30.8.2011

Huippuhyvä metsäsienipatee portviinillä ja cashewpähkinöillä

Voi taivas näiden kausiherkkujen määrää! Toivon päivittäin, että voisin syödä varastoon kaikkea mikä juuri nyt on parhaimmillaan- säilöntämahdollisuudetkin kun ovat säilytystilojen puuttuessa hieman turhan rajalliset. Seuraavaa herkkua varten aion aivan kohta rynnätä metsään katsomaan josko sateen jälkeen olisi noussut talvea varten säilöttäväksi uutta sienisatoa. Upean metsäsienipateen ensimmäinen erä valmistui armaan äitini lahjoittamista huikean aromikkaista mustatorvisienistä, enkä malta odottaa uuden patee-satsin valmistusta jostakin muusta sieniljaista. Ehkä seuraavan pateen voisikin valmistaa kerroksittain moniväriseksi- musta kerros mustatorvisienistä, vaalea kerros tateista, keltainen kerros kanttarelleista tai lampaankäävistä.. Nam!

pikkupatee upean aromikkaista sienistä

Todella (todella!) herkullisen ja mehevän sienipateen upea resepti löytyi Pia Hallin kirjasta "Kausiruokaa kasviksista" (Minerva-kustannus 2011). Portviinin ja cashew-pähkinöiden ansiosta patee on sekä ruokaisa, että uskomattoman maukas kasvisherkku myös juhlapöytään. Suosittelen!

Sienipatee
(4 annosta tai 6-8 annosta alkupalana tai osana noutopöytää)

1 keltasipuli
1 valkosipulinkynsi
300 g tuoreita sieniä (käytin mustatorvisieniä)
2-3 rkl voita
2 porkkanaa
1 dl ruokakermaa
0,5 dl portviiniä (tai punaviiniä)
2 munaa
1 dl cashewpähkinämurskaa
1 tl rakuunaa (käytin 1tl kuivattua sekä pari pikkuoksaa tuoretta)
suolaa, mustapippuria
(lisäsin myös 1 rkl punaviinietikkaa)

sieniä muuten saa olla melkoinen keko

Silppua sipuli, valkosipuli ja sienet ja paista niitä hetki voissa paistinpannulla. Kuori porkkanat ja raasta ne. Lisää porkkanaraaste pannulla ja paista vielä muutaman minuutin ajan. Sekoita joukkoon kerma ja portviini ja anna porista 5 minuutin ajan. Sekoita koko ajan. Ota puolet massasta ja jauha se sauvasekoittimella hienoksi ja tasaiseksi. Sekoita sen jälkeen massa taas yhteen niin, että lopputulos on jossain määrin rakeinen. (Surautin koko massan suhteellisen tasaiseksi, en halunnut epätasaisen rakeista koostumusta.) Lisää joukkoon munat, pähkinät ja mausteet. Sekoita kunnolla. (Maistoin massaa ennen munien lisäämistä ja säädin suolan & pippurin maun suutuntumalla. Lisäsin tässä vaiheessa massaan myös punaviinietikkaa, sillä massasta tuntui puuttuvan terävyyttä- käyttämäni portviini oli aika makeaa, eli punaviinin kanssa etikkaa ei varmastikkaan olisi kaivannut.)

voidelluista pikkuvuoista valmis ja jäähtynyt patee irtoaa helposti

Kaada massa suureen voideltuun vuokaan (leipämuottiin) tai pieniin uuninkestäviin annosvuokiin. Voitelun sijaan vuoan voi myös vuorata leivinpaperilla. Paista pieniä annosvuokia 175 asteessa noin 25 minuuttia, suuria vuokia tuplasti tämän verran. Kokeile kypsyyttä tikulla. Anna pateen jäähtyä vuoassa.

Alkuperäisessä reseptissä sienipatee tarjottiin kermaviilistä ja yrteistä sekoitetun kylmän kastikkeen kanssa. Meillä pateeta maisteltiin jogurtista ja tuoreesta mintusta & timjamista sekoitetun kastikkeen kanssa, patee tosin oli sen verran mehevää ettei soossia välttämättä olisi kaivannut ollenkaan.

ihana, kevyempi päivällinen  raikkaan salaatin ja jogurttikastikkeen kanssa

29.8.2011

Pekoniin käärityt porsaan sydämet

Elämysmatka kummallisten ruhonosien parissa sai jälleen jatkoa! Tällä kertaa hauskuuksia tarjosivat porsaan sydämet, joita en aiemmin ollut maistanut. Tai edes nähnyt missään. Tai oikeastaan en edes tiennyt, että niitä olisi mahdollista ylipäätään syödä. (Tai tarkemmin ajatellen, enpähän kyllä tiedä vieläkään olivatko ne myynnissä enemmän koirien kuin ihmisten ruoaksi.. Halvan hinnan perusteella olisin melkein veikannut ensimmäistä.) Joka tapauksessa, seuraava rakkaudella valmistettu ruoka tulee ihan kirjaimellisesti suoraan sydämestä!

kääryleen sydämenä röhkijän pumppu

Naudan sydäntä aiemmin maistaneena osasin jonkin verran ennakoida mitä tulevan piti. Sydänhän on kovin tiukka ja vahva lihas, jossa rasvaa on tuskin lainkaan. Lihana sydän on melkoisen tanakkaa tavaraa, ja kypsyy melko hitaasti. Keitetty naudan sydän maistui ihan kirjaimellisesti keitetylle ja kuivalle lihalle, joten epäilin myös porsaan sydämen olevan samansorttista apetta. En kuitenkaan halunnut maistella possun sydämiä keitettynä, vaan päätin yrittää tehdä niiden kanssa jotain ihan muuta. Tavoitteenani oli saada tiukkaan ja kuivakkaaseen lihaan sekä jotakin makua, että hieman rasvaa, jonka avulla sydämestä saisi hieman mehevämpää liharuokaa.

romanttinen ruhonosa

Ja mihin huippuälykkäät amatöörikokin aivosoluni sitten kykenivät kesken remonttipäivän (jep, uudessa keittiössä ei vieläkään ole esim. kattolistoja)? No pekonihan se ensimmäisenä mieleen paukahti! Pekonilla silavoimalla kun lihan kuin lihan saa meheväksi. Päädyin siis kääräisemään sydämen puolikkaat pekoniin ja lykkäämään kääryläiset uuniin siksi aikaa kun maalasin paneelikattoa. Lopputulos: katto vaatisi jonkun hieman tarkemman maalarin loppukäsittelyn, mutta kääryleistä tuli oikein hyviä! (Jatkan siis yhä kokkiopintoja jättäen remppahommat jollekulle muulle.) 

Sydänkääryleet
(kahdelle)

1 halkaistu porsaan sydän (oli jo kaupassa valmiiksi halkaistu)
kuusi viipaletta amerikanpekonia
kaksi suurta valkosipulinkynttä
suolaa ja mustapippuria myllystä
neljä salvian lehteä

salvia tekee hyvää sydämelle

Huuhdo sydämen puolikkaat oikein kunnolla juoksevan veden alla jotta kaikki veri lähtee pois. Poista mahdolliset isot verisuonet, kalvot ja päällä oleva rasva. Hiero putsattuihin sydämen puolikkaisiin suolaa ja mustapippuria. Liiskaa valkosipulin kynnet veitsen lappeella rikki, ja laita kummankin sydämenpuolikkaan päälle liiskattu valkosipulinkynsi sekä pari tuoretta salvian lehteä. Taita sydämen puolikas kiinni (valkosipuli ja salvia jää sisään) ja kiedo sen ympärille pekonia siten, ettei sydäntä jää yhtään näkyviin. Kiinnitä päällimmäinen pekoni hammastikulla. Nosta kääryleet uunivuokaan ja pistä uuniin 150 asteeseen reiluksi tunniksi. Nosta kääryleet pois uunista kun pekoni alkaa olla rapsakkaaksi paahtunutta (meidän uunissa tähän meni 1h 15min).

