Paluu perusteisiin – margariinia ja mansikkajäätelöä

Jei! Keittiö alkaa olla valmis! Valolistoja sun muuta pientä on vielä laittoa vailla, mutta juhannuksena köökissä mahtui silti sujuvasti hääräämään kymmenisen kokkia (ja ruokia syödään muuten edelleen, kiitokset vain vieraille!) Käytännössä uuteen keittiöön totuttautuminen on lähtenyt liikkeelle pikku hiljaa. Siirtyminen vanhan sähkölieden paahteesta supernopeaan induktioon ja kiertoilmaan, sekä sähkövatkaimesta kunnon yleiskoneeseen on tarkoittanut nöyrää paluuta perusasioihin – miten muutenkaan sitä voi tietää miten uuni parhaiten paistaa, ellei käytä jotakin tuttua reseptiä josta edes tietää miltä lopputuloksen pitäisi maistua..

ei puutu enää paljoa

Kokeellista keittiötä on siis harrastettu varsin vähän ja uunituoretta leipää ja erinäköisiä marjapiiraita sun muita leipomuksia sitäkin enemmän. Leivän syöjille muistutettakoon että sen margariinin voi tehdä ihan itsekin:

Margariini

(suunnilleen 400g rasiallinen)

200 g voita

2 dl kylmäpuristettua kasviöljyä

Anna voin pehmetä huoneen lämmössä ja surauta se sitten öljyn kanssa sauvasekoittimella/ mixerillä/ blenderillä tms. pyörivällä terällä hienoksi massaksi. Kippaa annosrasiaan ja pistä jääkaappiin. Säilyy niin kauan kuin voikin olisi säilynyt. Käytännössä kannattaa valita miedon makuisia öljyjä – esim. kylmäpuristettu rypsiöljy ei välttämättä makuna miellytä vaikka terveellistä olisikin. Hyvä yhdistelmä on laittaa sekaisin vaaleaa seesamöljyä, saksanpähkinäöljyä ja oliiviöljyä. Ripaus suolaa, hienonnettuja yrttejä, valkosipulia tms tekee margariinista vieläkin hienompaa.

uunintestipiiras on margariinia kuvauksellisempi

Ja pikkuisen on toki pitänyt kokeilla keittiön ja kokin rajoja.. Toistaiseksi opittua:

- itse tehtyjen makkaroiden tekeminen onnistuu keneltä tahansa joka on joskus käsitellyt kondomeja. (kannattaa kuitenkin käyttää kuorena sian suolta)

höyrytettyinä grilliin. lopputuloksena kuivahkoa mutta täyttä tavaraa

- itse tehdyistä makkaroista tulee yllättäen todellakin lihaisia jos lihaa on aineksista lähes 90%  (seuraavalla yrittämällä lisätään silavan tai muun rasvan määrää mehevöittämään makkarat.. hyviä reseptejä otetaan vastaan!)

- vaahtokarkkeja varten ei tarvitse ostaa ihan koko apteekin glukoosivarastoa, vähempikin riittää. ja valkuaisten liika vatkaaminen johtaa vaahtokarkkimassaan jonka voi syödä vain lusikalla suoraan pelliltä

uusi ihana lelu ja jännittäviä ostoksia apteekista

Jäätelö nyt sentään vielä onnistuu, testissä mm. simppeli resepti kirjasta ”Jäätelö – täydellinen nautinto” (Tee, Parragon Books 2006)

Mansikkajäätelö

(6 annosta)

225 g hienoa sokeria

1,5 dl vettä

900 g mansikoita (käytin pakastettuja)

½ sitruunan mehu

½ appelsiinin mehu (käytin mehujen sijaan cointreau-likööriä)

