11.2.2012

Sabayon oluesta

Tiedättehän sen klassisen viinivaahdon? Zabaglionen/ / zabayonen/ sabayonen, joka valmistetaan vaahdottamalla kananmunan keltuaisten ja sokerin sekaan makeaa jälkkäriviiniä, marsalaa. Outo vaahdoke tarjoillaan esim. tuoreiden marjojen tai hedelmien kera, ja jälkiruokajuomana nautiskellaan samaista makeaa viiniä. No miksipä tätä herkkua ei sitten voisi valmistaa marsalan sijaan jostakin muusta alkoholista: likööristä, salmiakkikossusta tai hmm... oluesta!

yllätys jälkiruokamaljassa

Ensimmäinen olut-sabayon valmistui varsin kokeellisessa hengessä Malmgårdin upean Huvila X-porterin maistelun yhteydessä, Oluttoman Mikan toimittaessa kokeellisen keittiön apukokin virkaa. Kyseisestä porterista pitävälle olutvaahto maistui oikein makoisalle sekä kylmänä, että kuumana. Ongelmaksi vaahdossa muodostui koostumuksen säilyvyys: muutaman tunnin jääkaapissa lepäilyn jälkeen olut alkoi erottua vaahdosta omaksi kerroksekseen, eikä missään nimessä kovin edukseen. Myös vaahdon maku oli melkoisen oluista, eikä välttämättä ihan sellaisenaan kelpaisi vähemmän oluita arvostavan herkkusuun jälkiruoaksi.

Jalostinkin sabayonen reseptiä hieman pidemmälle: kerman ja liivatteen lisäyksellä vaahdosta tuli sekä rakenteeltaan kestävämpää, että maultaan täyteläisempää, eikä aivan niin makeaa. Kermalisäyksellä vaahto pärjää mielestäni paremmin myös itsenäisenä jälkiruokana- sabayon sellaisenaan kun tuntuu kaipaavan seurakseen jotakin marjoja tai hedelmiä, joista voi olla mekoisen hankalaa löytää sopiva kombinaatio oluen kanssa maisteltavaksi.

samettisen pehmoista vaahtoa

Kermainen porter-sabayon
(neljälle)

2 kananmunan keltuaista
4 rkl ruokosokeria
1 dl + 1 rkl porteria (esim. Malmgårdin X-Porter)
1 dl kuohukermaa
1 liivatelehti

Vatkaa kerma vaahdoksi ja nosta jääkaappiin odottelemaan. Laita liivatelehti likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kananmunan keltuaiset ja sokeri vaahdoksi kuumavesihauteessa siten, että valutat vaahtoon oluen pikkuhiljaa vatkauksen aikana. Ideana on saada vaahdosta kestävää ja kuohkeaa ilman kananmunan ylikypsymistä: vesihauteen veden ei kannata kiehua kauhealla vihalla, vaahdon lämpötilan pitäisi pysyä suunnilleen alle 70 asteen, jottei lopputuloksena ole kokkareista olut-munakasta. Kun vaahto alkaa olla sopivan sakeaa, kuumenna jäljelle jäänyt 1 rkl oluesta ja sulata siihen kylmästä vedestä nostettu ja kevyesti kuivemmaksi puristeltu liivatelehti. Kaada liivatteen ja oluen seos ohuena nauhana olutvaahtoon koko ajan sekoittaen. Nosta sitten vaahtokulho kuumavesihauteen päältä kylmävesihauteeseen, ja vispaa vaahtoa kunnes se on viilentynyt vähintään kädenlämpöiseksi. Kääntele sitten olutvaahto sekaisin kermavaahdon kanssa, annostele valmis vaahto annosmaljoihin ja nosta jääkaappiin hyytymään ainakin neljäksi tunniksi. Nautiskele kermainen porter-sabayon täyteläisen porterin tai stoutin kera. Ei tähän enää mitään marjoja tai hedelmiä kaivata!

kotimaista käsityötä

4 kommenttia:

  1. Vau mitä innovatiivisuutta!!! Meillä on juuri Juhlavuoden oluiden maistelukierros meneillään. Huvilan X-porter vielä odottelee vuoroaan, tähän mennessä ylivoimaisesti paras on ollut Stallhagenin IPA.

    VastaaPoista
  2. Todella mielenkiintoinen ohje. Tykkään varsinkin tuosta kohdasta, että marjat veke ja juodaan niiden sijaan olutta! Tätä on ihan pakko kokeilla, niin tulee samalla tuo porterkin tutuksi.

    VastaaPoista
  3. Hienoa! Minäkin oluen epäystävänä kiinnostuin tästä.

    VastaaPoista
  4. Tiedoksenne myös empiirisen jatkotutkimuksen lopputulos: kyseinen sabayon säilyy annoslaseissa jääkaapissa parikin päivää rakenteen yhtään kärsimättä! Pitää vain muistaa unohtaa annokset jonkun ison purkin tai purnukan taakse;)

    Juhlavuoden oluista tuo X-porter on ihastuttanut itseäni eniten, Stadin Panimon IPA tosin maistui myös mainiolle! Pari on vielä kokeilematta- kyllä meitä kotimaisten "käsityöläisoluiden" faneja nyt hemmotellaan! Ja ne marjathan voi tosiaan säästää aamiaiseksi;)

    VastaaPoista

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...