Pekonistakin huolimatta kääryle on ihan täyttä tavaraa, joten sydänkääryleen kanssa kannattaa tarjota jotakin kastiketta, taikka esimerkiksi sipulista, smetanasta ja metsäsienistä (kiitos äidille mustatorvisienistä!) valmistettua muhennosta.

mukana myös freesattua kesäkurpitsaa ja romanesco-muussia

28.8.2011

Häränhännät portterissa - varaslähtö syksyyn

Loppukesä on ehdottomasti parasta aikaa koko kesästä! Puutarha ja metsä ovat kovin anteliaita kaikkine herkkuineen, pimenevässä illassa leijailee aavistus kirpsakkaa syksyn tuoksua, yöt ovat vielä lempeän lämpimiä ja kaikki värit tuntuvat hehkuvan henkeäsalpaavan vahvoina ja voimakkaina. Koska loppukesästä on teknisesti hyvinkin lyhyt matka jouluun, olen jo nyt ripustanut ikkunoihin suuret männynoksat jouluvaloineen luomaan salaperäistä tuiketta pimeneviin iltoihin. Ja koska yöt alkavat pikkuhiljaa viiletä, halusin myös ottaa pienen varaslähdön talvisempiin pataruokiin- noihin ihaniin pitkään ja hartaasti uunissa hautuviin sisäisiin villapaitoihin.

herkkuliemi vielä puuttuu padasta

Seuraava hieman hullunkurisempi pataruoka valmistuu lähes itsestään ja on aivan käsittämättömän hauskaa syötävää! Härän häntien imeskely tarjoaa varsin tyydyttävän ruokailukokemuksen, ja puhtaaksi kaluttuja häntäluita on totisesti ilo ihailla! Niin kauniita! (Harkitsin vakavasti luiden tallettamista jonkinlaisiksi taide-esineiksi, mutta armas puolisoni ei ehkä aivan vielä ole valmis hyväksymään lasivitriinillistä erilaisten elukoiden luunpalasia kotimme sisustuselementiksi.. Vielä.)

Häränhännät portterissa
(suunnilleen neljälle, lähde: Glorian Ruoka & Viini)

2 kg pilkottuja häränhäntiä
3–4 sipulia
3–4 valkosipulinkynttä
3 porkkanaa
3 sellerin vartta
1 pkt (170 g) amerikanpekonia
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
4–5 timjaminoksaa
4–5 persiljanoksaa
2 rkl tomaattipyreetä
2 pulloa portteria (esim. Koff)
n. 1/2 l lihalientä

Laita uuni lämpiämään 150 asteeseen. Kuori sipulit ja leikkaa ne lohkoiksi. Riko valkosipulinkynnet litistämällä niitä veitsen lappeella tai silppua ne. Kuori porkkanat. Halutessasi irrota sellerinvarsista säikeet pienellä veitsellä. Pilko porkkanat ja sellerit noin 2–3 cm:n paloiksi. Leikkaa pekoni poikittain parin sentin levyisiksi suikaleiksi

neljäsosa reseptistä riitti hyvin pikkunälkään kahdelle

Kuumenna öljy paistinpannussa ja ruskista häntäpalat hyvin joka puolelta. Nosta häränhännät uunipataan. Ripottele päälle suolaa ja jauha myllystä muutama kierros pippuria. Alenna lämpötilaa ja kuullota pekoni ja sipuli samalla pannulla kuin lihat. Lisää kuullotettu pekoni-sipuliseos sekä valkosipulit, porkkanat ja selleri pataan. (Pitää olla muuten melko suuri pata.) Sido timjamin- ja persiljanoksat paistinlangalla kimpuksi ja pane ne pataan. (No minä en tietenkään sitonut..) Lisää tomaattipyree ja portteri. Lisää lihalientä tarpeen mukaan niin, että lihapalat peittyvät. Pane pata uuniin. Kääntele lihapaloja kypsymisen aikana. Kokeile kypsyyttä 3 tunnin kuluttua. Tarvittaessa jatka kypsentämistä vielä tunti. (Tai alenna pikkuisen lämpöä ja unohda hännät uuniin tuntikausiksi! Paranevat vaan!) Häränhäntien pitää olla erittäin kypsiä ja mureita, muuten lihan irrottaminen luusta on työlästä. 

valmis ruoka on tummassa liemessään vähemmän kuvauksellista

Valmiin pataruoan liemi on aivan älyttömän hyvää (ainakin porterista nauttivan mielestä), joten ruoka kannattaa tarjota keittolautasilta joista liemen voi lusikoida parempiin suihin, taikka sitten kastella liemeen jotakin hyvää vaaleaa leipää.

25.8.2011

Tilanne vaatii omenakakkua (ja vaniljakastiketta)

Oli synkkä ja myrskyinen yö. (No oikeasti iltapäivä, ja hurja myrsky oli lähempänä säälittävää tihkusadetta.) Urhea metsästäjä marssi määrätietoisesti, raskaasti aseistautuneena, pelottavaan aarniometsään. (Aseisiin kuului pikkuruinen sieniveitsi ja suklaapatukka.) (Suklaapatukalla voisi yrittää lahjoa nälkäisen karhun, jos ihmettelette..) Urhea metsästäjä oli päättänyt saalistaa perheelleen ruokaa. (Kesäloman ajalta ei saa opintotukea.) Ystävien luetuttaman mainion keittokirjan reseptit mielessään (oravakukko! mahtavaa!) saalistaja tarpoi läpi voimakasvirtaisten jokien (saattoi olla myös tien penkan viereinen oja), petollisen lentohiekan (miksiköhän siihen oli heitetty hiekkalapioita ja -ämpäreitä?), ja lihansyöjäkasvien viidakon (näyttivät hieman nokkosilta) kohti lupaavia metsästymaita.

(vuodatuksen lopusta löytyy kyllä se reseptikin..)

