myös ruokajuomana

Sitruunavaahto

Jostan mystisestä syystä joulupyhien ruokabakkanaalin jälkeen ei enää kauheasti halaja kakkuja, piiraita tai suklaisia herkkuja. Koska joku hamsteri oli kuitenkin ladannut jääkaappiin litratolkulla kermaa ja tiun kananmunia, uusi vuosi vastaanotettiin ihanan kuohkealla ja petollisen kepeän makuisella sitruunaherkulla. Tämän vanhanaikaisen vaahdon resepti löytyi Bergenströmien ihanasta kirjasta "Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla".

kauniista maljasta lusikoituna kaikki maistuu kovin fiinille

Sitruunavaahto
(6-8 hengelle)

5 liivatelehteä
1/2 sitruunan raastettu kuori
1 sitruunan mehu
3 munaa
1 dl sokeria
3 dl kuohukermaa

Liota liivatelehdet kylmässä vedessä. Raasta huolellisesti pestystä sitruunasta kuori, ole tarkkana ettei sekaan eksy valkoista osaa. Puolita sitruuna ja purista mehu. Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset kahteen kulhoon. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vaahtoon sitruunamehu ja kuoriraaste. Nosta liivatelehdet vedestä ja pane ne pieneen kattilaan, jossa on 1/2 dl vettä, ja sulata miedolla lämmöllä. Sekoita liivatteet muna-sokerivaahtoon. Vatkaa kerma ja lisää sekin joukkoon. Vatkaa lopuksi munanvalkuaiset (ehdottoman puhtaalla vispilällä ja puhtaassa kulhossa) kovaksi vaahdoksi ja kääntele varovasti kermaisen vaahdon joukkoon. Kaada vaahto annoslaseihin tai kylmällä vedellä huuhdottuun vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään nelisen tuntia. Tarjoa vaahto sellaisenaan tai muutaman marjan kera.

vaahdon olisi lusikoinnin sijaan voinut pursottaa  kauniisti lasiin

Oikaisin hommassa sen verran, että vispasin ensin valmiiksi valkuaisvaahdon, sitten samoilla vispilöillä sokeri-keltuaisvaahdon ja sitten vielä samaan syssyyn kermavaahdon. Sulatin liivakot sitruunamehuun enkä siis käyttänyt ohjeen mukaista puolta desiä vettä- olisi kannattut tässä vaiheessa käyttää vain neljä liivatetta, viisi oli lopputuloksessa hieman liikaa.. Ja käytin muuten ihan kokonaisen sitruunan kuoren. Lopputulos oli aivan ihanan kuohkeaa ja paksua vaahtoa, jota ei tosiaan voinut edes kaataa annosmaljoihin vaan ihan lusikoida. Lopullisen vaahdon maku olisi voinut olla reilusti sitruunaisempikin, joskin itselleni terää oli juuri sopivasti. Oikein hauskan raikas jälkkäri perinteisen panna cottan tai suklaamoussen haastajaksi! (Ja tämähän taipuu muuten helposti skarpimmaksikin herkuksi jos sokerin sijaan käyttää makeutusaineena vaikkapa steviaa.)