14.1.2011

Kielen vievä vuohenjuustopasta

Kyllä meillä syödään pastaakin! Ainakin kerran vuodessa, päätellen kuivakaapin pastapusseista joiden parasta-ennen –päiväykset olivat ylittyneet tasaisesti vuoden välein 2008, 2009 ja 2010..  Tämä vuohenjuustoherkku vaatii ehdottomasti parikseen pastan, toimii se periaatteessa kesäkurpitsasta tai porkkanasta höylätyn huijaus-tagliatellenkin kanssa, muttei ole ollenkaan niin hyvää. Spagettikastikkeeksi tämä on mainio, sillä kastike kietoutuu ihanasti spagettinauhojen ympärille eikä valu lautaselle. (Älä laita pastan keitinveteen öljyä, muuten kastike ei tartu niin hyvin!)

luvattoman herkullista pikaruokaa

Kun jääkaapista löytyy itse keitettyä paholaisen hilloa, ruoka valmistuu suunnilleen varttitunnissa. Ja on oikeasti aivan järkyttävän hyvää – yllätin itse asiassa avokkeen nuolemasta paistinpannua ”jälkiruoaksi”..

Paholaismainen vuohenjuustopasta
(kahdelle)

1 iso sipuli
1 rkl rypsiöljyä (tai aurinkokuivattujen tomaattien säilöntäöljyä)
2 valkosipulinkynttä
¾ dl aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä (kuutioina)
2 reilua ruokalusikallista pinjansiemeniä
1 ½ - 2 dl paholaisen hilloa
100 g vuohen tuorejuustoa (esim. President)
mustapippuria
(suolaa ei tarvita, juusto ja paholaisenhillo antavat makua tarpeeksi!)

parmesan- juustoa
(täysjyvä-)spagettia tai tagliatellea
rucolaa

parempia valintoja pastahyllyltä

Hienonna sipuli ja ruskista se rypsiöljyssä. Lisää kaikki loput ainekset ja pyörittele pannulla kunnes juusto on sulanut. Mausta kevyesti mustapippurilla. Sekoita keitetty pasta kastikkeeseen, kumoa valmis herkku rucolapedille ja höylää päälle runsaasti parmesan- juustoa. Vielä ripsaus mustapippuria myllystä koko komeuden päälle ja tsadaa! Kieltä viedään!

2 kommenttia:

  1. Piti ihan tätä varten keittää itse paholaisen hilloa (kiitos hyvästä ohjeesta!) mutta kyllä kannatti! Ihan sairrraaan herkullista!

    VastaaPoista
  2. Auuh ja meidän paholaishillovarannot ovat pahasti päässeet ehtymään- pitänee ihan kohta ruveta keittelyhommiin täälläkin! :)

    VastaaPoista

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...