14.11.2010

Kampsut - perinneruokaa verestä

Kuten tulikin jo kerrottua, isäni toivoi isänpäivän aterialle mystisiä kampsuja. Kampsuja eli verikakkoja on pohjoisessa Suomessa tehty poron verestä. Kunhan sain selvitettyä mitä kampsut ylipäätään ovat, löysin muutamiakin erilaisia reseptejä kampsujen tekoon. Missään ei kuitenkaan oikein kerrottu miltä näiden kummallisten verijuttujen pitäisi näyttää tai miten teko käytännössä oikein onnistuu. Onneksi lähipiiristä löytyi asiantuntija: puhelinsoitto Rovaniemen suuntaan tädilleni ja hänen erinomaisilla ohjeillaan uskalsin tarttua haasteeseen. Mainittakoon että olen viimeksi syönyt verta joskus reilut kymmenen vuotta sitten verilettujen muodossa, enkä ole koskaan valmistanutkaan verestä yhtään mitään. Haastetta siis kaikin puolin!

kampsut odottelemassa kattilaan sukeltamista

Ensimmäinen kompromissi oli tietenkin veri. Poron verta ei Jyväskylässä ollut saatavilla, joten pakastealtaasta löytynyt naudan veri sai kelvata. Seuraavaksi piti päättää mihin jauhoihin kampsut tekisi: variaatioita resepteissä löytyi ohrajauhojen, kaurahiutaleiden, ruisjauhojen ja vehnäjauhojen käytöstä. Tätini kuitenkin osasi kertoa heillä päin kampsujen tehdyn pelkkiin ruisjauhoihin. Myös lisäkevaihtoehtoja oli lukuisia: tätini kertoi, että edesmenneellä mummollani oli tapana tarjota kampsuja voissa, puolukkahillon ja perunamuussin kanssa. Itse pelkäsin että veriruokaan tottumattomalta kampsut jäävät pian syömättä, joten päätin tarjota ne sipulimaidossa- sipulin maku ehkä pehmentäisi veren makua. Lisäkkeeksi myös sitä puolukkasurvosta sekä Lapin puikulaperunoista ja voista tehtyä pottumuussia eli pottuvoita.

verta ja ruisjauhoja vielä liian löysänä taikinana

 Kampsut

5dl verta
1-3dl vettä
0,5rkl suolaa
0,5tl ruokasoodaa
9-12dl ruisjauhoja

Sekoitetaan aineksista taikina jonka annetaan turvota vaikka ihan yön ylitse. Itse tein taikinasta ensiksi liian löysää (vain 8dl jauhoja) joten lisäilin jauhoja vasta n. tuntia ennen keittämistä varmaan muutaman desin verran. Isäni kertoi heidän kampsujensa olleen leikattu paksusta ja tiiviistä levystä palasiksi (”kahden postimerkin kokoisia” tarkensi tätini), minä taas muotoilin hieman löysemmästä taikinasta jauhotetuin käsin sellaisia lihapullan kokoisia palluroita jotka litistin vähäsen ohuemmiksi. Koostumus ei kuulemma ollut niin jauhoinen ja tanakka kuin isäni muisteli lapsuudessa syöneensä.

mitä suurempi kattila, sen parempi

 Kampsut kypsennetään väljässä kiehuvassa suolalla maustetussa vedessä. Veden täytyy poreilla koko ajan! Tuohon taikinamäärään käytin yhtä aikaa sekä isoa 7 litran ja yhtä 3 litran kattilaa. Jos haluaa onnistua keittämään kampsut yksittäisinä siten etteivät ne kattilassa tartu toisiinsa, on meneteltävä tätini ohjeen mukaan näin: kampsu pudotetaan veteen ja se painuu heti kattilan pohjalle. Hetken kuluttua se nousee takaisin pintaan. Vasta sen noustua pintaan, pudotetaan kattilaan seuraava kampsu. Ja taas odotetaan kunnes se nousee pintaan ennen seuraavan pudottamista. Jne. Parin postimerkin kokoiset kampsut kypsyvät tädin mukaan 45 minuutissa, jossain lukeneessani ohjeessa kerrottiin että mitä kauempaan kampsuja keittää, sen parempia ne ovat. Tein itse niin että pudottelin ensin isompia kampsuja ja pienensin pikkuhiljaa kakkaroiden kokoa- järkeilin että näin viimeiseksi laitetut ovat yhtä kypsiä kuin ensimmäisetkin.

