1.11.2010

Punajuuri-vuohenjuustopiiras

Mikään ei ole näppärämpää kuin tarjota illalla pikaisesti poikkeaville vieraille jotakin piirakkaa. Suolaista tai makeaa. Jos on kova kiirus, sen kun nappaa pakastealtaasta valmiin taikinan (niin kuin sen tekemiseen ei nyt itselläkään menisi kuin kymmenen minuuttia..) ja täyttää sillä mitä sattuu kaapista löytymään. Luulen että omat vieraani alkavat olla jo lopen kyllästyneitä purjo-kylmäsavulohipiirakkaan ja punajuuripiirakkaan josta en itse saa ikinä tarpeekseni. Punajuurta voi myös näppärästi pakastaa valmiiksi keitettynä ja raastettuna, jolloin ko. piiras valmistuu hyvinkin nopeasti. Alkuperäinen resepti löysi tiensä tämän keittiön vakioihin jo kauan sitten Kulinaarimurulasta.

teflonilla pinnoitetusta vuuasta piiras irtoaa ihan itsestään
Punajuuri-vuohenjuustopiiras

valmis paketti ruis-perunataikinaa
n 250g punajuurta
1dl soijakermaa
2 munaa
reilu loraus balsamicoa
2 rkl kuivattua salviaa
mustapippuria

Keitä punajuuret kypsiksi kuorineen ja anna niiden jäähtyä. Kuori ja raasta oikein hienoksi.
Taputtele pakkauksen ohjeen mukaan sulatettu taikina piirakkavuokaan ja esipaista 200 asteessa n. 10 min.
Notkista vuohenjuusto kermalla sileäksi, vispaa joukkoon myös munat ja lisää lopuksi punajuuriraaste. Mausta seos balsamicolla, salvialla ja pippurilla (ja tarvittaessa suolalla).
Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja paista  200 asteessa 20-30 minuuttia. Parhaimmillaan vähäsen haaleana.

kaunista! ruokaisan salaatin kanssa tarjottuna varsin kelpo illallisherkku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...