Suunnilleen tunnin reippaan rämpimisen jälkeen saalistaja totesi oravanpesien etsimisen olevan hieman turhan hankalaa - jostain syystä nuorten koivujen oksat pettivät useaan kertaan rysäyttäen ketterän kiipeilijän sammalikkoon, aiheuttaen melkoisia mustelmia (jotka selitettäisiin puolisolle imuroimisen yhteydessä huonekaluihin törmäilynä). B-suunnitelmaan vaihtava saalistaja päättikin muuntautua oravanmetsästäjästä sienestäjäksi. Taskusta löytyikin kätevä teleskooppi-sienikori (Alkon musta, näppärästi kokoontaittuva kangaskassi) ja muistin arkistoista kaivautuivat ruokasienien tuntomerkit (kaikki tatit voi syödä paitsi sappitattia, jonka tunnistaa helposti maistamalla onko se pahaa vai ei, ja kaikkia muitakin sieniä voi teoriassa maistaa- toisia tosin vain yhden petollisen kerran..)

urbaani martta käyttää sienikorina kätevää pullokassia

Yllättävää kyllä, haperoiden, rouskujen ja suppilovahveroiden täplittämää kangasmetsää etsiessään sienestäjä löysi keskeltä-ei-mitään maata myöten kasvavan raihnaisen valkoherukkapensaan, metsävadelmia, ja ränsistyneen omenapuun! (Tässä vaiheessa sienestäjä oli jo täysin varma joutumisestaan putkaan yksityisalueelle tunkeutumisesta ja katui syvästi syötyään jo aiemmin suklaapatukan jolla olisi voinut yrittää lahjoa poliisia. Usean varmistuskierroksen jälkeen oli kuitenkin todettava, että kyseessä oli ilmeisesti jonkinlainen alkuasukasasutuksen pohja joka oli sittemmin metsittynyt.) Marjoja koirankakkapussien näköisiin pikkupusseihin kerätessään (vähät siitä ettei taloudessa ole koiraa, taskuissa pitää aina olla pikkupusseja juuri tällaisia tilanteita varten) sienestäjä onnistui taas autuaasti unohtamaan maahan tuijottelun ja onnistui sirolla saappaallaan (41) liukastumaan yhteen limaiseen tattiin. Kaikeksi onneksi sienestäjä rötkähti sopivasti sammalikkoon, josta löytyi kuin löytyikin muutama pikkuruinen kanttarelli!

no nää ei kyllä ole sieniä..?

Tuntikausien tarpomisen ja rämpimisen jälkeen sienestäjä päätyi sitten lopulta yhä uudestaan ja uudestaan samalle jännittävillä luolamaalauksilla koristellulle kalliolle (tietämätön saattaisi luulla graffiteiksi), ja kaivoi eksymisestään varmana, pala kurkussa, viimeisillä voimillaan taskustaan kännykän jolla voisi soittaa suunnistustaitoisemman ystävänsä pelasteluun. Jostain kummallisesta syystä kännykän karttaohjelma kuitenkin väitti eksyneen sienestäjän olevan lähestulkoon kotipihassa. Valmiina tulikivenkatkuiseen reklamointiin karttaohjelman toimimattomuudesta sienestäjä päätti tarpoa vielä muutaman metrin varmistuakseen karttaohjelman virheestä. Ja voi ihme! Vain muutaman kymmenen askeleen jälkeen sienestäjän silmien edessä avautui sekä oman kodin takapiha, että pikkuruisten kangashaperoiden täplittämä kaunis kangasmetsä!

isommat kangashaperot olivat liian matoisia

Kotona urhea metsästäjä/sienestäjä otettiin vastaan hurraahuudoin. ("Mitä noi on? Voiko noita muka syödä? Kaikkee se sinäkin löydät.") Ja vaikka metsäretkeilyn tarjoamien unohtumattomien elämysten anti olikin korvaamattoman arvokas, vesisateessa kastuneiden vaatteiden kuivattelu ja puustaputoamisten aiheuttamien mustelmien ja nokkosihottumien parantelu vaativat kermaisen sienimuhennoksen jälkiruoksi ehdottomasti kunnollisen mehevän ja makean villiomenoista leivotun, kanelilta tuoksuvan omenakakun aidolla ja oikealla vaniljakastikkeella.

vielä löytyi mustikoitakin suuhun napsittavaksi

Omenakakun ja vaniljakastikkeen ohjeet löytyivät kirjasta "Makeita unelmia - pikkuleivistä suklaakakkuihin" (Wikström, Helmi-kustannus 2006)

Omenakakku
(26-28cm halkaisijalta olevaan kakkuvuokaan, irtopohjavuoka on paras)

4 omenaa (käytin varmaan kahdeksan pientä omenaa)
3 munaa
3 dl sokeria (laitoin osan fariinisokeria)
150 g voita
1 dl maitoa
4 dl (240 g) vehnäjauhoja (käytin osana täysjyväspelttiä)
1 rkl leivinjauhetta
100 g mantelimassaaa (käytin koko pötkön, 150 g)
2 rkl sokeria
2 rkl kanelia
(käytin lisäksi n. 1 tl kanelia ja 1 tl kardemummaa jauhojen sekaan taikinaan)

tämä ei ole mikään piirakka vaan kunnon kakku

Viipaloi omenat, poista siemenkota. Vatkaa munat ja sokeri ilmavaksi vaahdoksi. Sulata voi, lämmitä maito 30 asteeseen ja sekoita voihin (kippasin molemmat kattilaan, lämmittelin kunnes voi oli sulaa, en mitannut lämpötilaa). Lisää voisula, jauhot ja leivinjauhe munavaahtoon, sekoita varovasti tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan, lado omenaviipaleet pinnalle ja raasta päällimmäiseksi mantelimassa. Ripota lopuksi pinnalle sokeria ja kanelia. Paista uunin alaosassa 150 asteessa noin 45 minuuttia, valmis kakku irtoaa reunoilta ja sen pinta tuntuu kiinteältä. (Paistoin kiertoilmauunissa 160 asteessa tunnin, vähempi ei olisi riittänyt.) Anna jäähtyä.

aitoja makuja

Vaniljakastike

2 dl maitoa
3 dl kuohukermaa
1 vaniljatanko
3 keltuaista
1 1/4 dl sokeria
1 rkl maissitärkkelystä

Kaada maito ja kerma kattilaan. Halkaise vaniljatanko pitkittäin ja lisää seokseen (raaputtelin ensiksi siemenet tangosta maidon ja kerman sekaan). Kiehauta ja nosta kattila pois liedeltä. Anna maustua 15 minuuttia. Vatkaa keltuaiset, sokeri ja maissitärkkelysjauhot ilmavaksi (kannattaa sihdata maissitärkkelys ettei tule paakkuja). Nosta vaniljamaitokattila liedelle ja lisää munavaahto vatkaten. Kiehauta kunnolla. Kaada valmis kastike tiheän siivilän läpi ja säilytä jääkaapissa hyvin peitettynä.

välillä kannattaa totisesti poiketa polulta!

Että mars mars metsään sieltä ruudun ääreltä!! Kuntosalille autoilun sijaan kannattaa hyppiä metsäisimmille lenkkipoluille ja harrastaa tehokasta kyykkimistä ja tasapainotreeniä metsän upeita tuoksuja, värejä ja makuja nautiskellen. Rohkeimmat extreme-urheilijat voivat myös kiivetä puuhun, kannattaa tosin valita puu jonka alla on pehmeää sammalikkoa kivikon sijaan..

Tee-se-itse kivennäisjuoma

Ruokafriikin pahimpiin painajaisiin kuuluvat vatsaflunssat. (Erityisen vakavaksi tauti on tulkittavissa silloin, kun jäätelökään ei maistu.) Sattuneesta syystä meillä ei ole moneen päivään kyetty edes ajattelemaan ruokaa, puhumattakaan sen valmistamisesta tai syömisestä. Talouteemme hankitaan hyvin harvoin banaaneja, mutta viime päivinä niitä on kulutettu enemmän kuin kuluneena vuonna yhteensä. Yllätin myös itseni keittelemästä maitoon spelttimannapuuroa, tattaripuuroa ja mustikkasoppaa.. Eniten on kuitenkin tullut nautiskeltua tee-se-itse-kivennäisjuomaa, joka on se elämän eliksiiri etenkin niinä päivinä kun mehukaan ei suostu pysymään vatsassa taisteluitta:

ja kukkasetkin lakastuu..

