13.8.2011

Lehtikaalikeitto

Tässäpä on kuulkaas kotimaista superfoodia! Nimittäin lehtikaalta, jota löytyy juuri nyt puutarhoista, toreilta ja ruokakauppojen hevi-osastoilta. Koska meillä on syöty lehtikaalta jo kohta kyllästymiseen saakka ihan vain pannulla nopeasti kuumennettuna, seuraava Kotimaiset Kasvikset Ry:n keittoresepti oli pikkuisin muokkauksin varsinainen löytö! Valmis soppa näyttää kieltämättä aika järkyttävän rumalle, mutta maku on - puolisoa lainaten - "yllättävän hyvä". Valmistuu nopsaan, ja on esim. munakasmuffinien kanssa varsin ravitseva arkiruoka.

suomalaista superruokaa!

Lehtikaalikeitto
(suunnilleen kolmelle)

150 g lehtikaalta hienonnettuna (alkuperäisessä reseptissä 3 oksaa)
1 rkl rypsiöljyä
1 punasipuli hienonnettuna
2 tl fenkolin siemeniä
3 rkl vehnäjauhoja (käytin mantelijauhetta)
1 litra kasvislientä (käytin fondista tehtyä kasvislientä 8dl)

1 dl ranskankermaa
ripaus suolaa
2-3 rkl punasipulia hienonnettuna

kärsivällisempi esteetikko ei sotkisi ranskankermaa näin

Kuullota kattilan pohjalla rypsiöljyssä hienonnettu punasipuli yhdessä fenkolin siemenien kanssa. Ripottele sekaan vehnäjauhot ja lisää kattilaan kasvisliemi koko ajan vatkaten. (Käytin vehnäjauhojen tilalla mantelijauhoja: manteli ei suurusta keittoa vehnäjauhojen tapaan, joten nesteen määrää kannattaa pienentää sopivan paksuuden saamiseksi) Kiehauta ja lisää hienonnettu lehtikaali, keitä 5 minuuttia. (Surautin valmiin sopan sauvasekoittimella hienommaksi: näin vehnäjauhosuuruksen puuttuminen ei haitannut, vaan sopasta tuli ilmankin sopivan sakeaa). Tarjoile valmis soppa punasipulilla ja ripauksella suolaa maustetun ranskankerman kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...