Granaattiomenaa, pinaattia ja ricottatäytteistä patakanaa rennosti

Alkuun on kerrottava että vaikkei kukaan uskoisi(?), minussa on himppasen verran hullun kemistin vikaa. Olen jossain vaiheessa ollut aivan käsittämättömän kiinnostunut luonnontieteistä, ja jopa opiskellutkin sitä puolta,  päätyäkseni sitten kuitenkin monen mutkan kautta enempi kauppatieteiden pariin.. Ruoanlaittohommien alkutaipaleella näinkin aina punaista lukiessani resepteistä termejä "hyppysellinen", "kourallinen" tai "ripaus". Ärsyynnyin myös vetomittojen käytöstä- onhan se nyt vähän eri asia laittaa desimittaan vaikka kovettunutta fariinisokeria tiiviisti tunkien kuin kauhoa sitä pehmoisen ilmavasti lusikalla! Sittemmin ymmärsin ettei ruoanlaitto itseasiassa olekaan mitään ydinfysiikkaa: rennolla otteella pärjää hyvinkin pitkälle! (Leipomishommissa asiat ovat toki hieman toisin, samoin molekyyligastronomian suunnalla..)

kotimaan kesän viimeiset pinaatit ja raikasta rubiininpunaa kaukomailta

Seuraava, vielä tämän kesän viimeisiä kotimaisia pinaatteja hyödyntävä resepti onkin ihanan suurpiirteistä Jamie Oliver -kamaa ja aivan mainio demonstraatio rennommasta kokkailusta. Alkujaan resepti kulkee nimellä "Padassa paistettu helmikanaa, granaattiomenaa ja pinaattia" kirjasta "Alastoman kokin onnenpäivät" (WSOY 2004). Julkaistakoon se nyt ihan sanasta sanaan alkuperäisenä, lisättynä sulkuihin omat käsittämättömän viisaat järkeilyni.

Ricotta-täytteiset broilerin rintaleikkeet granaattiomenan ja pinaatin kanssa
(kahdelle)

1 kilon helmikana, broileri tai fasaani (=4 marinoimatonta broilerin rintaleikettä, sillä muuta ei löytynyt)
100 g ricottajuustoa (lusikalla suunnilleen puolet 250g purkista)
1 pieni kourallinen tuoretta timjamia (takapihan viimeiset puolikuolleet timjamit, riivittynä ehkä 2 rkl)
merisuolaa ja vastarouhittua mustapippuria
oliiviöljyä
1 nokare voita (1 nokare!! älytöntä, kilo vai ruokalusikallinen??)
1 kuorittu valkosipulinkynsi viipaleina
puoli lasillista valkoviiniä (2cl snapsilasillinen vai 4dl olutlasillinen??)
yhden granaattiomenan siemenet
2 suurta kourallista huolellisesti pestyä pinaattia (onkohan Jamiella yhtä isot kourat kuin minulla?)

valmis tipu kruunattu padasta unohtuneella timjamin oksalla

Leikkaa linnusta siivet, koivet ja rintalihat tai pyydä jo lihakauppiasta paloittelemaan se. (Saarioisen teurastaja oli pakannut valmiiksi muoviin nahalliset ja luulliset rintaleikkeet, yhteispaino 980 g.) Sekoita ricottaan hienoksi silputtu timjami sekä suolaa ja pippuria. (Järkeillään, että kanahan ei maistu miltään, ei myöskään ricotta, joten silputaan ricottaan kaikki vielä vihreältä näyttävät timjamit mitä taloudesta löytyy, ja laitetaan suolaa ja pippuria niin paljon, että ricotta alkaa maistua vähän liian suolaiselta ja vähän liian pippuriselta.) Raota lintupalojen nahkaa varovasti kahdella sormella ja pane teelusikalla ricottaseosta nahan ja lihan väliin. Vedä nahka takaisin paikoilleen. (Täh?! Liu'utellaan sormella nahka varovasti irtaalleen lihasta ja ängetään sormien ja lusikan avulla nahan alunen täyteen juustoa. Ei sitä nahkaa mitenkään takaisin tarvitse kiskoa, se löpsähtää asemiinsa ihan itsekseen.) Pane uuni kuumenemaan 220 asteeseen. (Onpa mukavaa kun uunissa on digitaalinen optio valita noinkin tarkka lämpötila. Oletettavasti normiuunissa 225 sopisi ihan yhtä hyvin.)