3 dl kuohukermaa

Laita sokeri ja vesi paksupohjaiseen kattilaan ja lämmitä varovasti koko ajan hämmentäen, kunnes sokeri sulaa. Kiehauta ja anna kiehua sekoittamatta 5 minuuttia, kunnes seos on siirappimaista. Pidä seosta keittoajan lopulla tarkasti silmällä, jotta se ei pala pohjaan. Ota kattila tulelta ja anna jäähtyä ainakin tunti. (Herkkunälkäinen jäähdyttää liemen kylmävesihauteessa vartissa.)  Soseuta mansikat siivilän läpi painelemalla (surautin sauvasekoittimella soseeksi ilman mitään siivilöintiä) ja lisää sitrusmehujen kanssa jäähtyneeseen sokerisiirappiin. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja sekoita se mansikkaseokseen. Kippaa massa jäätelökoneeseen, anna pyöriä tunnin verran, kaada seos rasiaan ja laita vielä pakastimeen pariksi tunniksi (tai kunnes se on sopivan kovaa). (Ilman jäätelökonetta homma onnistuu kirjan mukaan pakastamalla ensiksi pelkkää mansikka-sokeri-seosta toista tuntia, sekoittamalla se sitten haarukalla/ vatkaimella tasaiseksi, lisäämällä vasta sitten kermavaahto ja pakastamalla sitten vasta lopulliseen muotoon.)

pikkukuppi on hämäystä. oikeasti tätä syötiin keittolautasilta

Mainittakoon myös, että omatekoisen jäätelön askarteluun kannusti seuraava tapahtuma jäätelöautolla: (tädit:)"Ai, te olette vasta muuttaneet tänne?" (minä:) "Joo, pari kuukautta sitten" (tädit:) "Voi kun ihanaa! Onko teillä kuinka monta lasta?" (minä:) "Ei yhtään. Nää tulee mulle." (jäätävä hiljaisuus laskeutuu. tädit katselevat kateellisena(?) kun poistun pysäkin ylivoimaisesti suurimman jäätelöostoksen kanssa kotiin.)

Olutmatkaajan Köpis – Kööpenhamina syöden ja juoden osa 3

”On kirjainten tuhlausta kertoa tanskalaiselle, miksi, miten, minkä kunniaksi ja milloin juodaan olutta. ”   - Tage la Cour

Itsehän haluan tuhlata jokusen kirjaimen kertoakseni suomalaisille matkailijoille, että Kööpenhaminassa piipahtavan kannattaa totisesti juoda olutta. Sillä sitähän riittää. Jos unohdetaan suosiolla Carlsbergit ja Tuborgit, oluen ystävän on helppo saada päiväohjelmansa täyteen hyppelemällä kuppilasta kauppaan, kioskiin, toiseen kuppilaan, panimoravintolaan jne jne. Ja tuliaisia varten kannattaa suosiolla varata reissuun yksi tyhjä matkalaukku..

Høkeren

Varsin mainio ja kattava listaus olutmatkaajan Köpiksen nähtävyyksistä osoitteineen löytyy Olutoppaan Wikistä. Seuraavassa lyhyt katsaus niihin paikkoihin joissa ennätimme jollain tavalla käydä:

Panimoravintoloita kaupungista löytyy useita. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin mieluusti jäänyt tutustumaan varsin kiinnostavalta vaikuttavaan ruokalistaan Nørrebro Bryghusissa, jossa tällä kertaa herkuttelimme ainoastaan panimon omilla oluilla. Niinikään pelkkään juomatarjontaan tutustuimme myös BrewPub Københavnissa, jossa tarjolla oli viiden hanaoluen maistiaissampler – hauskasti nimetyt oluet maistuivat ikävä kyllä varsin vetisiltä ja väljähtyneiltä, eivätkä erityisemmin houkutelleet jäämään ravintolaan sen pidemmäksi aikaa.

BrewPub København

Tivolin portin läheltä löytyneessä Bryggeriet Apollossa ruoka oli jotensakin keskinkertaista- osa tilatuista pääruoka-annoksista oli ihan kelpoa sapuskaa, osan pelastivat vain ”ihan ok” –jälkiruoat. Testatut panimon omat oluet olivat melko lailla samaa sarjaa, ihan jees muttei mitään mullistavaa. Ruokaa maisteltiin myös Tivolin keskellä olevan lammikon rannalta löytyneestä Færgekroen Bryghusissa. Kyseisen panimon (tylsähköt) oluet toimivat varsin raikkaina janon sammuttajina kieputtimissa kiljahtelusta käheytyneelle kurkulle, ja sesonkituotteitakin ansiokkaasti sisältäneestä ruokalistasta löytyi suussa sulavaa oluessa kypsennettyä lammasta. 

