1.12.2010

Nauris-ruusukaali sauté päärynällä ja sinihomejuustolla

”Sauté: alkuaan öljyssä tai rasvassa kastellut lihapalat, jotka käristettiin avotulella, sittemmin nopeasti paistettu tai ruskistettu liha tai lihahöystö.” (Gastronomian sanakirja, Turtia; Otava 2009) Soteerausta puolestaan käytetään verbinä kun melkeinpä mitä tahansa paistetaan pannulla ”hyppyyttämällä”, eli rasvassa nopeasti käännellen.

Tämän ruokalajin nimi voisi siis olla myös ruskistettu naurishöystö. Kuulun kuitenkin niihin herkkusuihin, joiden kokemiin makuelämyksiin vaikuttavat erittäin voimakkaasti maun lisäksi ruoan ulkonäkö, tuoksu, ympäristö (kattaus, seura, taustamusiikki jne) sekä se, mitä ruoasta kerrotaan. Vaikutun vahvasti erilaisista mielikuvista: jos sana sauté saa päähäni yltäkylläiset ranskalaiset illalliset korsettipukuisten neitosten seurassa, ruoka maistuu huomattavasti paremmalta kuin jos söisin saman "mössöksi" kutsuttuna (jolloin mielikuvissa ruokaa lusikoi kauniiden neitosten sijaan joku krapulainen kalsariasuinen tyyppi).

vahvoja makuja vahvaksi lounaaksi

Tämä sauté sisältää voimakkaita makuja ja maistuu erittäin herkulliselle kynttilöiden valossa, kuunnellen samalla vaikkapa jotakin keskiaikaiseen kuninkaanlinnaan sijoittuvaa äänikirjaa.

Nauris-ruusukaali sauté
(neljälle lisukkeeksi tai kahdelle pääruoaksi, idea täältä)

200g pieniä nauriita
200g ruusukaaleja
3 banaanisalottisipulia
1 iso päärynä
reilu kourallinen saksanpähkinöitä
pari ruokalusikallista rypsiöljyä
ruokalusikallinen hunajaa
suolaa ja mustapippuria
150g sinihomejuustoa

Keitä ensiksi ruusukaalit lähes kypsiksi, kaada vesi pois ja kaada tilalle jääkylmää vettä pysäyttämään kypsyminen (eivät muutu ylikypsiksi armeijanvihreiksi). Jätä odottelemaan. Viipaloi nauris ja soteeraa sitä rypsiöljyssä viitisen minuuttia. Lisää sekaan renkaiksi pilkotut salottisipulit ja jatka soteerausta pari minuuttia. Lisää seuraavaksi päärynä, pähkinät, hunaja ja hiukkasen mustapippuria ja kypsennä taas pari minuuttia (sulavan hunajan tuoksu on upea!). Viimeiseksi lisää pannuun ruusukaalit siksi aikaa että nekin ovat läpikotaisin lämmenneet. (Mausta halutessasi suolalla, ota kuitenkin huomioon että sinihomejuusto on todella suolaista.) Murusta sinihomejuusto valmiin sautéen päälle ja nauti välittömästi!

maistuisi hienosti myös hunajaisella vinaigretella maustetulta salaattipediltä

2 kommenttia:

  1. Uusi lukija ilmoittautuu! :)
    Suurena ruusukaalin ystävänä tämä kutkuttelee makuhermoja jo tässä näyttöpäätteen äärellä...

    VastaaPoista

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...