3.4.2011

Kuttucheddaria maissi-avokadosalaatissa


Olen aina ollut lukutoukka. Nykyisin lukemiseen jää aikaa vaihtelevalla menestyksellä - välillä kirjat yöpöydällä ehtivät pölyyntyä totaalisesti, välillä kirjoja tulee ahmittua useita viikossa. Suurin suosikkini ovat – yllättäen - romaanit, joissa jotenkin viitataan ruokaan. Siksipä ilahduin valtavasti saadessani lahjaksi kirjan ”The Book Lover’s Cookbook” (Wenger & Jensen, Ballantine Books 2003). Kirjasta löytyy esimerkiksi suursuosikkini ”Pöytään ja vuoteeseen” –kirjan (Laura Esquivel) kotikokkivirtuoosi Nachan tamaleitten resepti. Seuraava reseptikin on löytö ko. kirjan maissista kertovan kappaleen alta, viitaten teokseen ”Follow the River” (James Alexander Thom) josta en itse asiassa ollut koskaan kuullutkaan.. Resepti oli vaatimattomasti nimetty ”taistelun arvoiseksi maissisalaatiksi”, ja ehkäpä ihan syystä! Maku kun on sen verran herkullinen, että salaattikulhon viimeisistä rippeistä syntyy taatusti taistelu.

virkistävä ruokasalaatti

Taistelun arvoinen maissisalaatti
(kahdelle lounaaksi)

280 g huuhdottua ja valutettua tölkkimaissia
2 avokadoa kuorittuna ja kuutioituna
1 suuri tomaatti kuutioituna
suuri kourallinen tuoretta basilikaa silputtuna
120 g cheddarin tyylistä vuohenmaitojuustoa raasteena

kastike:
3 rkl limettimehua
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl punaviinietikkaa
1 tl sokeria
½ tl suolaa
¼ tl mustapippuria
1 tl silputtua valkosipulia

kuttukin tykkää avokadoista
 
Vispaa kastikkeen ainekset huolellisesti sekaisin ja sekoita siihen maissit, avokadot, tomaatit ja basilika. Ripottele päällimmäiseksi juustoraaste ja nauti! Käyttämäni juusto oli Kolatun Waldemar-kuttucheddaria, joka on ehdottomasti tutustumisen arvoinen herkkujuusto.

2 kommenttia:

  1. Oletko lukenut Elle Newmarkin the Book of Unholy Mischief, tunnetaan myös nimellä the Chef's Apprentice? Varsinaisia ohjeita siinä ei ole esim. Pöytään ja vuoteeseen -kirjan tavoin, mutta paljon kuvauksia venetsialaisen keittiön ruuanvalmistuksesta.

    VastaaPoista
  2. Oo, tuo taitaa olla vielä lukematta, pitääpä hankkia käsiin! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...