Kotitekoinen urheilujuoma

litra kotitekoista marjamehua tai hedelmätuoremehua
1 dl kiehautettua vettä
1 rkl sokeria
1/2 tl suolaa

Liuota sokeri ja suola kuumaan veteen. Sekoita liuos kylmän mehun joukkoon ja kulauttele parempiin suihin. Tämä toimii mahatautisten lääkitykseen, mutta myös hyvänä urheilujuomana hikisemmän liikunnan jälkeen. Suolan ja sokerin määriä voi toki myös pienentää, ja sokerin suhteen kannattaa toki huomioida myös käytetyn mehun sokeripitoisuus. (Lisädouppausta mahataudin peittoamiseksi saa käyttämällä mehuna jotain gefilus-mehua.)

21.8.2011

Juolukkasorbet

Kiitos ahkerille vanhemmille, sain keittiööni valtavan astiallisen variksenmarjoja ja juolukoita! Upeaa! Kaarnikat ovat mahtavia hillottuna, mutta juolukoiden kanssa jouduin hetkeksi hieman hämilleni. Mitä ihmettä voisi tehdä noista omituisen vetisistä, mutta silti vallan hienostuneen makuisista mustikantapaisista marjoista? Hämmenys kesti viitisen minuuttia. Oivalsin nimittäin kovin älykkäänä keittiöhengettärenä samantien (itsensä kehuminen on ehdottomasti välillä tarpeen), että tuollainen miedon raikas, ei kovin makea marja passaa aivan täydellisesti sorbettiin, jota nautitaan useamman ruokalajin aterian suun raikastavana väliruokana! (Ja se nyt ihan sivuseikka, ettei meillä varsinaisesti aivan päivittäin nautita useamman ruokalajin aterioita..) Erään keittiömestarin vinkkinä kokeilin sorbetin tekoa italialaisen marengin avulla. Ohjeeksi sovelsin "Le Cordon Bleu - Keittotaidon Akatemia" -kirjan (Wright & Treuille, WSOY 2004) sorbetti-ohjeistusta. Lopputuloksena kokeilusta syntyi aivan ihanan samettinen ja hienostuneen raikas sorbetti- nyt puuttuu siis enää ne kuusi muuta ruokalajia ja pidemmän kaavan menu on valmis..

suloisen samettisen pehmeäksi sulanut sorbet maistuu shottilasistakin

Juolukkasorbetti

600g juolukoita
2 kananmunan valkuaista
100 g sokeria
1/4 dl vettä

paseeraamalla saa marjojen tikkuiset kannat poies

Paseeraa juolukat tihenä siivilän läpi soseeksi. (Sosetta tulee suunnilleen 4-5dl.) Nosta sose pakastimeen suunnilleen puoleksi tunniksi. Vaahdota valkuaiset oikein kovaksi vaahdoksi. Kuumenna vesi ja sokeri 118 asteeseen (eli kunnes sokeriliemestä kylmään veteen pudotettu pisara jähmettyy kuulaksi). Kaada kuuma sokeriliemi valkuaisvaahtoon siten, että vatkaat valkuaisia koko ajan ja valutat sokeriliemen kulhon reunaa pitkin valkuaisvaahtoon pikkuhiljaa. (Kuuma sokeriliemi muodostaa valkuaisvaahdon kanssa italialaiseksi marengiksi kutsutun tahman.) Ota juolukkasose pakastimesta ja vispaa se tasaiseksi (soseeseen olisi pitänyt jo muodostua hieman jäähilettä), lisää soseeseen italialainen marenki ja sekoita massa tasaiseksi. Kippaa massa jäätelökoneeseen ja annan koneen käydä ainakin tunnin. Pakasta sorbettia tarvittaessa lisää pakastimessa. (Ilman jäätelökonetta homma onnistuu nostamalla massa pakastimeen, ja sekoittamalla jäätyvää massaa suunnilleen varttitunnin välein ainakin kahden tunnin ajan.) Valmis sorbetti tarjotaan hieman sulaneena, koostumus on oikea kun sorbettia voisi periaatteessa pursottaa pursotinpussilla lasiin..

jätä muutama marja koristeluun!

18.8.2011

Seesam-dippi ja romanesco-kaali

Siis katsokaa nyt näitä! Aivan tajuttoman söpöjä! Ja mitkä värit! Kylmän sinivihreät lehdet ja lähes neonvihreät kukinnot- ihan kuin jotain avaruusruokaa! Ja vielä yksi huutomerkki: tämä on kotimaistakin!

kasvain? korallieläin? kaali!

Kyseessä on siis löytö vihannesosastolta, kotimainen romanesco-kukkakaali, joka on kuin luotu dippilautaselle. Vinkeän värinsä lisäksi kaalin kukinnot kun toimivat erinomaisena tarttumapintana mille tahansa soossille. Erityisesti nyt, kun pitkien housujen vyötärönauhan on todettu mystisesti kutistuneen kesän aikana, sohvaevääksi tuntuu fiksummalle kasata lautasellinen raakaravintoa, kuin vaikkapa juustovoileipäpino. Dippikastikkeena kasviksille toimisi esimerkiksi ihan perinteinen hummus, mutta maitotuotteiden ystävä nauttii soossina mieluummin kermaviilipohjaisena seesamherkkuna.

ja hups vaan niin tuli syötyä yli puoli kiloa kasviksia

Ja kylläpäs vaan tuleekin varsin terveystietoinen ja kertakaikkiaan kunnollinen olo kun näillä eväillä varustettuna käpertyy sinne sohvan nurkkaan katselemaan tyhjänpäiväisiä hömppäsarjoja ajankohtaisia dokumentteja!

Seesamdippi kasviksille

2 dl kermaviiliä
puolikkaan limetin mehu
4 rkl suolatonta tahinia
1/4 tl vakosipulijauhetta tai yksi minimini kynsi murskattuna
rouhaisu mustapippuria myllystä
pikkuripsaus suolaa
pikkuripsaus sokeria tai tippa hunajaa

Sen kuin vain sotkee kaikki ainekset keskenään ja antaa tekeytyä jääkaapissa sillä välin kun pilkkoo kasviksia ja vihanneksia suupaloiksi. Ja sit vaan tv:n ääreen..

(haluaisin järjestelmäkameran ja paremmat valot)

17.8.2011

Kesäkurpitsarullat auringonkukansiementäytteellä ja valkopapupyree

"Voitaisko syödä välillä muutakin kun paistettua kesäkurpitsaa?" No tottahan toki. Taipuuhan se rullallekin.
Seuraavasta reseptistä kiitos kuuluu ala-arvoiselle kouluruoalle. Kihisin nimittäin jälleen kerran raivosta ja kiukkunälästä kouluruoan kasvisvaihtoehdon jäljiltä. Siis voitteko kuvitella, koulussa, jossa opetetaan ravitsemus- ja majoitusalan tulevia ammattilaisia, kasvisruokana oli peruna-bataattilaatikkoa! Siis pelkkää perunaa ja bataattia kasvisliemessä! Ja salaattipöydänkin ruokaisin anti oli perunasalaatti! (Aiemmin salaattipöydästä on sentään löytynyt auringonkukansiemeniä, mutta tälle vuodelle nekin ovat - nähtävästi säästösyistä - häipyneet.)

vähän piti piiperrellä - arkisapuskakin saa näyttää nätiltä!