salaattilounaan syöneen kokin voinokare on illallisella hieman suurempi

Mausta lintupalat suolalla ja pippurilla. (No hitto, johan sitä suolaa ja pippuria meni siihen täytteeseen! Rouhaistaan siis varovasti myllystä pari kierrosta suolaa ja pari kierrosta pippuria nahan päälle ja sinne rintapalan alapuolellekin. Ei kai se niiden luiden ja nahkojen läpi nyt enää kauheasti lihaan imeydy.) Kuumenna uuninkestävässä padassa tilkka oliiviöljyä. Ruskista ensin siipi- ja koipipaloja noin 5 minuuttia. (Koska siipiä ja koipia ei ole, jätetään öljyt kuumentamatta ja ruskistamiset tekemättä.) Pane sitten joukkoon rintapalat, nahkapuoli ylöspäin, iso nokare voita, valkosipuliviipaleet ja viiniä. (Eiköhän ne voi laittaa kylmäänkiin pannuun, ja ilman sitä oliiviöljyä. Lorautetaan siis pannun pohjalle parin sentin kerros viiniä, eli ne pullonpohjat mitä jää kun kokin lasiin on ensin kaadettu sopiva annos. Heitetään sekaan suuren valkosipulinkynnen viipaleet, täytetyt rintapalat, ja vuollaan voista reilut nokareet tipujen päälle. Ruskistuvatpahan paremmin jos voita on enempi. Ja laitetaan sitten alkusalaattiin reilusti hyvää oliiviöljyä pehmeiden ja kovien rasvojen suhdetta tasapainottamaan.)

saattaa hieman roiskua

Siirrä pata uunin yläosaan ja anna ruoan kypsyä siellä 25 minuuttia. (Annetaan kypsyä 35 minuuttia: tehotuotetun broilerin valtavat rintaleikkeet kun ovat pikkuisen hitaammin kypsyviä kuin jonkun pikkuisen helmikanan.) Lisää pataan granaattiomenan siemenet ja paista vielä 5 minuuttia. (Sillä välin kun kana kypsyy, ollaan teurastettu granaattiomenasta siemenet irti. Kokemuksen tuomalla varmuudella se onnistuu parhaiten pukeutumalla sadetakkiin ja hitsauslaseihin, lohkomalla granaattiomena lihakirveellä neljään osaan ja näpräämällä sormin siemenet irti kuoresta ja kellervistä osista. Keittiön tasoja, seiniä ja lattioita granaattiomenamehusta pestessä naureskellaan muistolle lankomiehen ja granaattiomenan ensikohtaamisesta: mistäs sitä ensikertalainen voisi tietää ettei niitä kellerviä osia eikä kuoria ole tarkoitettu syötäväksi!? Terkkuja vaan lankomiehelle: ystävääni lainatakseni, v*ttuiluhan on välittämistä aidoimmillaan!)

pannusta nousevat aromit kutittelevat nenää varsin suloisesti!

Nyt koipilihojen pitäisi olla läpikotaisin kypsiä ja rintanahan herkullisen rapeaa (no koipiahan ei edes ollut, joten skeptinen salmonellahysteerikko tökkää rintapalaan digitaalisen lämpömittarin: kyllä se vaan on ylittänyt vaaditun 75 astetta jo parilla asteella eli valmista). Ota pata uunista takaisin liedelle. (Unohdetaan, että uunissa olleen kasarin kahva saattaa olla hieman kuumahko. Otetaan ensiavuksi käteen sopiva jääkylmä oluttölkki palovammaa viilentämään.) Lisää pinaatit ja kuumenna hetki, jotta pinaatti pehmenee. (Pinaattia näyttää olevan kahdessa kourallisessa 100g. Eikä se muuten mahdu pataan! Sullotaan siis pinaatinlehtiä pataan kanapalojen väleihin kauhalla sitä mukaan kun alimmat pehmenevät ja sitä myöten kutistuvat. Kun pinaatit on saatu sullottua nesteen sekaan ja ne alkavat uhkaavasti muuttua vihreistä harmaamman vihreiksi, nostetaan pata äkkiä pois liedeltä.)

kelpoa kotimaista (loppu-)kesäolutta

Tarkista maistamalla - maun pitäisi olla kohdallaan - ja nostele sitten kummallekin lautaselle rinta-, koipi- ja siipipala, pinaattia, granaattiomenan siemeniä ja valele päälle maukasta lientä. Lisäkkeeksi riittävät keitetyt perunat. (Maistamalla tarkistettuna maku ei ole ainakaan paha, ja koska kukaan ei tiedä miltä lopputuloksen pitäisi oikeasti maistua, maku on varmasti juurikin kohdallaan! Lautaselle nostellaan pelkkää rintaa, pinaattia, granaattiomenan siemeniä ja älyttömästi lientä. Eikä tässä mitään pottuja tarvita, liemen voi hyvin ryystää lautaselta parempiin suihin kuten mummo aikoinaan ryysti kahvia asetilta.)

(Ja palovammaa viilentänyt tölkkiolut, Laitilan Kievarin Retale passasi oikein hyvin ruokajuomaksi! Oikeastaan kyseinen sopivan pehmeästi humaloitu red ale-tyyppinen tulkinta sopii kanan ja happaman raikkaan granaattiomenan ja ricottan yhdistelmälle erinomaisesti, vaikkei kyllä olekaan kauhean lähellä sellaista mukavan makeahkoa red-/ amber alea josta itse eniten pidän. Ja rennon kokkailun fiiliksiin pääsee valitsemalla keittiöön vihdoin hankittujen stereoiden levylautaselle ihanan letkeää kotimaista osaamista Boston Promenadelta!)

suussakin räjähtävä makuelämys kaukomailta