28.3.2011

Huhtikuun ruokahaaste: maltaisia makuja

Luonnollisesti kasvisruoan suurena suosijana voitin maaliskuun ruokahaasteen liharuoalla! Itse koen ruokahaasteiden parhaimpina antina aiheet, joiden parissa joutuu tosissaan kurkkimaan sen "laatikon" ulkopuolellekin. Näin ollen päätin heittää seuraavan haasteen yleisesti ottan ehkä hiukkasen vähemmän suositusta aiheesta..

Käynnistyköön huhtikuussa siis maltaisten makujen metsästys!

1=ruokajuoma, 2=leipätaikinan neste, 3=keiton liemi

Eli toivoisin itse kunkin tutustuvan olutkulttuuriin ehkäpä hieman tavallisesta poikkeavasta näkövinkkelistä: olut kun on paljon muutakin kuin saunakaljana juotavaa vaaleaa lageria! Vaikka maltaat ja humalat tuntuisivatkin juotuina kovin vierailta, ehkä jopa vastenmielisiltä, olut voi kuin voikin tarjota uskomattomia makuelämyksiä myös ruoan valmistuksen yhtenä ainesosana! Miten mahtavat maustaa ruoan banaaninen suodattamaton vehnäolut, kirsikkainen lambic, kaurainen stout, kuparinen amber ale, kahvinen porter tai vaikkapa hullun humalainen indian pale ale?

Huhtikuun ruokahaasteena on siis löytää upeita makuelämyksiä käyttämällä ruoan valmistukseen erilaisia oluita, tai oluen valmistukseen käytettäviä maltaita. (Ruoka voi olla myös jälkiruoka tai leivonnainen!)

Inspiraatioksi muutama esimerkki oluesta lautasella:


kauraista olutta kastikkeessa

stouttia suklaakakussa
witbieriä mozzarellan marinadissa   


  
savuolutta seitanissa

vehnäolutta uunilohessa

spray-mallasta leipätaikinassa

ja portteria jäätelössä!

Haasteen säännöt:

Haasteeseen voivat osallistua kaikki, joilla on oma blogi (blogin ei siis tarvitse olla ruokablogi!). Haasteeseen osallistutaan kokkaamalla ja bloggaamalla haasteresepti 28.3.-24.4. välisenä aikana, ja jättämällä haastepostauksen osoite/linkki tämän kirjoituksen kommenttilaatikkoon. (Jos resepti ei ole oma, alkuperäinen reseptin lähde on kohteliasta mainita!)
 
Haasteeseen ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina 24.4.2011 klo 23:59. Osallistuessasi annat luvan myös kyseisen linkin takaa mahdollisesti löytyvien kuvien käyttöön haasteruokien yhteenvetopostauksessa ja siihen, että kuvien kokoa saa muuttaa äänestysblogauksessa.
 
Äänestys alkaa maanantaina 25.4.2011 ja päättyy lauantaina 30.4.2011 klo 23:59. (Haasteen isäntänä jäävään itseni sekä kilpailusta että äänestyksestä.) Jos äänestyksen päättyessä useammalla postauksella on yhtä paljon ääniä, arvon voittajan näiden postausten joukosta. Haasteen voittaja julkistetaan sunnuntaina 1.5.2011.

Huhtikuun 2011 ruokahaasteen voittajan kunniana on järjestää toukokuun 2011 ruokahaaste. Aihe, säännöt ja aikataulu ovat hänen päätettävissään. Mikäli voittaja ei tee uutta haastetta 5.5.2011 klo 23:59 mennessä, haaste siirtyy äänestyksessä toiseksi tulleelle jne. 

ja toki klassikko: brunea lihapadassa

Ei siis muuta kuin huikean hauskaa haastekokkailua kaikille!

24 kommenttia:

  1. Onnea voitosta! Tuo upea liharuoka ansaitsikin sen.

    Lisäksi haasteen uusi aihe on tosi hyvä. Luulen, että joudun osallistumaan kunhan keksin jotain.

    VastaaPoista
  2. Tänkjuu! Ja odotan jo kieli pitkällä keksintöjen tuloksia!:)

    VastaaPoista
  3. Olut, erinomainen aihe, vielä kun muistan osallistua.