Jollei repustani löytyisi vakiovarusteena manteli-pähkinäpussukkaa, olisin tuskin kahdeksan tunnin koulupäivän jälkeen jaksanut pyöräillä 9km kotimatkan ylämäkeen, tehdä ruokaa ja olla mitä rakastettavin vaimo nälkäiselle puolisolle. (No okei, pähkinöillä pääsi kotiin, rakastettavuuteen asti niistä ei enää riittänyt..) Vesisateen - ja sen pirun peruna-bataattilaatikon - uuvuttamana halusin täyttää vatsani jollain ihanan rasvaisella ja tärkkelyspitoisella lohturuoalla. Koska en sattuneesta syystä jaksanut käydä kaupassakaan, jääkaapissa köllötellyt kesäkurpitsa sai seurakseen kuivakaapista löytyneitä juttuja sekä juustonkannikan. Ja tuli muuten hyvää! Näillä eväillä taittuu hurjempikin kiukkunälkä:

terassilla kasvavat persiljat alkavat jo vähän kellastua

Kesäkurpitsarullat
(pellillinen)

reilun puolen kilon kesäkurpitsa (mielellään pitkä ja luiru)
suolaa

100 g (n. 1,5 dl) auringonkukansiemeniä
50 g kuivattuja tomaatteja (pari kourallista)
1 dl oliiviöljyä
rouhaisu mustapippuria myllystä
2 valkosipulin kynttä
kourallinen persiljaa
n. 200g juustoa

tämäkin jaksoi rouhia siemenet sopivan hienoksi

Anna kuivattujen tomaattien pehmetä öljyssä hetki. (Tai käytä vastaava määrä valmiiksi öljyyn säilöttyjä aurinkokuivattuja tomaatteja) Paahda auringonkukansiemenet kuivalla ja kuumalla paistinpannulla vaalean ruskeiksi. Höylää kesäkurpitsasta pitkittäissuuntaisesti juustohöylällä ohuita levyjä. (Ei paniikkia jos höyläys ei suju ihan strömssöläisittäin: riekaleista voi koota palapelin tavoin ehjiä paloja!) Ripottele levyjen päälle hieman suolaa ja anna kurpitsoiden "itkeä" suunnilleen varttitunti. (Suola nostaa kesäkurpitsoiden liian nesteen kurpitsaviipaleen pinnalle) Pyyhi kurpitsat kuivaksi suolasta ja nesteestä talouspaperilla.

liika neste pois jottei lopputulos olisi turhan märkä

Surauta öljyiset tomaatit, valkosipuli, persilja, paahdetut auringonkukansiemenet ja mustapippuri mahdollisimman sileäksi tahnaksi yleiskoneen teholeikkurilla tai vastaavalla. Levitä tahnaa 1-2 teelusikallista jokaisen kesäkurpitsalevyn päälle. Höylää juustosta siivu kunkin tahnoitetun kesäkurpitsalevyn päälle. Rullaa. Kiinnitä rullat tarvittaessa cocktail-tikuilla. Paista leivinpaperin päällä uunipellillä uunin keskitasossa 200 asteessa 20 minuuttia.

rulliin passaa melkein mikä tahansa juusto

Kesäkurpitsarullat maistuivat ihanilta valkopapupyreen kanssa:

Valkopapupyree

400g valkoisia käyttövalmiita papuja (joko tölkistä huuhdottuna & valutettuna tai itse keitettynä)
0,5 dl vettä
2 tl valkoista balsamietikkaa
1 rkl kylmäpuristettua kasviöljyä
ripaus suolaa

samettinen muussi suurista voipavuista on lohturuokaa parhaimmillaan

Kaada pavut kattilaan veden kanssa. Keitä miedolla lämmöllä kunnes pavut ovat möhjööntyneet- lisää tarvittaessa vettä. (Veden on kuitenkin tarkoitus haihtua lähes kokonaan, tavoitteena on saada perunamuussimainen koostumus.) Lorauta möhjööntyneiden (onko tähän joku parempi adjektiivi?) papujen sekaan valkoista balsamietikkaa ja hyvää kasviöljyä (seesamöljy toimii hyvin) sekä ripsaus suolaa. Aja sauvasekoittimella sileäksi pyreeksi. Miedon makuinen pyree passaa erinomaisesti lähes minkä tahansa sapuskan lisäkkeeksi. (Ja jos joku välttelee papuja hiilihydraattien kammossa, suosittelen vilkaisemaan valkoisen pavun ravintoainesisältöä vähän hiilihydraattien määrää pidemmälle: niiden hiilihydraattien mukana kun tulee myös proteiinia, kuituja ja erinäisiä muita ravintoaineita joita vaikkapa siitä pottumuussista saa hakemalla hakea!)

15.8.2011

Sipulinen suippokaali-herkkusienisalaatti

Ette usko kuinka älyttömästi nautin jonkun uuden syötävän tuotteen löytämisestä! Erityisen herkkiä hetkiä ovat ne, kun kaupan vihannesosastolta bongaa jonkun kotimaisen herkun, josta ei ole koskaan aikaisemmin kuullutkaan. Kuten nyt: kaali joka näyttää pyramidilta! Mieletöntä!! (Saatoin innoissani vähän kiljaista ääneen, sillä kaalihyllyllä kanssani asioinut rouva pudotti säikähtäessään lattialle muutaman kukkakaalin..)

suippo kaali, sipulittomat salaattisipulit ja pikkuruiset herkkusienet

Lähemmän tarkastelun tuloksena höpsön suippo kaali osoittautui, yllätys yllätys, suippokaaliksi! Maku oli mielestäni melko lähellä valkoista varhaiskaalia, hyvää sekä raakana, että pikaisesti pannulla paistettuna. Makeiden salaattisipuleiden ja pikkuisten herkkusienien kanssa kaalista syntyi oikein raikas loppukesän salaatti, ohje Kotimaiset Kasvikset Ry:n mainiosta reseptistä muokattu.

Sipulinen suippokaali-herkkusienisalaatti

puolikas suippokaali (500 g)
3 salaattisipulia (70 g)
200 g tuoreita herkkusieniä
2 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl soijakastiketta
3 rkl  kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä
1 rkl tuoreen timjamin lehtiä
ripaus rouhittua mustapippuria

raikas lisäke esim. grillatulle lihalle/ seitanille

Sekoita marinadin ainekset kulhon pohjalla sekaisin ja lisää joukkoon viipaloidut herkkusienet, sipulit ja suikaloitu tai raastettu suippokaali. Anna tekeytyä jääkaapissa puolisen tuntia.

