29.3.2011

Oeufs en cocotte – arjen pieniä onnen hetkiä

Kun raahautuu väsyneenä kotiin töistä (=harjoittelusta) hiukset rasvankäryä löyhkäten paistettuaan lähemmäs 800 kpl kananmunia, voi olla hankalaa iloita siitä, ettei jääkaapista löydy muuta kuin.. kananmunia! Viikonloppureissun ajaksi pöydälle unohtunut leipä on rutikuivaa, ja ne ainokaiset salaatitkin ovat nahistuneita. Kurjuuksia enteilevän illan kääntää kuitenkin sulaksi riemuksi keittiön uusin aarre, huikea lahja huikealta pariskunnalta, keittokirjaklassikko: ”Ranskalaisen keittiön salaisuudet” (toim. Child, Bertholle & Beck, suom. Villa & Rannikko 1961) . Oi oi oi! (Vielä tätäkin kautta suurensuuret kiitokset ja terveiset Liperiin!) Kirja on tälläkin hetkellä käden ulottuvillani ja ihoni nousee kananlihalle ihan vain pelkästä kannen hipaisusta..

aarrekuvassa myös hyvältä ystävältä saadut vanhat lihapullasakset

Koska ranskattaret eivät liho (eikä puolison kolesteroliarvoja vielä tiedetä) pikaiseksi illalliseksi valmistui ihanainen pommi munista, kermasta, voista ja katkaravuista. Olen useasti valmistanut munakkaan tapaisia juttuja annosvuoissa mikrossa tai uunissa, mutta tällä kertaa menettelin kirjan ohjeiden mukaisesti. Ja kyllähän se kannatti! Ranskattaret selkeästi tietävät mistä puhuvat, joten resepti sanasta sanaan tässä:

Oeufs en cocotte – vuoissa paistetut munat

Kutakin annosta kohti
½ tl voita
vuoka, jonka läpimitta on 6,5 – 9 cm ja korkeus n. 4 cm
2 rkl sakeaa kermaa
uunipannu, jossa on 2 cm:n korkeudelta melkein kiehuvaa vettä
1-2 munaa
suolaa ja valkopippuria

kirja ei kertonut miten vuoat saa pois pannusta polttamatta näppejään

Kuumenna uuni 190 asteeseen. Voitele vuoka ja säästä pieni nokare voita tuonnemmaksi. Lisää 1 rkl kermaa ja pane annosvuoka hiljaa kiehuvaan veteen kohtalaiselle lämmölle. Kun kerma on kuumaa, riko vuokaan muna tai kaksi. Kaada jäljellä oleva rkl kermaa munan päälle ja lisää päällimmäiseksi voinokare. Pane pannu kuuman uunin keskiosaan ja paista 7-10 min. Munat ovat valmiita, kun ne ovat juuri jähmettyneet, mutta tärisevät vielä hiukan vuoissaan. Ne jatkavat jähmettymistään vielä jonkin aikaa sen jälkeen, kun vuoat on otettu pois uunista, joten on varottava kypsyttämästä niitä liikaa. Mausta suolalla ja pippurilla ja tarjoa. (Vuoat voivat jäädä kuumavesipannuun uunin ulkopuolelle 10-15 minuutiksi ennen tarjoamista. Jotta ne tällöin eivät kypsyisi liikaa, ota ne uunista hiukan aikaisemmin)

valkopippuri vaihtui mustaan

Kirja ehdottaa toki myös joitakin muunnelmia, esimerkiksi yhdessä kerman kanssa vuoan pohjalle voi laittaa lusikallisen katkarapuja. Näin siis tehtiin meillä, ja hyvin toimi! (Katkarapuja sentään löytyi pakastimesta..) Jälkiruoaksi voi uppoutua kyseisen kirjan herkulliseen maailmaan ja maistella ihanuuksia mielikuvituksen keinoin. Kyllä sen kuivan leivän voi korjata pöydästä sitten huomennakin..


2 kommenttia:

  1. KIITOS tästä ohjeesta. Aivan sairaan hyvää.:D

    VastaaPoista
  2. Olkaatten hyvä! Tää kyllä on herkkua! Ja melko täydellistä jämäruokaa- aina voi kupin pohjalle silputa jos jonkinmoisia tähteitä ja lopputulos on taatusti hyvä!

    VastaaPoista

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...