24.3.2011

Pähkinä-suppilovahveromureke


Syön aivan tolkuttomia määriä pähkinöitä ja siemeniä. ”Alat kohta visertää” – kommentoi eräskin lounasseuralaiseni katsellessaan auringonkukan- ja kurpitsansiemenillä kruunattua salaattivuortani. (No, enpä panisi sitä pahakseni, oma lauluääneni kun on sitä ”joo ei tarvi välttämättä laulaa paljon onnea vaan –biisiä loppuun kiitos vaan” –tyyppistä.) Hyvien kuitu- ja rasvalähteiden lisäksi pähkinät ovat itselleni myös melkoisen tärkeä proteiinin lähde. Esimerkiksi aamu(soija-)jogurtin sekaan pudotellut siemenet ja pähkinät pitävät nälkää erinomaisesti lounastunnille asti, kun vastaavan myslimäärän sekoittaminen jogurttiin kantaa hädin tuskin aamiaispöydästä työpaikalle. Salaattien lisäksi pähkinät käyvät mainiosti myös lämpimiin pääruokiin, joista tässä aivan mielettömän herkku esimerkkitapaus. Seuraavan murekkeen ohje löytyi Meidän murkinat –blogista nimellä juusto-pähkinäpatee. Muokkailin reseptiä hieman omaan makuuni soveliaammaksi oikein hyvin tuloksin:

sehän näyttää lihamurekkeelta

Pähkinä-suppilovahveromureke
(4-6 annosta)

40 g (0,5 dl) täysjyväohraa
210 g saksanpähkinöitä
150 g cashewpähkinöitä
1 rkl rypsiöljyä
1 sipuli (150 g) hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
20 g (murskattuna n.1,5 dl) kuivattuja suppilovahveroita (liota vedessä ainakin tunti, kaada vesi pois)
ruukullinen silolehtipersiljaa silputtuna
1 tl kuivattua timjamia
1 tl kuivattua oreganoa
1 tl kuivattua salviaa
225 g raejuustoa
4 kananmunaa
250g juustoraastetta (emmental)
mustapippuria myllystä

silikonista vuokaa ei tarvitse edes voidella

Keitä ohranjyvät pakkauksen ohjeen mukaan kypsiksi. Paahda pähkinät n.200 asteisessa uunissa vaalean ruskeiksi. (Varo! Kärähtää vauhdikkaasti! Pari minuuttia saattaa jo riittää.) Rouhi paahdetut pähkinät. Kuullota sipulia öljyssä, lisää valkosipuli ja sienet. Kypsennä kunnes sienien neste on haihtunut ja lisää pannulle persilja, yrtit ja ohra. Paista vielä minuutin verran, jotta ohra ehtii imaista itseensä ihania makuja. Sekoita seos murekemassaksi yhdessä raejuuston, pähkinärouheen, juustoraasteen ja munien kanssa, rouhaise sekaan hieman mustapippuria. Suolaa ei tarvita, juuston suola ja paahdettujen pähkinöiden upea maku riittää. Kippaa murekemassa n. 2 l –vetoiseen voideltuun leipävuokaan, ja kypsennä 180 asteisessa uunissa noin 80 minuuttia. Nosta vuoka pois uunista ja anna murekkeen vetäytyä kymmenisen minuuttia. Kumoa tarjolle ja nauti! 

sekopäisen näköinen jogurttiraita ei ole välttämätön


Meillä tätä mehevää mureketta syötiin esikuvansa tapaan salaatin ja valkosipulilla maustetun jogurtin kanssa. Mureke maistui myös erinomaiselta seuraavanakin päivänä lämmitettynä. Ja huom, tällä murekkeella nälkä kyllä totisesti lähtee!

4 kommenttia:

  1. Näyttää herkulliselta ja samaan aikaan siltä, että jokaikinen hampaankolo ja -väli olisi ihan piukassa siementä :D

    VastaaPoista
  2. Heh:) Oikeasti täytyy tunnustaa että jouduin hankkimaan hammastikkuja talouteen vasta kun rupesin syömään lihaa! Kasvissyönnin ekologisuuspointsit nousee varmaan siitäkin ko ei tarvi kaataa puita hammastikkutehtaille;)

    VastaaPoista
  3. Hei! juuri löysin blogisi.

    Mureke näyttää herkulliselta, mutta minun on vaikea ymmärtää ohjettasi liottaa suppilovahveroita Tunti ja sitten heittää vielä maut viemäriin!?

    Suppiksethan ei kaipaa kuin hetken liotusta jos sitäkään. Ne voi myös lisätä suoraan pannulle jos siellä on hieman nestettä esim. sipuleista irronneena. Ja minimiin viritety liotusveden voi sujauttaa mauksi ruokaan. :)
    t Pariisin neito

    VastaaPoista
  4. Hei! Ja tervetuloa:) Olet kyllä oikeassa että tuo tunnin liottelu on vähän hätävarjelun liioittelua! Omat suppikseni kun ovat kokonaisina kuivattuja ja kauhian isoja yksilöitä- olen pari kertaa löytänyt lautaselta sellaisia sitkeitä sienenjalkoja jonka seurauksena rupesin pidentämään liotusaikoja. Kannattaa kyllä luottaa siihen omaan näppituntumaan!

    Itse liotan suppikset niin niukassa nesteessä ettei "pois heitettävää" paljoakaan ole- tässä tapauksessa en kuitenkaan uskaltanut jättää liemiä mukaan jottei mureke jää liian kosteaksi. Olet erittäin oikeassa siinä että liotusliemessähän ne upeat maut ovat, jos ei tähän ruokaan sitä käytä niin kannattaa käyttää vaikka kasviskeiton liemipohjaksi!

    VastaaPoista

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...