14.8.2011

Suppilovahvero-seitanpihvit, eli lihaisaa suutuntumaa kasvisruokaan

Pidän pikkuruisen surkuhupaisana sitä tosiasiaa, että samalla kun eri tahot rummuttavat punaisen lihan syönnin vähentämisen puolesta, meidänkin tiedostavassa taloudessamme lihan käyttö on lisääntynyt. (Käytännössä määrät ovat edelleen huomattavasti pienempiä kuin keskivertohärmäläisellä, eikä lihajalosteita käytetä oikeastaan ollenkaan. Olen myös pyrkinyt käyttämään liharuokiin niitä vähän vieroksutumpia ruhon osia, jonka lisäksi liha on aina kotimaista ja mahdollisuuksien mukaan myös luomua. Seli seli..) Opittuani pikkuhiljaa (vuosikymmenen kasvissyönnin jälkeen nyt takana pari vuotta sekaruokavaliota) lihan makuun, olen yllätyksekseni ruvennut ymmärtämään lihansyöjien omituisinta argumenttia lihan syömisen puolesta: "no kun se lihan suutuntuma vaan on niin ainutlaatuinen". Ja onhan se pihvi älyttömän nopea heittää vaan pannulle..

hippipihvi

Vaikka moni vannoutunut lihansyöjä pitäisikin kasvispöperöiden mausta, usea tuntuu kaipaavan sitä lihalle ominaista suutuntumaa. Vaikka arkiruokailussa kasvisruokia suosittaisiinkin, juhlaruokailuun kuuluu edelleen se pihvi. Ja tämähän on melkoinen haaste erityisesti ravintoloille. Voisiko olla, että ravintoloidenkin listoilta valittaisiin herkemmin se kasvisruokavaihtoehto, jos annoksesta olisi sekä ravitsemuksellisten tekijöiden, mutta myös suutuntuman suhteen parempaa vastusta sille pihviannokselle?

Näissä mietteissä kehittelin kotikokin vegaanisemman vastineen pihviannokselle. Ja tottahan kyseesä on myös hiilihydraattitietoinen ja kauden tuotteita hyödyntävä herkku. (En tosin löytänyt sienimetsästä suppilovahveroita, joten viime syksyn kuivatut sienet saivat kelvata. Tuoreita käyttävän kannattaa paistaa sienet pannulla ennen seitan-taikinaan lisäämistä ja tarvittaessa vähän pienentää taikinan nesteen määrää.)

vehnägluteenista ja soijajauhoista reippaasti proteiinia

Suppilovahvero-seitanpihvit
(neljälle)

2,5 dl gluteenijauhoa
1 dl soijajauhoa
0,5 dl kuivattuja suppilovahveroita murskattuna
1,5 dl vettä
1 rkl kasvisfondia
2 rkl rypsiöljyä
2 rkl punaviinietikkaa
1,5 rkl soijakastiketta
1 rkl hunajaa tai muuta makeutusta
0,5 tl mustapippuria

Sekoita kuumaan veteen fondi, öljy, etikka, soija, hunaja ja mustapippuri. Sekoita sitten seokseen gluteenijauhot, soijajauhot sekä suppilovahverot. Vaivaa taikinaa muutama minuutti. Leikkaa sitten taikinaköntistä noin sentin paksuisia siivuja. Nuiji siivut varovasti lihanuijalla suunnilleen puolen sentin paksuisiksi pihveiksi. Asettele pihvit paistopussiin tai folion sisään. Paista pihvejä paistopussissa 150 asteisessa uunissa tunti. Viimeistele pihvit paistamalla (tai grillaamalla) ne rapeiksi tilkassa rypsiöljyä. Tarjoile lisäkkeenä suppilovahverokastiketta ja kauden vihanneksia.

Tällä hetkellä herkullista ovat esimerkiksi kotimaiset pensaspavut al-denteksi keitettynä ja oliiviöljyllä maustettuna, sekä pikaisesti pannulla tai grillissä lämmitetyt tomaatit. (Huom! Uunissa kypsennetyt pihvit voi myös pakastaa, ja sulattaa sitten tarvittaessa pannulla paistettaviksi.)

pihvit on toki nuijittu ilman tuota paistopussia

Suppilovahverokastike seitan-pihveille
(neljälle)

1 rkl rypsiöljyä
2 sipulia tai 4 salottisipulia hienonnettuna
pari kourallista suppilovahveroita (jos käytät kuivattuna, liota niitä hetki vedessä)
4 dl vettä
1,5 rkl kasvisfondia
2 rkl maissitärkkelystä sekoitettuna tilkkaan kylmää vettä
2 tl muscovado-sokeria (fariini- tai ruokosokerikin käy)
1 rkl balsamietikkaa
ripaus mustapippuria

Kuullota sipulia rypsiöljyssä, lisää sienet ja paista kunnes sienistä irronnut neste on haihtunut. Lisää sitten vesi ja kasvisfondi, kiehauta. Vispaa kiehuvaan nesteeseen ohuena nauhana veteen sekoitettu maissitärkkelys. Lisää sokeri, balsamietikka ja ripaus mustapippuria. Keitä pari minuuttia ja tarkista maku. Passaa seitan-pihvin lisäksi myös paistetun tofun kanssa.

13.8.2011

Lehtikaalikeitto

Tässäpä on kuulkaas kotimaista superfoodia! Nimittäin lehtikaalta, jota löytyy juuri nyt puutarhoista, toreilta ja ruokakauppojen hevi-osastoilta. Koska meillä on syöty lehtikaalta jo kohta kyllästymiseen saakka ihan vain pannulla nopeasti kuumennettuna, seuraava Kotimaiset Kasvikset Ry:n keittoresepti oli pikkuisin muokkauksin varsinainen löytö! Valmis soppa näyttää kieltämättä aika järkyttävän rumalle, mutta maku on - puolisoa lainaten - "yllättävän hyvä". Valmistuu nopsaan, ja on esim. munakasmuffinien kanssa varsin ravitseva arkiruoka.

suomalaista superruokaa!

Lehtikaalikeitto
(suunnilleen kolmelle)

150 g lehtikaalta hienonnettuna (alkuperäisessä reseptissä 3 oksaa)
1 rkl rypsiöljyä
1 punasipuli hienonnettuna
2 tl fenkolin siemeniä
3 rkl vehnäjauhoja (käytin mantelijauhetta)
1 litra kasvislientä (käytin fondista tehtyä kasvislientä 8dl)

1 dl ranskankermaa
ripaus suolaa
2-3 rkl punasipulia hienonnettuna

kärsivällisempi esteetikko ei sotkisi ranskankermaa näin

Kuullota kattilan pohjalla rypsiöljyssä hienonnettu punasipuli yhdessä fenkolin siemenien kanssa. Ripottele sekaan vehnäjauhot ja lisää kattilaan kasvisliemi koko ajan vatkaten. (Käytin vehnäjauhojen tilalla mantelijauhoja: manteli ei suurusta keittoa vehnäjauhojen tapaan, joten nesteen määrää kannattaa pienentää sopivan paksuuden saamiseksi) Kiehauta ja lisää hienonnettu lehtikaali, keitä 5 minuuttia. (Surautin valmiin sopan sauvasekoittimella hienommaksi: näin vehnäjauhosuuruksen puuttuminen ei haitannut, vaan sopasta tuli ilmankin sopivan sakeaa). Tarjoile valmis soppa punasipulilla ja ripauksella suolaa maustetun ranskankerman kanssa.

