2.8.2011

Marinoidut beluga-linssit ja herkkusienet

Beluga-linssejä kutsutaan kasvissyöjän kaviaariksi. Tällä yleensä viitataan linssien herkullisuuteen, mutta ymmärtääkseni kysymys on oikeasti lähinnä linssien mustan ulkonäön yhdennäköisyydestä beluga-kaviaariin. Kuinka tahansa, hyviä nämä linssit ovat. Yleensä keitän kaikki linssit kypsiksi kasvisliemessä, mutta näitä synkeän mustia pikkulinssejä hivelevät ihan pelkästään merisuola, voi/oliiviöljy ja sitruuna. Olenkin erityisesti kasvissyöntivuosinani käyttänyt beluga-linssejä oikeastaan lähinnä lisäkkeenä: kevyesti suolalla maustetussa vedessä keitettynä, oliiviöljyllä ja sitruunalla maustettuna. Ystäväni askartelemia herkullisia marinoituja herkkusieniä maistettuani muistin vaihteeksi linssienkin olemassaolon, ja keittelin niitä marinoitujen sienien sekaan mukavaa proteiinilisää tuomaan. Ei nyt ehkä kaviaaria, mutta varsin maittava kylmä lisäke silti!

sienikaviaaria?

Marinoidut herkkusienet ja beluga-linssit

100 g beluga-linssejä (+vettä +ripaus suolaa)
300 g tuoreita herkkusieniä

1,5 dl kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä
0,75 dl valkoista balsamietikkaa
2 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
mustapippuria
2 tl hunajaa
2 rkl tuoreen timjamin lehtiä nypittynä
2 rkl tuoretta persiljasilppua

pikkuiset herkkusienet ja luomulinssit

Keitä linssejä suolalla kevyesti maustetussa vedessä 20 minuuttia. Huuhdo ja viipaloi herkkusienet ohuiksi viipaleiksi. Kaada kypsät linssit siivilään valumaan ja huuhdo kylmällä vedellä. Sekoita marinadi. Kaada vielä hieman lämpöisten linssien päälle marinadi, sekoita, maista ja säädä tarvittaessa suolan ja pippurin määrää ja sekoita viimeiseksi joukkoon myös viipaloidut herkkusienet. Anna marinoitua jääkaapissa yön yli.

5 kommenttia:

  1. Kuulostaa herkulliseltä -jälleen! Punaiset ja vihreät linssit ovat entuudestaan tuttuja herkkuja, mutta todella kiva, kun esittelit beluga-linssit.

    Ps. Nopeasti kuvaa katsottuani luulin, että herkkusienten joukossa on kapriksia (jotka nekin sopivat marinoituihin kasviksiin).

    VastaaPoista
  2. Belugat ovat tosiaan mahtavia ihan vaan lisäkkeenä riisin tms. tyyliin! Heh, kaprikset itseasiassa olisivat sopineet tuohon oikein hyvin:)

    VastaaPoista
  3. Oi että tuli hyvejä, bloggaan oman version tästä tuotapikaa. Kiitos reseptistä! :)

    VastaaPoista
  4. Minäkin olen "löytänyt" belugalinssit. Tällä viikolla idätin niitä, ja sain maukkaan lisän salaattiin. :)

    VastaaPoista
  5. Minäkin olen "löytänyt" belugalinssit. Tällä viikolla idätin niitä, ja sain maukkaan lisän salaattiin. :)

    VastaaPoista

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...