Færgekroen Bryghus

Ja mitä niihin keittiöttömiin olutravintoloihin tulee, herkkuja riitti! Nørrebrosta löytyvässä pikkuruisessa Ølbarenissa olisi viihtynyt useammankin illan – olutvalikoima oli varsin runsas, maistamaan pääsi halutessaan myös oluesta tislattuja viinoja. Nørrebrosta keskustaan päin oli näppärä poiketa boheemin katukuppilan oloiseen Plan B:hen, josta olisi saanut myös kahveja ja lounasta. Vinyylilevyjen pyöriessä kelpasi totisesti maistella kiinnostavia hanaoluita ja viettää tovi jos toinenkin laajaa pullovalikoimaa ihmetellen. 

aina voi valita suunnitelma b:n

Keskustan ei-ihan-niin-kiinnostavassa Lord Nelsonissa oli jostain mystisestä syystä tarjolla lähes pelkkiä jouluoluita, vaihtuvasta hanavalikoimasta löytyi seurueen siiderinjuojan onneksi myös omenaisia herkkuja. Oma suosikkini kaikista katsastetuista pubeista oli kynttilävalaistu Ørsted Ølbar – edelleen varsin runsas valikoima oluita sekä hanassa, että pulloissa, ja enemmän tilaa istuskeluun kuin aiemmin mainituissa kuppiloissa. Ja sattumaa tai ei, aivan majapaikkamme vierestä ”sattui” löytymään Mikkeller Bar - ihanan yksinkertaisen tyylikkäästi sisustetusta pikkubaarista riitti maisteltavaa koko lomaviikolle, joskin iltaisin ja öisin asiakaskunta oli vallannut kuppilan lisäksi pitkän pätkän katua, ja baaritiskille pääseminen vaati hiukkasen enemmän kärsivällisyyttä.

Mikkeller Bar

Ja sitten ne tuliaiset. Kiitos kotimaan saunakalja-voittoisen olutkulttuurin, nuivahkon alkoholipolitiikan, sekä väsymättä tuskallisen painavia matkalaukkuja kantavan puolison, ulkomaantuliaisina tulee lähes poikkeuksetta raahattua kotiin sekalaisia otantoja erilaisten pienpanimoiden tuotannoista. Niin nytkin. Köpiksessä olutherkkuja löytyi peräti neljästä asiaansa uskovasta putiikista. Itse jaksoin ihmetellä pikkuruisen Barley Winen, Høkerenin ja Kihoskin valikoimat, näiden lisäksi tuliaisia haalittiin muiden reissaajien toimesta myös Ølbutikenista.

Barley Wineen ei mahtunut montaa asiakasta kerrallaan

Ainakin kolmessa ensimmäisessä kaupassa oluita löytyi myös kylmästä (Barley Winen henkilökunta jopa laittoi pyynnöstä muutaman toivepullon kylmenemään seuraavaa visiittiä varten), ja jääkaappikylmien pullojen mukaan sai tarvittaessa myös kertakäyttömukeja. Itse arvostin eniten myöhään auki olevaa Khioskia, josta löytyi laajan kylmän olutvalikoiman lisäksi esim. muffineita yönälkään sekä sekalainen valikoima elintarvikkeita aamiaistarpeiksi. Ja koska ainoat tanskankieliset osaamani sanat ovat ruoka (mad) ja olut (øl), tarttui yhdestä olutputiikista mukaani myös keittokirja ”Mad med øl”..

Kihoskh - keidas yöhämärässä vesisateessa vaeltajalle

Ja mitä siihen reissun parhaimpaan oluttuopilliseen tulee, kaiken edellisen hehkutuksen ja lukuisten upeiden pienpanimotuotteidenkin jälkeen on todettava, että ylivoimaisesti upeimmalta maistui se tylsääkin tylsempi lime-lohkon kanssa tarjottu Hoegaarden kivuttuani helteessä Von Frelsels Kirkenin 400 porrasta.. 

ja sit loppui loma.

