20.3.2011

Kukkakaali-manteli-coleslaw


Yksi hiukkasen ruokaisampi herkkusalaatti jota ei tahdo koskaan muistaa tehdä, on klassinen majoneesilla rikastettu kaalisalaatti, coleslaw. Kun kotimaisen valkokaalin ja porkkanan kaveriksi lisää rouskuvaa kukkakaalia ja mantelirouhetta, saadaan varsin maukas kasvislisäke joka toimii vaikkapa välipalana. Kun majoneesin valmistaa itse haluamastaan öljystä ja viinietikaksi valitsee vaihteeksi vaikkapa hunajaisen omenaviinietikan, maku muuttuu aivan erityyppiseksi kuin kaupan valmiissa majoneesissa. Eikä ole vaikeaa! Vaikeinta on oikeastaan malttaa antaa salaatin makujen tasaantua – viinietikka kun vaatii ainakin muutaman tunnin tutustuttamisen kasviksiin ennen kuin maut harmonisoituvat sopivan pehmeiksi.

kevättä kohden alkavat salaatitkin maistua

Kukkakaali-manteli-coleslaw

150 g porkkanaa
200 g valkokaalta
300 g kukkakaalta
50 g mantelirouhetta
1 kananmunan keltuainen
1,5 dl auringonkukka- tai rypsiöljyä
½ tl dijon-sinappia
ripaus valkopippuria
ripaus suolaa
0,5 dl valkoviinietikkaa

säilyy jääkaapissa hyvänä useita päiviä

Raasta tai pilko kaali ja porkkana suikaleiksi ja raasta kukkakaali muruiksi. Sekoita mantelirouheen kanssa sekaisin. Valmista majoneesi: vispaa öljy ohuena nauhana, pikku hiljaa, keltuaiseen. Kun emulsio on valmis, mausta se sinapilla, valkopippurilla ja ripsauksella suolaa. Lisää sitten pikkuhiljaa vispaten majoneesin valkoviinietikka. (Tarkoitus on, että majoneesi on todella etikkaista, älä säikähdä makua!) Sekoita valmis majoneesi vihannesraasteisiin ja anna maustua jääkaapissa mielellään yön yli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...