    VastaaPoista
  4. Onnea voiton johdosta, ja kiitos mielenkiintoisesta haasteesta!

    hyvanmaunrajalla.fi osallistuu oluesta rakennetulla Rubikin kuutiolla :)

    http://www.hyvanmaunrajalla.fi/zoon-keittio-2-emulzoon/

    VastaaPoista
  5. Hanna, lupaan tarvittaessa muistutella loppukuusta!:)

    Mikko S: Herranen aika millainen viritys! Ei ihan ykkösenä olisi tullut mieleen olut-rubik! Wow! Onnea kisaan!

    VastaaPoista
  6. Onnea upeasta voitosta! :)

    Ja huh, heititpä haasteen. Jos vaikka meilläkin jotain keksittäis ja ehdittäis...

    VastaaPoista
  7. No mutta tässähän on pääsiäisen pitkät pyhätkin tulossa- ei muuta kun maltaita pääsiäismenuun!;)

    VastaaPoista
  8. Sitruunaruoho osallistuu haasteeseen tämmöisellä aika perinteisellä annoksella.
    http://sitruunaruoho.wordpress.com/2011/04/02/haran-sisafilee-olutkastikkeella/

    VastaaPoista
  9. Oo! Enpä tiedä onko tuo nyt kovin perinteinen- mustaherukkaa ja olutta kastikkeessa:) Herkulta kuulostaa! Onnea kilpailuun!

    VastaaPoista
  10. île d'Amour osallistuu myös ruokanaan Rosamunda"carpaccio" olutdressingillä

    http://la-varenne.blogspot.com/2011/04/pomme-de-terre-avec-biere.html

    VastaaPoista
  11. No mutta siinäpäs kiinnostava carpaccio! Karollekin tsempit kisailuun!

    VastaaPoista
  12. Hiidenuhman keittiössä osallistuu kilpaan taskuleivillä

    http://hiidenuhmankeittiossa.blogspot.com/2011/04/taskuleipa.html

    ps. Voiko osallistua useammalla reseptillä jos sattuu reseptien keksiminen rullaamaan?

    VastaaPoista
  13. Hienoa Hiidenuhma! Kivasti hiilihydraattitietoisesti rakenneltu annos! Hmm, täytyypä varmaan haasteen isännöijänä päättää että otetaan tällä kertaa haasteeseen vain yksi resepti per blogi. Toki jos haluat vaihtaa kisaavaa reseptiä vielä ennen haasteen deadlinea, niin se sallitaan!:)

    VastaaPoista
  14. Tuulihattutorni esittelee Islantilaiset hodarit mukaan haasteeseen. Olivat helppoja ja nameja!

    VastaaPoista
  15. Mmm.. pakko tunnustaa etten ole koskaan tehnyt hodareita- saattaapa olla että nyt on kokeiltava!:)

    VastaaPoista
  16. Nyt on ollut pakko astua ihan uudelle alueelle. Maltaisia makuja on testattu kahtenakin sunnuntaina. Mielenkiintoista.
    Ja tässä tulos

    http://www.satokangas.fi/blogi/2011/04/huhtikuun-ruokahaaste-maltaisia-makuja-karitsankyljykset-stout-kastikkeella/

    VastaaPoista
  17. Toivottavasti maltaiden maistelu on ollut antoisaa eikä jää viimeiseen kertaan!:) Tulos ainakin vaikuttaa herkulliselta, ja sopisikin oivasti pääsiäispöytään nam!

    VastaaPoista
  18. Hieno haaste, Ahmija!
    Tässä Kokit ja Potit kaksikon vastaus: Olukaiset, ihanaiset.

    VastaaPoista
  19. Olukaiset! Huippu nimi! :D Onnea kisaan!

    VastaaPoista
  20. Vatsasekaisin Kilinkolin osallistuu haasteeseen nieriään jemmatulla korvasienimuhennoksella kera olutohraton:

    http://vatsasekaisinkilinkolin.blogspot.com/2011/04/nieriaan-jemmattua-korvasienimuhennosta.html

    VastaaPoista
  21. No onpahan totisesti houkuttelevan kuuloisia jemmmoja! Jännä menetelmä, tuommoisia en olekaan aiemmin tavannut kalasta tehtynä. Hienoa!

    VastaaPoista
  22. OHOI! Sausage Creature kääräisi kokoon
    Merimiehen pihvin
    Tämähän on klassikko eikä tosiaan allekirjoittaneen oma innovaatio :) mut oli pakko osallistua ettei tämä supisuomalainen herkku unhoitu mallasmaistiaisten joukosta.

    VastaaPoista
  23. Mahtavaa! Eipä sitten enää muuta kuin äänestys pystyyn:)

    VastaaPoista

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...