Smørrebrødeistä fine diningiin - Kööpenhamina syöden ja juoden osa 2

Arjen kiireet meinaavat hieman häiritä harrastuksia, mutta vielä täällä ollaan! Ennen kuin vallan kokonaan unohdan miltä Kööpenhamina maistui, dokumentoidaanpa hieman sitä ruokapuoltakin.

vain merenneito nälkiintyy köpiksessä

Ensiksi on sanottava, että Kööpenhaminassa hemmotellaan erityisesti fine-diningin ystäviä. Michelin-tähditettyjä paikkoja kun löytyy kaupungista peräti yksitoista! Seuraavaksi todettakoon, että ihan kelpoa sapuskaa löytyy myös tavalliselle kuolevaiselle, joka investoi mieluummin uuden kodin keittiön kivitasoihin kuin jokailtaiseen hienosteluruokailuun.. Onnistuimme joka tapauksessa mahduttamaan reissuherkutteluun hieman molempia edellä mainituista, eli seuraavana maistiaisia tähdillä ja ilman:

Köpiksestä totisesti löytyy ruokaa joka makuun. Joka puolella kaupunkia leijui punaisten perinteisten makkaroiden tuoksu niitä myyvistä vaunuista, pølsevogneista. Sushipaikkoja tuntui olevan suunnilleen yhtä tiheässä, samoin erilaisia etnisiä ruokapaikkoja pikaruokaloista hienompiin ravintoloihin. Yllätyin melkoisesti siitä, ettei niitä kuuluisia voileipiä, smørrebrødejä löytynytkään jokaisesta kuppilasta – kymmenisen vuotta sitten kaupungissa viimeksi vieraillessani muistelen voileipäpaikkoja olleen huomattavasti enemmän; joko muistini on valikoiva, taikka sitten katukuva on eurooppalaistunut huomattavasti.. (Erittäin hyvä artikkeli Tanskan ruokakulttuurista löytyy keittotaito.com-sivustolta.)

voileipäkokoelma lounaaksi

Koska hurmaannuin makkarantuoksua enemmän leipomoiden ja jäätelökioskien tarjonnasta, katuruokailuni oli varsin jälkiruokapainotteista. Esimerkiksi Nyhavnilta (Nyhavn 49) löytyy jäätelömyymälä Vaffelbageren jonka vohvelit on itse valmistettu – paikka on varsin helppo löytää huumaavaa tuoksua seuraamalla! Jälkiruokanälkäisiä hemmotellaan myös lähellä edellä mainittua jäätelöpaikkaa (Nyhavn 5), ravintola Nyhavns Fӕrgekrossa, jonka jälkiruokabuffetista on hyvin vaikea poistua ilman hurmaavaa sokerihumalaista ähkyä. Jälkiruokabuffetista löytyy esimerkiksi jumalaisia mansikkaleivoksia, jotka näyttivät olevan suosittua tarjottavaa myös lukuisissa kahviloissa ja leipomoissa. (Kyseisten leivosten täydellisimmän version metsästyksen merkeissä tuli muuten käveltyä yksi jos toinenkin kilometri pitkin poikin kaupungin ihania katuja ja kujia. Ja viimeinen mansikkaleivos hotkaistiin vielä seisaaltaan lentokentällä hetkeä ennen kotimatkaa..)

samppanjalasilliset vielä puuttuvat kuvasta

Leipomoista (Bageriet joiden kylttejä koristivat kruunatut suolarinkelit) sai jos jonkinlaisten leivosten lisäksi myös salaatteja ja täytettyjä patonkeja, joiden kanssa kelpasi siirtyä piknikille joihinkin kaupungin lukuisista ihanista puistoista. Ruokatoria emme löytäneet, mutta Israels Pladsille ollaan parhaillaan rakentamassa suurta kauppahallia, joka jatkossa tulee kokoamaan korkealaatuisten ruokatuotteiden myyjät saman katon alle. Varsin korkealaatuisen oloinen lihakauppa ja kalakauppa löytyivät ainakin läheltä Nørreportin metroasemaa Købmagergadelta. Myös Vesterbron kaupunginosasta rautatieaseman paikkeilta löytyi  hedelmä- ja vihanneskojuja, leipomo ja lihakauppa. (Elintarvikeliikkeitä löytyi muutenkin suht. helposti pitkin kaupunkia – lomareissumme aamiaisten pekoni- tai suklaaleivospainotteisuus riippuikin täysin siitä, kuka porukastamme sattui ensimmäisenä heräämään ja noutamaan aamiaistarpeet muille väsyneille matkalaisille..)

ulkona ruoka maistuu aina paremmalta. ja jälkiruoka.