erittäin tuhtia tavaraa! montaa ei tarvitse syödä (laktoositon sipulimaito jo kokkaroitunut)

Osan kampsuista nostelin reilun tunnin keittämisen jälkeen vielä n. 15 minuutiksi sipulimaitoon hautumaan, loput porisivat liedellä varmaan kokonaisuudessaan kaksi tuntia ja päätyivät pakastimeen. Sipulimaidon lisäksi kampsujen kanssa syötiin puikulaperunoista tehtyä muussia eli pottuvoita, puolukkasurvosta sekä hapankaalisalaattia.

Sipulimaito

nokare voita
pieni sipuli
puoli litraa maitoa

Sipuli haudutetaan voissa kypsäksi, lisätään maitoa ja keitellään hetki. Nostellaan kampsut sekaan.

upean makuista pottua! maistuu mummolalta ja joulupöydältä

Puikulapottuvoi

puikulaperunoita
maitoa
voita

Puikulat keitetään kuorineen kypsiksi. Kypsät potut kuoritaan ja muussataan esim. perunansurvimella muussiksi, lisätään reilu nokare voita ja ohennetaan sopivaksi maidolla.

perinteisiä makuja!

Hapankaalisalaatti

1/3 osaa valmista hapankaalia
1/3 osaa punakaalia
1/3 osaa valkokaalia

Raasta/hienonna kaalit ja sekoita ne hapankaalin kanssa. Anna tekeytyä jääkaapissa hetkinen ennen tarjoilua.


tyhjeni nopeasti..

Juomana kampsujen kanssa nautittiin Tsekkiläistä lageria, Litovel Premiumia. Toimi varsin sujuvasti rautaisten makujen kanssa! Loput kampsut odottelevat pakastimessa: seuraavaksi tarjoan ne mummoni tapaan pannulla voissa paistettuna.

12 kommenttia:

  1. Voi kampsut on niin hyviä!! Muistelen lapsuudesta että kun kamsut oli valmiita ja lautasella niin lisättiin siihen liemeen maitoa..ja hyvää oli!! Itse en oo vielä tehnyt, mutta vois kokeillakin. Äitini laittoi vielä kamsupallojen sisään poron paistettua kuuta/pintaa. Se ei oikein lapsena uponnut!! =/
    T: Birre

    VastaaPoista
  2. Itse haluaisin kovasti maistaa poron vereen tehtyjä kampsuja- täältä Jyväskylästä kun ei muuta kuin naudan verta löydy:( Voin kyllä kuvitella, että itseltäkin saattaisi jäädä tuo kuu-sisuksen nautinnollisuus ymmärtämättä:)

    VastaaPoista
  3. Olipas mielenkiintoinen postaus. Pitää kanssa ehdottomasti kokeilla. Tällaisten veripallukoiden kypsennys keittämällä oli minulle ihan uusi juttu, kuten kampsutkin.

    VastaaPoista
  4. (Olipas muuten susirumia kuvia tullut kynnttilänvalossa perinneruokaistunnossa.. huh..) Mietin tässä yhtenä päivänä voisiko tätä verihommaa kokeilla kananmunan kanssa- (vähän kun Ankerias sulla oli paltun kanssa uppomunaa) jos vatkaisi kananmunan valkuaisten kanssa verta ja vähän jauhoja ja kypsentäisi sitten kiehuvassa vedessä kvenelleinä- ehkä kananmuna pehmentäisi vähän tuota jykevän rautaista makua? Tosin tuloksena voisi olla myös melko tiukkaa kumipallomateriaalia..