10.8.2011

Naudan munuaiset marsalaviinikastikkeessa ja pala arkea

”Onko teillä aina tällasta?” Kysyy hämmentynyt ystäväni puolisolta astuessaan ovesta sisään ja kuullessaan kotikokin kiroilevan keittiön suunnalla, käskyttäen samaan hengenvetoon sekä ystävän, että puolison tyhjentämään astianpesukonetta ja tökkimään kukkakaalin kypsyyttä. Myönnettäköön, että koreografia menee melko usein juurikin samalla kaavalla:

-          Puoliso purkaa kokin kotiin raahaamaa kauppakassia ja kysyy järkyttyneellä/ kauhistuneella/ hämmentyneellä äänellä: ”Siis MITÄ sä olet ostanut?”
-          Kokki toteaa kylmän rauhallisella no-eksä-nyt-nää-mitä-siinä-on –äänellä: ”Munuaisia.”
-          ”Aha.” Huokaa puoliso, pyörittelee silmiään, vilkuilee varovasti pizza-taksin numeroa pakastimen ovesta ja tiedustelee hienohko epäilys äänessään ”Kauankohan siihen menee?”
-          ”No ei varmaan kauaa”, ilmoittaa kokki, joka oikeasti oli aikonut ensiksi rauhassa googlettaa vähän taustatietoa ja jonkun valmiin reseptin, mutta päättää sitten lennosta vaihtaa strategiaa, lyö hellan levyn päälle ja selaa parista parhaasta keittokirjasta josko siellä olisi joku maininta aiheesta onko munuaisia ylipäätään tarkoitettu ihmisravinnoksi.

erikoisimpien ruhonosien valmistukseen kannattaa aina varuulta valita jotain alkoholia..

-          Kokki vilkuilee yhtäaikaisesti kahta keittokirjaa ja itsevarmuutta uhkuen nostelee kaapeista aineksia, joita ei todellisuudessa ole mainittu kummassakaan avoimista keittokirjoista.
-          Puoliso käy salaa närkkimässä jääkaapista kinkkusiivun tulkittuaan että ”ei varmaan kauan” saattaa hieman venyä.
-          Tässä vaiheessa kokki on jo aloittanut ruoan valmistuksen, todetakseen ettei todellakaan tiedä mitä on tekemässä. Varsin virkistävän paniikinomaisella sävyllä kokki yrittää tiedustella puolisolta ohimennen ”Pitääköhän tän näyttää tältä? Voikohan nämä syödä? Mistä tietää milloin tämä on kypsää? Kuulukohan tän maistua tältä?”

kauden upeat pensaspavut ja hämmentävä sisäelin
-         Puoliso yrittää peitellä kevyesti huvittunutta ilmettään katsoen kokkia jäätävästi siis-sähän-tässä-se-kokki-olet-ja-ihan-itse-päätit-sit-mennä-ostamaan-jotain-outoa –ilmeellä todeten sadanteen kertaan ettei todellakaan tiedä.
-          Jonkun vähän pidemmän kuin ei-varmaan-kauaa –hetkisen kuluttua keittiö muistuttaa taistelutannerta, tiskiä on kertynyt pienen suurtalouskeittiöllisen verran ja kokki kokoaa jostain näkökulmasta ihan hauskan näköistä ruoka-annosta kuvattavaksi, työntäen sen ensimmäisen omituisemmin asetellun näköisen annoksen puolison nenän eteen.

tsadaa!

-          Silmät innosta ja ylpeydestä loistaen kokki analysoi suu vaahdossa lautasen sisältöä varsin syväluotaavasti ”Tätähän voi syödä! No ei tää ainakaan ylikypsää ole! Eikä maistu virtsalta! Nää keskustat ei kyllä maistu hyviltä. Vähän kuin maksaa! En kyllä kauheasti tykkää maksasta. Soossi on kyllä ihan törkeen hyvää! Ja vitsi kun näitä papuja saisi ympäri vuoden – voinko syödä nuo loputkin?”
-          Kokin tiedusteltua varsin hienovaraisesti koe-eläim.. puolison näkemystä aiheeseen (”NO?! Sano nyt JOTAIN”) puoliso toteaa, kuten joka ikinen päivä, ”Ymmmhh. Tää on ihan hyvää.”
-          Ruokailun jälkeen kokki lähtee googlettamaan munuaisia tietääkseen ”mitä olisi pitänyt tehdä” ja puoliso arvioi tarvitsevansa voileivän melko lailla tunnin päästä.

Seuraavaan ”reseptiin” on poimittu ainakin muutama ohje munuaisten käsittelystä ”Ranskalaisen keittiön salaisuudet” –kirjasta (Julia Child & co). Lisää ohjeita löytyy myös esim. Keittotaito.comista.

ja miten tätä nyt sitten viipaloit?

Naudan munuaiset marsala-viinikastikkeessa
(kahdelle)

yksi (vai olikohan se vain osa siitä?)  naudan munuainen (270 g, maksoi euron!)
nokare voita + loraus rypsiöljyä

Munuaisista poistetaan niitä ympäröivä ohut kalvo ja ”jokseenkin kaikki” rasva. (Ilmeisesti kalvon on poistanut jo lihakauppias, samoin jokseenkin kaiken rasvan.) Munuaisia pitää joko liottaa tuntitolkulla, taikka sitten ei missään nimessä, etteivät ne ime itseensä liikaa vettä. (Jätetään liottamatta, huuhdellaan kuitenkin kylmällä vedellä ja kuivataan talouspaperilla.)  Munuainen paistetaan ”raakana ohuina viipaleina hyvin kuumassa voissa ja öljyssä vain kolme minuuttia”. (Mutta miten se viipaloidaan? Kuuluuko viipaloidessa paljastunut valkoinen-juttu (rasva?) poistaa myös? Poistin suurimman osan, varuulta.) Palat eivät ruskistu, vaan ”juuri ja juuri kypsyvät muuttuen pinnalta tasaisen harmaiksi mutta jääden sisäpuolelta vaaleanpunerviksi”. Tämän jälkeen munuaispalat siirretään kuumaan astiaan siksi aikaa, kun kastike valmistuu, kastikkeen valmistuttua munuaispalaset ”kuumennetaan, mutta ei keitetä” kyseisessä kastikkeessa. 

riekaleina sekä kokin hermot, että naudan munuaiset

tilkka rypsiöljyä
1 rkl sipulisilppua
2 dl demi glace –kastikepohjaa (tai 2 dl vettä + 1 rkl häränlihafondia
suurustettuna 1 rkl maissitärkkelyksellä)
2 rkl kermaa
1-2 rkl marsala-viiniä (ylimpänä olevasta kuvasta huolimatta viini vaihtui lennossa portista marsalaksi)
valkopippuria ja suolaa myllystä

Valmista kastike kuullottamalla sipuli öljyssä, lisää pannulle demi glace ja kun kastike on kiehuvaa, viimeistele se kermalla, marsalalla, valkopippurilla ja suolalla. Lisää pannulle paistetut munuaispalaset ja keittele soossia munuaisineen päivineen kasaan pari minuuttia. 

näyttää vähän sienikastikkeelta. maistuu huomattavasti oudommalle.

Munuaishöystön kanssa maistuivat oikein hyvin kukkakaalipyree ja pikaisesti keitetyt, oliiviöljyllä maustetut kotimaiset pensaspavut, jotka ovat tähän aikaan vuodesta aivan käsittämättömän hyviä! Mainittakoon, että munuainen ei missään vaiheessa - ei siis raakana eikä kypsänä - tuoksunut eikä maistunut virtsalle. Maku oli etäisesti lähellä maksan makua, suutuntuma oikein mukava. Tulen kokeilemaan munuaisten valmistusta jatkossakin, seuraavaa kertaa varten jatkan tosin googletusta ja otan miellelläni vastaan hyviä vinkkejä!