Ehkäpä reissun perinteisimmät tanskalaiset ruoat nautiskelimme koko viiden hengen seurueen voimin lähellä merenneitopatsasta sijaitsevassa Lumskebugten- ravintolassa. (Ravintolaan ei kuitenkaan kannata mennä kauhean nälkäisenä – annokset ovat kaikessa herkullisuudessaan kauhean pikkuisia, ja palvelu on kovin hidasta.) Sekalaisten enemmän ja vähemmän hyvien lounas- ja illalliskokemustemme ylivoimaisin pettymys oli turistirysä Nyhavnin Ved Kajen øl & grill - ravintolan (Nyhavn 43) tarjonta. Nimestään huolimatta olutvalikoimaa ei voinut kutsua edes valikoimaksi ja grilliruokakin maistui kamalalta. Ruokailuiden helmi oli odotetusti se ainoa tähditetty paikka johon päädyimme: AOC Restaurant. Ravintola valikoitui fiilispohjalla: Noma arveltiin kaikessa parhaudessaan turhan täydeksi, ja AOC:n muitakin kuin makuaistia hivelevän lupaava ”sensory menu” kuulosti varsin kiinnostavalta.

savustettua ankeriasta rukiisella leivällä Lumskebuktenissa

Arki-iltana varsin tyhjään ja pahenteisesti pohjaan palaneelle ruoalle tuoksuvaan, minimalistisesti selkeän valkoiseksi sisustettuun saliin asteleminen kannatti! Sommelieren luvattua että kykenisimme vielä omin jaloin nousemaan portaat ulko-ovelle seitsemänkin ruokalajin viinipaketin juotuamme, päädyimme koko porukalla testaamaan seitsemän ruokalajin sensory menun viineineen. Tunnelma ravintolassa vaikutti ensin hiukan turhan muodolliselta, mutta salin pikkuhiljaa täyttyessä (ja viinimenun edetessä..) turha pönöttäminen vaihtui rentoon nautiskeluun. Henkilökunta pörräsi ympärillä jatkuvasti, kaikista tarjoilluista ruokalajeista ja viineistä kerrottiin tarkasti, ja lisäkysymyksiin vastattiin auliisti. (Lisäviihdettä tarjosi kuvaelma joka tapahtui aina jonkun seurueen jäsenen poistuessa naisten/miestenhuoneeseen – tarjoilija kävi aina taittelemassa poissaolijan lautasliinan uudelleen, myös silloin, kun lähtijä oli yrittänyt taitella sen täsmälleen samalla tavalla – erään tarjoilijan sanoja lainatakseni – ”nukkuvaksi kirahviksi”..)

tarjoilija, ruokani on palanutta

”Aistillisia elämyksiä” lupaillut menu lunasti varsin mainiosti lupauksensa. Hajuaistia haastanut palaneen käry osoittautui hämmentävän makuisen ”poltetun leivän” aiheuttamaksi – aistit olivat totisesti koetuksella, kun tarjoilijan opastuksella lautaselta poimittiin suuhun syömäkelvottomien koristeiden keskeltä hiilenmustaksi poltettu yllättävän herkullinen leipäpala. Siinä missä ensimmäinen ruokalaji näytti nuotionpohjalta ja seuraava saapui linnunpesämäisesti asetelluissa keraamisissa munissa, myös kaikki muut pöytään kannetut lautaset olivat huikean kauniita taideteoksia. 

meren tyrskyille maistunut elämys

Myös viinit pelasivat taidokkaasti yhteen ruokien kanssa. Jopa seurueen ei-erityisesti-viinien-päälle-ymmärtävän jäsenen suusta kuultiin hämmästynyt ”täähän ei maistu ollenkaan viiniltä” –kommentti joka voitiin tulkita melko lailla korkeimmaksi mahdolliseksi viiniin liittyväksi kohteliaisuudeksi. (Esimerkkinä mainittakoon myös se, että erään seurueemme ruokailijan puolilleen jäänyt sauternes-lasillinen aihetti kevyen taistelun muuten varsin hienostuneesti käyttäytyneiden fine-dinereiden kesken, eikä tippaakaan tuota jumalaista juomaa jäänyt tarjoilijan pois kannettavaksi..)