    VastaaPoista
  5. Meillä kampsut leivottiin sellaisiksi kolmionmalliksi, pyramidin tms. muotoisiksi. Aloin nyt oikein miettiä, että miten ihmeessä äiti ne leipoi sen muotoisiksi. Muistan, että taikinasta tehtiin tanko ja siitä sitten leikattiin, mutta miten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että tuollaisiin kampsuihin on vain käytetty reilusti enempi jauhoja! Sama setti kuin tuo tätini mainitsema "postimerkkimalli", eli levystä leikeltiin neliöitä ennen paistamista..

      Poista
  6. nyt löytyi tuo ihana kampsu ohje jota olen mummoni resepteistä etsinyt mutta turhaan... mummo vei ohjeen mukanaan hautaan ja jne.. kiitos taidan heti huomenna ostaa verta ja alkaa kokeilemaan.. p.s mummoni teki pihvin malliseksi ne..

    VastaaPoista
  7. Poron kuuta kannattaa laittaa niin että sulattaa sen pannulla ja ottaa köntsät pois ja jättää vain rasvan. siihen sitten sipulia vähäks aikaa paistumaan ja lisätä koko höskä taikinaan.

    VastaaPoista
  8. Verikakkoja :D

    VastaaPoista
  9. Meillä kampsut tehdään ohra-ja ruisjauhoista ja vähän kauraryynejä. Taikinasta kaulitaan levy ja leikataan neliön mallisia paloja, jotka keitetään kattilassa samassa perunoiden kanssa! Ovat ehkä olleet pakkasessakin jo...lisukkeeksi läski-(sipuli)-voi kasteke ja a vot, ihanaa...

    VastaaPoista
  10. Tämä ohje on anopiltani, kotoisin poronhoitoalueelta.
    Poron verta muovipullo mitä nyt kaupat myy, lisätään vettä puolikas pulloa. Parikymmentä maustepippuria murskataan. Yksi iso sipuli murskataan ja ruskistetaan voissa. Suolaa teelusikallinen. Ehdottomasti ruisjauhoja, lisätään ja sekoitetaan kokoajan kunnes niistä saa käsin muotoiltua "kampsuja".Toiset antaa taikinan nousta mutta yleensä olen tehnyt samantien. Sitte vielä tärkein, kampsujen sisään laitetaan poronkuuta, antaa todella makua.
    Kampsun keitetään puolitoista tuntia, keittoveteen lisätään vielä suolau.
    Kampsujen kanssa käy puolukkahillo ja voinokare lautasen reunalle.
    Ei muuta ko kokeilemaan

    VastaaPoista
  11. Tein kampsuja eilen (29.1.23). Minulla oli naudan- ja poronverta. Valitsin naudanveren, kun se oli vanhempaa kuin poronveri. Tekotapahan on sama.
    Käytin suolasilavaa. Kun silavasta osa oli jo muuttunut nestemäiseksi, lisäsin pieneksi silputtua punasipulia, kun tavallinen keltainen sipuli oli päässyt loppumaan. Kun sipuli oli kypsää ja silava nestemäistä, siirsin paistinpannun aarteineen jäähtymään. Silava-sipuliseoksen pitää olla kunnolla jäähtynyttä.
    Käytin vehnä- ja ruisjauhoja. Mutten saanut taikinasta tarpeeksi kovaa: taikina valui sormienväleistä läpi.
    En ehtinyt ruveta turvottamaan taikinaa, niin yritin pyörytellä kahden lusikan avulla kakkosia. Sekään ei oikein onnistunut, mutta pudottelin ”könnöjä” suolalla maustettuun kuplivaan veteen.
    Näin tehdyt kampsut eivät ole kauniita, mutta sitäkin parempia!
    Söin kampsut voin ja puolukka-porkkanasurvoksen kanssa. Voi, kuinka hyviä ne olivat!

    VastaaPoista

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...