 |
| kääryleen sydämenä röhkijän pumppu |
Naudan sydäntä aiemmin maistaneena osasin jonkin verran ennakoida mitä tulevan piti. Sydänhän on kovin tiukka ja vahva lihas, jossa rasvaa on tuskin lainkaan. Lihana sydän on melkoisen tanakkaa tavaraa, ja kypsyy melko hitaasti. Keitetty naudan sydän maistui ihan kirjaimellisesti keitetylle ja kuivalle lihalle, joten epäilin myös porsaan sydämen olevan samansorttista apetta. En kuitenkaan halunnut maistella possun sydämiä keitettynä, vaan päätin yrittää tehdä niiden kanssa jotain ihan muuta. Tavoitteenani oli saada tiukkaan ja kuivakkaaseen lihaan sekä jotakin makua, että hieman rasvaa, jonka avulla sydämestä saisi hieman mehevämpää liharuokaa.
 |
| romanttinen ruhonosa |
Ja mihin huippuälykkäät amatöörikokin aivosoluni sitten kykenivät kesken remonttipäivän (jep, uudessa keittiössä ei vieläkään ole esim. kattolistoja)? No pekonihan se ensimmäisenä mieleen paukahti! Pekonilla silavoimalla kun lihan kuin lihan saa meheväksi. Päädyin siis kääräisemään sydämen puolikkaat pekoniin ja lykkäämään kääryläiset uuniin siksi aikaa kun maalasin paneelikattoa. Lopputulos: katto vaatisi jonkun hieman tarkemman maalarin loppukäsittelyn, mutta kääryleistä tuli oikein hyviä! (Jatkan siis yhä kokkiopintoja jättäen remppahommat jollekulle muulle.)
Sydänkääryleet
(kahdelle)
1 halkaistu porsaan sydän (oli jo kaupassa valmiiksi halkaistu)
kuusi viipaletta amerikanpekonia
kaksi suurta valkosipulinkynttä
suolaa ja mustapippuria myllystä
neljä salvian lehteä
 |
| salvia tekee hyvää sydämelle |
Huuhdo sydämen puolikkaat oikein kunnolla juoksevan veden alla jotta kaikki veri lähtee pois. Poista mahdolliset isot verisuonet, kalvot ja päällä oleva rasva. Hiero putsattuihin sydämen puolikkaisiin suolaa ja mustapippuria. Liiskaa valkosipulin kynnet veitsen lappeella rikki, ja laita kummankin sydämenpuolikkaan päälle liiskattu valkosipulinkynsi sekä pari tuoretta salvian lehteä. Taita sydämen puolikas kiinni (valkosipuli ja salvia jää sisään) ja kiedo sen ympärille pekonia siten, ettei sydäntä jää yhtään näkyviin. Kiinnitä päällimmäinen pekoni hammastikulla. Nosta kääryleet uunivuokaan ja pistä uuniin 150 asteeseen reiluksi tunniksi. Nosta kääryleet pois uunista kun pekoni alkaa olla rapsakkaaksi paahtunutta (meidän uunissa tähän meni 1h 15min).
Pekonistakin huolimatta kääryle on ihan täyttä tavaraa, joten sydänkääryleen kanssa kannattaa tarjota jotakin kastiketta, taikka esimerkiksi sipulista, smetanasta ja metsäsienistä (kiitos äidille mustatorvisienistä!) valmistettua muhennosta.
 |
| mukana myös freesattua kesäkurpitsaa ja romanesco-muussia |
Ihailen sinua kyllä suuresti näistä rohkeuden osoituksistasi:) Minun pitää vielä paaaaaljon tormakoitua, ennen kuin alan mitään sydäntä kokkailla. Ja puolisonakin sinulla taitaa olla ennakkoluuloton tapaus:))
VastaaPoistaOn kyllä totisesti onnea ettei toiseksi puolikkaaksi ole sattunut ketään nirsoilijaa, nälkään kuolisi! Puoliso tosin taitaisi arvostaa enempi jos keskittyisin välillä ihan "tavalliseen" kotiruokaan- pakko nimittäin tunnustaa, että olen elämässäni valmistanut liha-makaronilaatikkoa yhden ainoan(!) kerran (ja senkin kokkikoulussa), mutta sydäntä nyt jo kahdesti! :)
VastaaPoista...ja sitten on sellaisia kuin minä, joka on melkein vauvasta asti syönyt sydäntä, ja valmistanutkin sitä teinistä lähtien. Ja jonka esikoisen mielestä maailman parasta ruokaa on kyyhkyn sydän.
VastaaPoistaKiitos hyvästä vihjeestä, tätä pitää kokeilla syksyllä hirven sydämestä
Kyyhkyn sydän! (Voih, olisi ehkä kuitenkin pitänyt naida metsästäjä eikä oluen panijaa..) On kyllä totisesti rikkaus jos on jo lapsena opetettu monenlaisiin makuihin- hirvittää ajatellakin millainen aikuinen ruokailija olisi kasvanut pelkillä eineksillä syötetystä lapsukaisesta.
VastaaPoistaHirven sydän mahtaakin olla jo niin valtava että sen täytteeksikin voisi änkeä pekonia- toivottavasti minäkin pääsisin joskus maistelemaan sitäkin!
Hirven sydän tosiaan on niin iso, että ajattelin pikkoa sen palasiksi, jonka sitten kääriä pekoniin. Esikoinen on hauska tapaus: pitänyt huolen siitä että miehen metsäkaverit tietävät millaisena herkkuna hän sydämiä pitää, ja niinpä meillä on aina paljon enemmän sydämiä kuin lintuja pakastimessa...
VastaaPoistaMinä innostuin nyt kanssa näistä sydänasiosta, kun kerran Sauvajyvänenkin suosittelee. Pakko kokeilla. Minusta on aina hienoa, kun eläin kerran on kuollut, jotta se voidaan syödä, että siitä käytetään sitten kaikki mahdollinen ravinnoksi ja hyödyksi.
VastaaPoistaAamen! Siis juuri tuo ajattelu että syödään koko eläin tuntuu häipyneen- ihan käsittämätöntä että jotakin sisäfileetä pidetään suurena herkkuna, kun monissa muissa ruhonosissa on niin paljon enemmän makujakin! Kyllä se vaihtelu vaan virkistää!:)
VastaaPoistaSydän "Stroganov" on myös erinomainen!
VastaaPoista