kyllä oluenjuojakin hyvän viinin tunnistaa

Erityisen huikeana koin itse varsinaisen menun ylimääräiseksi lisäherkuksi tilatun taivaalllisen skallingen- juuston, katajanmarjaisen siirapin ja portviinin yhdistelmän. (Sommelier kertoikin autuaana huokailevien herkuttelijoiden pettymykseksi ettei juustoa ole saatavilla missään muualla.) Viihdyttävää illalliskokemusta täydensi ravintolan suhteellisen nuoren kokkitiimin suomalaisvahvistuksen jututtaminen – kokkipoika (nimi ei ikävä kyllä jäänyt mieleen) kertoi aidosti innostuneena muun muassa, että henkilökunta käy itse omin käsin keräämässä suussa sulavan naudanlihan kanssa tarjotut villiyrtit ja ”koivunmehu”-jäätelön koivun aromit onkin saatu koivun mahlan sijaan ihan oikeaa koivua keittelemällä. (Kannattaa siis ihmetellä asioita suomeksi mahdollisimman kovaan ääneen – salin välittömässä läheisyydessä sijainneesta keittiöstä kun ei näyttänyt vierailevan ainuttakaan kokkia missään muussa pöydässä kuin meidän..)

parsat on lätkäisty lautaselle vähän kotikeittiössä totuttua huolellisemmin

Summa summarum: jos suuntaa Kööpenhaminaan, leipomoiden ja voileipäpaikkojen tarjonnasta nautiskelun lisäksi matkabudjettiin kannattaa yrittää varata tilaa jossakin tähtiravintolassa vierailuun. Vaikka puistopiknik, ihanaakin ihanammat oluttuopilliset ja täydellisen mansikkaleivoksen metsästys tarjoavatkin hienoja kokemuksia, pukuun/silkkimekkoon pynttäytyminen puhtaasti neljätuntista gourmet-istuntoa varten hienossa ravintolassa on ehdottomasti hintansa arvoista. (Vaikka sitten syötäisiinkiin seuraava kuukausi pelkkää perunaa ja kaurapuuroa..)

Nyhavn tarjoaa herkkuja myös näköaistille

 

Ja mitä siihen ihanaakin ihanampaan oluttuopilliseen tulee, aiheesta lisää seuraavassa postauksessa..

Olutfestarit - Kööpenhamina syöden ja juoden osa 1

”Joulu on tullut! Tätä on niin odotettu! Aivan kuin jouluaatto olisi juuri tänään!” Näin huokaili kovin liikuttuneena eräskin vanhempi saksalainen herrasmies Kööpenhaminan olutfestivaalien ensimmäisenä päivänä. Ja kieltämättä myös eräät suomalaiset festarikävijät sinkoilivat oluthanalta toiselle suunnilleen samalla riehakkaalla riemulla ja innolla kuin pikkulapset irtokarkkikaupassa (paitsi ettei ylimääräisiä holhoojia ollut asettamassa ryntäilylle mitään rajoja).. Riemukkaita hetkiä tarjoili toki Kööpenhamina matkalaisille muissakin merkeissä. Aloitetaan reissuraporttisarja nyt kuitenkin niistä oluista. Sillä niitähän riitti.

Köpis on toki muutakin kuin olutta..

Copenhagen Beer Festival 2011 kokosi yhteen halliin suunnilleen 70 näytteilleasettajaa (pääasiassa pienpanimoita) ja jotakuinkin 700 erilaista olutta. (Luvut ennakkomainoksista, eipähän tullut laskettua mikä lopullinen määrä sitten oli). Kolmen päivän aikana tarjolla oli käsittämätön määrä mielettömiä oluita, jonkin verran aiheeseen liittyviä luentoja ja tottahan toki tuhansia innostuneita alan harrastajia. (Asiasta tietämättömille mainittakoon, että oluita oli nimenomaan tarkoitus maistella – järjettömän kokoisten kaljatuoppien tinaamisen sijaan erilaisia oluita maisteltiin 5-10cl annoksina pikkuruisista annoslaseista. Humalahakuisuudella tällaisessa tapahtumassa viitataankin lähinnä oluen ainesosana käytettävään humalaan, vaikka kisakuntoa kyllä vaaditaan jos keskittyy maistelemaan esim. pelkkiä tukevia imperial stoutteja..)

