25.2.2011

Punajuuri-kikhernepihvit


Olen pitkään yrittänyt löytää Sitä Parasta Kasvispihvien ohjetta. Sellaista yhdistelmää, jossa proteiinipitoisuus olisi kohdallaan ja koostumus ihanan mehevää. Nyt päästiin jo melko lähelle! Sama etsintä on nimittäin käynnissä Pastanjauhajien Rosmariinilla, ja heidän kommenttilootaansa oli HeVi-osaston Helmi vinkannut testaamansa punajuuriherkun ohjeen. Alkuperäisessä ohjeessa (Saara Törmän käsialaa) pihveihin käytettiin kaurahiutaleita, muokkasin omaa versiotani hieman hiilihydraattitietoisempaan suuntaan. Muutenkin poikkesin pikkuisen alkuperäisestä, enkä malttanut olla lisäämättä vähän hapokkuutta sitruunamehusta. Auringonkukansiementen makua syvensin hieman paahtamalla ne kevyesti ennen käyttöä. Ja voih näistä tuli todella hyviä! Makean punajuuren kaverina herkuttelimme raikasta siruuna-smetanakastiketta ja metsänvihreitä baby-pinaatin lehtiä. Kuka vielä väittää että kasvisruoka on mautonta mössöä?

kestävä ja mehukas rakenne, upea väri ja herkku maku

Punajuuri-kikhernepihvit
(reilu pellillinen)

450 g raakaa punajuurta hienoksi raastettuna
2 valkosipulinkynttä puristettuna
200 g sipulia hienoksi hakattuna
0,5 dl rypsiöljyä
230 g käyttövalmiita kikherneitä (itse keitettynä tai säilykkeenä)
1,5 dl auringonkukansiemeniä kevyesti paahdettuna
0,75 dl sokerijuurikaskuituhiutaleita (fibrex)
3 munaa
1 dl kermaa
2 rkl sitruunamehua
n. 1 tl suolaa
2 tl timjamia
1 tl rosmariinia
0,5 tl mustapippuria

Kuullota sipulit pannulla rypsiöljyssä, lisää loppuvaiheella myös valkosipuli. Surauta kikherneet ja auringonkukansiemenet mixerillä hienoksi ja sekoittele sitten kaikki ainekset sekaisin. Anna turvota ainakin vartti, fibrex vaatii tämän.. Taikina saa jäädä hieman löysemmäksi, joten helpointa on muotoilla pihvit pellille leivinpaperin päälle piparimuotin tai pyöreän stanssin avulla (nostele lusikalla taikinaa muottiin). (Laiskan kokin tapa, ei tarvitse sotkea käsiä ja pihveistä tulee tasakokoisia!) Paista pihvejä 200 asteessa puolisen tuntia.

stanssina käy lähikaupasta ostettu piparimuotti

Sitruuna-smetanakastike

200 g kermaviiliä
120 g smetanaa
2 tl dijon-sinappia
puolikkaan sitruunan kuori ja mehu
1 tl hunajaa

Sekoita kaikki ainekset kunnolla sekaisin ja anna tekeytyä jääkaapissa sen aikaa kun kasvispihvit paistuvat. Herkuttele kylmänä kuumien pihvien kanssa.

nopea soossi

7 kommenttia:

  1. Slurps! Näyttävät herkullisilta - myös hyvät kuvat!
    -Taru

    VastaaPoista
  2. Tänks! Kuvien kanssa tuppaa kyllä olemaan ongelmia- en omista kuin pikkuisen turistikameran, ja yleensä nälkäkin on sen verran huikea ettei valmiin ruoan kuvaamiseen riitä enää kauhiasti kärsivällisyyttä.. :)

    VastaaPoista
  3. Ikuinen ongelma, kasvisruoka ja hh/p -suhde? Ilahduinkin löytäessäsi blogisi hiljattain, ja koska punajuuri on (pinaatin ohella) yksi lempparikasviksistani, printtaan tämän reseptin mukaani kauppaan. :) Kiitos!

    Kuinka harvinaista tuo fibrex muuten on, mahtaako löytyä perusalepasta vai pitääkö suunnata johonkin Punnitse & Säästän tapaiseen erikoiskauppaan?

    VastaaPoista
  4. Kyllä, ikuinen ongelma, ikävä kyllä! Onneksi kotiruokaa on helpompi säätää proteiinipitoisemmaksi- maunkin puolesta eineshyllyn kasvispiffit voipi suosiolla unohtaa:)

    Fibrexiä löytyy ainakin Jyväskylässä noista keskisuurista s-marketeista, erikoiskauppoihin ei ole tarvinnut sen perässä mennä. (Toisaalta kun kasviperäisistä proteiineista on puhe, niin toki esim. sieltä P&S:stä löytyy myös gluteenijauhoa seitanin tekoon ja gram-jauhoja, joita voi myös käyttää vaikka suurustamiseen..)

    VastaaPoista
  5. Kiitos tästä reseptistä, tuli parhaita kasvispihvejä joita olen koskaan tehnyt! Kaikki kohdallaan: maku, rakenne ja ravintoarvot.

    VastaaPoista
  6. Olkaatten hyvät sirithrun! Tämä on jäänyt omaksikin suursuosikikseni kasvispihvien saralla!

    VastaaPoista
  7. Kiitos tuosta vinkistä muotoilla pihvit pellille stanssin avulla! Kerrankin sain pihvit ehjinä lautaselle asti :)

    VastaaPoista

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...