11.3.2011

Puolukka-kookos-valkosuklaa-juustokakku

Kuulostaako vähän hämärältä? Ehkä. Välillä on kuitenkin hauskaa leikkiä ”miltä maistuisi jos sekoitan nämä ja nämä” –leikkiä. Jos kookos ja lime maistuvat herkulle yhdessä, samoin lime valkosuklaan kanssa, sekä puolukka valkosuklaan kanssa, miksipä ei laittaisi kaikkia hyviä yhdistelmiä samaan jälkiruokaan? Ja hops, sehän toimii! Koska valkosuklainen juustotäyte on suhteellisen sokerista, tein kakun pohjan hiukkasen ravitsemammaksi käyttämällä keksinmurujen sijaan mantelia ja kookosta. Tarkoitus oli myös tehdä kakun päälle huikean kaunis kiille puolukkamehusta ja koristella se upeilla valkosuklaakoristeilla. Tässä vaiheessa projektia mielenkiintoni kuitenkin lopahti ja pursotinkin koristeaskarteluun sulatetun suklaan suoraan kakun päälle ilman mitään kiilteitä. Näin säästyneen luppoajan käytin maistelemalla lähikaupan oluthyllyyn ilmaantunutta William Brossin Róisin – Scottish Tayberry –olutta. (Joka nimestään huolimatta ei kuitenkaan maistunut kovinkaan vahvasti vadelman ja karhunvatukan hybridille, vaan oli itse asiassa aika tylsää. Etiketissä myös väitettiin oluen olevan pinkkiä, mikä ei myöskään pitänyt paikkaansa.) 

pullon ulkonäkö antaa enemmän kuin sisältö

Juustokakku puolukoista, kookoksesta ja valkosuklaasta

pohja
65 g mantelijauhoa
30 g kookoshiutaleita
50 g sulatettua voita/ margariinia

täyte
1 dl kermaa vaahdotettuna
2 dl kookoskermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
maun mukaan, n.0,5-1,5 dl sokeria
50 g sulatettua valkoista suklaata
150 g soseutettua puolukkaa
5 liivatelehteä kylmässä vedessä liotettuina
1 limetin mehu

koristeeksi
50g valkoista suklaata sulatettuna

Sekoita mantelijauho ja kookoshiutaleet sulaan voihin ja levitä taikina n.23 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan pohjalle. Nosta jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat täytteen. Sekoita kermavaahto, kookoskerma, tuorejuusto, sokeri, sulatettu valkoinen suklaa ja soseutettu puolukka sekaisin. Kuumenna limetin mehu lähes kiehuvaksi ja sekoita siihen käsissä kuivaksi puristellut liivatelehdet. Vispaa liivatemehu juustomassaan ja kaada irtopohjavuokaan jähmettyneen pohjan päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa ainakin muutama tunti. Sulata valkoinen suklaa, lusikoi se pursotinpussiin ja pursota suoraan viileän juustokakun päälle. Suklaa jähmettyy salamannopeasti kauniiksi koristeiksi. Loput suklaat voi pursottaa suoraan suuhun.. 

kuviot näyttivät mielikuvissa hieman toteutuneita kauniimmille

1 kommentti:

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...