hauskaa pidettiin myös hanan toisella puolen

Voisin kirjata tähän pitkää listaa kaikista ihanuuksista joita pääsin maistelemaan (=joita ei kotomaan kamaralta niin vain löydä), mutta listasta tulisi aivan liian pitkä. Hyppelinkin festareilla hanalta toiselle vailla järjen häivää: en tehnyt mitään ennakkosuunnitelmia (”nämä on pakko ehtiä maistaa”) tai keskittynyt vaikkapa ainoastaan tiettyihin harvinaisuuksiin (esim. puoliso keräsi täyden suoran Nøgnen Black Hole- sarjasta). Maistelin siis ihan fiilispohjalta hauskan kuuloisia erikoisuuksia hauskoilta panimoilta, painopisteenä erityisesti tanskalaiset viritykset. Ne panimot joiden tiskeille huomasin palaavani useampaankin kertaan, olivat BeerHere, HornBeer, ja Nørrebro bryghus. Ja onnistuessani hukkaamaan ihmispaljouteen matkaseurani, nelikko löytyi lähes poikkeuksetta seisoskelemasta aivan käsittämättömän mairea hymy huulillaan Mikkellerin, BrewDogin ja deMolenin tiskien läheisyydestä.

pikkupoika karkkikaupassa?

En harrasta reittausta (maistettujen oluiden arvioimista pisteytyssysteemin avulla), ja koska omiin makuelämyksiini vaikuttavat kovasti myös muut tekijät kuten missä olutta juodaan, kenen kanssa, millaisessa tilanteessa jne jne, on hyvin vaikea hehkuttaa toisille itselleni erinomaisesti maistuneita oluita. Nautin makuun liittyvien asioiden lisäksi myös tarinoista oluiden takana, siksi listattakoon tähän nyt festarituliaisina joitakin kokonaisvaltaisesti hauskoja elämyksiä tarjonneita oluita: mieleen jäivät ainakin ”yrttiviagraa” sisältänyt Royal Virility Performance BrewDogilta, merirosvoromanttinen Caribbean Rumstout Hornbeerilta,  etiketiltään varsin provosoiva BeerHere-panimon Tia Loca ja nimihauskuus In Your Pale Face Ipa Svaneke Bryghusilta. 

hornbeer toi myös etikettin takana olevat taulut näytille

Toisaalta ihan kaikki hauska ei missään nimessä maistunut hyvältä - negatiivisella tavalla omituisia makuelämyksiä tarjosivat esim. liikoja lupaillut Black Rooster Breweryn The Pros And Cons Of Chirstmas ja vetiseltä paprikalta maistunut chiliale Habanero Dulce Fuglejerggaard Bryggeriltä. Hulluuden rajoja hipoi myös Black Rooster Breweryn The Hoptimizer With Fresh Hops, näytteilleasettajien hetken mielijohteesta tuoreiden humalten läpi laskettu ipa, joka maistui lähinnä humalista keitetyltä teeltä.

"hei ja sithän me voitas hei laskea se olut humalten läpi!"

Kaiken kaikkiaan festareiden anti oli ainakin näin ensikertalaisen silmissä (ja suussa) upea! Eniten häiritsi runsaudenpula, etenkin kun  klaustrofoobikkona yritin kerätä kokemukset vain hiljaisempana avajaispäivänä torstaina jättäen perjantain ja lauantain väentungoksen muiden huoleksi. (Kyseisinä päivinä keskityinkin sitten täydellisen oluen metsästyksen sijaan mm. täydellisen mansikkaleivoksen metsästykseen – siitä aiheesta juttua luvassa myöhemmin..) Ruokapuoli festareilla oli myös suhteellisen heikosti hoidettu, toki makkara ja majoneesinen perunasalaatti pitivät kylläisenä viemättä liikaa huomiota oluilta, mutta muuta apetta haluavien piti suunnata festarihallista etsimään muita ulkoruokintapaikkoja lähiseudun syöttölöistä.

vahvempi olisi vienyt makuaistin loppupäiväksi

Eikä tässä(kään) vielä kaikki! Sen lisäksi, että oluen ystäviä hemmoteltiin festivaaleilla, Kööpenhamina tarjoili melkoisesti olutherkkuja myös ihan muissakin merkeissä. Seuraavassa blogipostauksessa luvassa on siis jonkinlaista katsausta olutkuppiloihin ja –kauppoihin. Ja niistä ruoka-aiheistakin on vielä paljon kerrottavaa..

ruoan vähyys festareilla ei jostain syystä kauheasti häirinnyt..