9.8.2011

Tyrni-sinisimpukat

Simpukat ovat älyttömän hauskaa seurusteluruokaa. Toki siksi, etteivät ne ole aivan jokapäiväisiä ruokapöydän antimia, mutta myös siksi, että niiden syöminen on viihdyttävää näpertelyä. Ekstrakivaa on myös se, ettei hellan ääressä tarvitse olla kuin hetkisen, joten kokkikin ehtii keskittymään seurusteluun. Annosmäärää säätelemällä simpukat passaavat joko alkuruoaksi, taikka sitten ihan vallan pääruoaksi. Kilosta simpukoita syö ähkyn kaksi ruokailijaa, neljällekin määrä riittää pääruoaksi jos jotain muutakin on illan mittaan tarjolla. Simpukoiden liemi on sen verran herkkua, että itse valitsen simpukoiden kaveriksi vain ja ainoastaan reilun määrän valkoista leipää liemeen kastettavaksi. Toinen vaihtoehto on lusikoida liemi keittolautaselta parempiin suihin ilman leipäkuljetinta.

kaunista, eksoottista, helppoa, herkullista

Simpukoita voi kypsennellä jos jonkinlaisessa liemessä (olut! toimii!), tällä kertaa pataan päätyi kokeellisessa mökkikeittiössä puolikuivan chardonnayn jämät sekä väkevää tyrni-viiniä. Tyrni antoi liemelle juuri sopivasti lisää luonnetta, dominoimatta makua kuitenkaan liikaa. Yllättävän upea yhdistelmä!

Tyrni-sinisimpukat

1 kg eläviä sinisimpukoita
50 g voita
1 iso sipuli hienonnettuna
4 pientä valkosipulin kynttä hienonnettuna
3 dl valkoviiniä
1,5 dl väkevää tyrniviiniä
mustapippuria, valkopippuria, suolaa
tuoretta persiljaa

tyrskyisten kivikkoisten merenrantojen herkkuja

Aloita tarkistamalla simpukoitten eläväisyys: jos simpukan kuori on auki tai raollaan, eikä sulkeudu itsestään pikkuisen kuorta koputtelemalla, simpukka on kuollutta kamaa ja heitettävä pois. Kun jäljellä on enää varmasti eläviä simpukoita (eli ne kuoret tiiviisti kiinni), ne huuhdotaan oikein huolellisesti. (Kynsiharja tai juuresharja on hyvä apuväline, juokseva vesi kätevin.) Jos kuorten välistä pilkottaa "partaa", se poistetaan veitsen avulla. (Kannattaa muuten jo kaupassa tsiigailla simpukoiden olotilaa, mielellään pyytää kalakauppiasta avaamaan verkkopussi ja tarkistamaan tuoreus. Itse en tätä ymmärtänyt tehdä, joten vasta mökillä jouduin harmikseni toteamaan melkein kolmasosan simpukoista olevan jo kuoleman kielissä.)

aivan kuin uniikkeja koruja huuhtoisi

Simpukat on helpoin valmistaa suuressa kannellisessa kattilassa. Aloita kuullottamalla hienonnettua sipulia voissa kattilan pohjalla hetkinen. Lisää sitten kattilaan valkosipulit, valkoviini, tyrniviini sekä kunnon rouhaisut mustapippuria, valkopippuria ja suolaa. Anna liemen kiehahtaa kunnolla ja heittele sitten kattilaan simpukat. Laita kattilan kansi kiinni ja kypsennä simpukoita viisi minuuttia. Pidä liesi koko ajan kunnolla kuumana ja ravistele kattilaa silloin tällöin jotta simpukat kypsyvät tasaisesti. Älä missään nimessä kypsennä simpukoita kauempaa, silloin tulos on kammottavan sitkeä!

(härskimmän mielikuvituksen omaavalle simpukoista tuli mieleen jotain vähemmän merellistä)

Simpukoiden kuoret avautuvat kypsyessään. (Ne joiden kuoret ovat jääneet kiinni, ovat sen verran epäilyttäviä ettei niitä missään nimessä pidä syödä!) Sekoita kypsyneiden simpukoiden sekaan reilusti tuoretta, silputtua persiljaa, ja syö herkut parempiin suihin välittömästi. Näppärintä simpukat on tarjota keittolautasilta, syöminen onnistuu lusikalla/ sormin/ simpukankuorta lusikkana käyttäen. Muista varata pöytään myös astia tyhjille simpukankuorille ja reippaasti käsipyyhkeitä. (Ja juomaksi simpukoiden kanssa sopii muuten erinomaisesti witbier.)

7.8.2011

Kirsikoita ja vuohenjuustoa


Jos olisin puu, olisin kirsikkapuu. Sellainen odottamatta hempeisiin ja huumavan tuoksuisiin kukkiin puhkeava hentoinen kaunotar, joka yhtä odottamatta taantuu taas pian kuhmurunkoiseksi ja raihnaisen näköiseksi sitkeän itsepäiseksi vanhukseksi. Sellainen jonka antimet ovat todella kettumaisia kerätä, ja jonka hedelmien viettelevän hurmaavasta mausta pääsee perille vasta rikottuaan hampaansa kiviin. Sellainen, jonka hedelmät kaikissa muissa tapauksissa kuin suoraan puusta syötynä menevät aina liiallisuuksiin- liian imelää, liian esanssista, liian punaista, liian hapanta, liian kirsikkaista. Sellainen joka tarvitsee parikseen sen tasoittavan tapauksen, kuten vuohenjuuston..

silmäkin lepää
 
Samalla lailla kuin kirsikkaviina täydentää hurmaavasti juustofondueta, makean hapan kirsikka sopii aivan käsittämättömän hyvin yhteen kirpsakan happaman vuohenjuuston kanssa. Kylmänä tai lämpimänä. Salaatissa, alkuruokana tai jälkkärinä. Seuraavat reseptit syntyivät sadeillan hämärässä mökkikeittiössä Chymoksen lahjoittaman väkevän kirsikkaviinin ympärille. En voi sanoa olevani kirsikkaviinin ystävä, mutta tässä muodossa - voi hyvänen aika! Nam!

suloiset kirsikat syleilevät pitkään kypsytettyä vuohemaitojuustoa

Marinoidut kirsikat

2-3 dl perattuja kirsikoita
0,5 dl väkevää kirsikkaviiniä
0,5 dl hyvää kylmäpuristettua oliiviöljyä
1 rkl balsamietikkaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria myllystä

marinadiin on ihana kastaa myös palanen höttöistä vehnäleipää

Sekoita marinadi ja anna pilkottujen, kivettömien kirsikoiden marinoitua siinä ainakin yön yli. Nautiskele hyvän vuohenjuuston kanssa sellaisenaan tai yhdistä vuohenjuusto ja marinoidut kirsikat salaatissa. Huom: marinadista saa myös täydellisen makuisen salaatinkastikkeen!

yltäkylläinen alkuruoka

Lämmin kirsikkakompotti vuohenjuustolle

2-3 dl perattuja kirsikoita
1 dl väkevää kirsikkaviiniä
1 rkl balsamietikkaa
2 rkl sokeria

teki mieli nuolla lautanenkin

Keitä pilkottuja, kivettömiä kirsikoita balsamietikalla ja sokerilla maustetussa viinissä (ilman kantta) noin kaksikymmentä minuuttia, tai kunnes neste on muuttunut hieman siirappimaiseksi ja kirsikat ovat läpikotaisin pehmenneet. Nautitaan pitkään kypsytetyn vuohenmaitojuuston kanssa jumalaisena jälkiruokana.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...