27.1.2011

Tofu-porkkanapihvit ja kiinankaalisose

Yleensä jääkapin sekalaiset jämät saa näppärimmin käytettyä pizzan tai munakkaan täytteeksi. Viime aikoina olen yrittänyt opetella tekemään erilaisia pyöryköitä tai murekkeita, joten sellaisiksi päätyivät myös nahistumassa olleet porkkanat. Vastaavasti olen myös testaillut erilaisia perinteisen perunamuussin korvikkeita soseuttamalla kaikenmoisia kasviksia muussiksi. Suosikkini taitaa persiljalla ja valkosipulilla maustetun kukkakaalimuussin lisäksi olla selleri-hernepyree, mutta myös kiinankaali tuntui muussina ihanan lempeältä lisukkeelta. Sillä myönnettäköön - vaikka kuinka kiinankaali olisi raakana ravintoarvoltaan parempaa kuin kypsennettynä, pakkasella eivät kylmät sapuskat maistu..

popsi popsi porkkanaa

Tofu-porkkanapihvit

(suunnilleen neljälle)

250 g maustamatonta tofua
1dl kermaviiliä, jogurttia tms.
¼ dl sokerijuurikaskuituhiutaleita (fibrex)
1 rkl rypsiöljyä
1 rkl paahdettua seesamöljyä
1 rkl sitruunamehua
2 tl juustokuminaa jauhettuna
1 tl korianteria jauhettuna
1 tl tabascoa
1 tl hunajaa
½ tl valkosipulijauhetta
½ - 1 tl suolaa
1tl hunajaa
2 rkl seesaminsiemeniä
2 rkl mantelijauhetta
1 muna
300 g porkkanoita

Raasta tai murenna tofu hienoksi silpuksi ja marinoi sitä halutessasi öljyistä, sitruunamehusta ja mausteista sekoitetussa marinadissa pari tuntia/ yön yli. (Jos et ennätä marinoimaan, etkä pidä tofun ominaismausta, käytä mausteita vähäsen reilummalla kädellä.) Pese ja kuori porkkanat ja keitä vähässä vedessä suunnilleen puolikypsiksi. Anna jäähtyä ja raasta hienoksi. Sekoita sokerijuurikaskuituhiutaleet kermaviiliin ja anna turvota kymmenisen minuuttia. Yhdistä kaikki ainekset ja muotoile massasta pihvejä/ pyöryköitä vaikkapa kahdella ruokalusikalla. Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Pyörykät ovat suht. meheviä sellaisenaankin, mutta maistuvat parhaimmalta löysähkön lisukemuussin kanssa.

kiinankaalin kuumentaminen parantaa tylsähköä makua

Kiinankaalimuussi

1 kiinankaali
2-3 kevätsipulia
1 rkl öljyä
1 dl kermaa/kermaketta
(suolaa)

Silppua sipuli ja kiinankaali. Kuumenna öljy kattilan pohjalla ja freesaa siinä sipulia ja kiinankaalia kunnes kaali alkaa mennä kasaan. Lisää kerma ja hauduttele kannen alla välillä sekoitellen kunnes kaali on ihan pehmeää. (Jos nestettä tuntuu olevan liikaa, jätä kansi auki.)  Lisää tarvittaessa ripsaus suolaa. Hienonna seos sauvasekoittimella löysäksi muussiksi.

hiiaritietoista kasvispainotteista arkiruokaa. vain pöydän kansi on synkeää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...