4.8.2011

Juustofondue

Ensimmäinen juustofonduesta (vai –fondyysta?) mieleeni pulpahtava ajatus on kuva Asterixin seikkailuista Sveitsissä (albumi Asterix ja alppikukka). Kaikkialle venyvän herkkujuuston ja vuolaasti virtaavan viinin tähdittämät juusto-orgiat päättyvät siihen, että leipäpalansa juustopataan hukannut onneton päätyy järven pohjaan paino jaloissaan. Meillä ensimmäinen leipänsä fondue-pataan tiputtanut on sentään säästetty hukkumiselta, mutta valtuutettu kuitenkin hankkimaan viinit seuraavaan fondue-istuntoon, taikka sitten tuomittu tiskaamaan kaikki juustotahmaiset astiat. Leivän sijaan/ kanssa juustoon on ruukattu upottaa erilaisia vihanneksia, hedelmiä, juureksia, lihapullia jne. 

(tämä voisi olla melkein kotikeittiöstä otettu kuva)

Seuraava ”Culinaria – Makujen Eurooppa” –kirjasta löytynyt sveitsiläisen juustofondyyn resepti osoittautui kaikkein-venyvimmäksi-ikinä –fondueksi. Liekö johtunut käytetyistä juustoista tai liian kuumista/kylmistä fondue-padoista, loppuvaiheessa juustoa sai kerittyä tikkunsa ympärille lähes metritolkulla.. (Mainittakoon myös, että valkoviinin sijaan nesteenä voi käyttää myös olutta, silloin tosin kirsikkaviina on jätettävä pois tai vaihdettava johonkin muuhun - miltäköhän mahtaisi maistua esim. jallu-fondue..?)

Culinaria-keittokirjan mukaan on tärkeää sekoittaa käytettyyn viiniin hieman sitruunamehua, sillä oikean happamuustason ansiosta juusto sulaa helpommin. Käytetty viini ei myöskään saisi olla liian iäkästä tai runsashappoista. Jos käytetty juusto ei ole tarpeeksi kypsytettyä, fondyyhyn muodostuu pieniä klimppejä; liikaa kypsyneestä juustosta taas erottuu rasva. Sveitsin kullakin kantonilla on oman tapansa valmistaa fondyy- käytetyt juustot ovat yleensä niitä paikallisia. Gruyèreä käytetään kuitenkin lähes aina yhtenä fondyy-juustona sen suolaisen ja kirpeän makunsa vuoksi. 

Kirchiä myydään sopivasti pikkupulloissa

Fondue valmistetaan perinteisesti kuumuutta kestävässä kahvallisessa padassa, caquelonissa. Valmis juustosula siirretään keittolevyltä pöytään spriikeittimen päälle, johon ympärillä istuvien ruokailijoiden on helppo yltää pitkillä haarukoilla. Omien kokemusteni perusteella homma onnistuu ihan hyvin ”oikean” fondyypadan sijaan joko kuumavesihauteessa, taikka jopa tavallisella paksupohjaisella kattilalla, jonka alle sijoitetaan pöydässä niinkin monimutkainen viritys kuin tuikkukynttilällinen pannunalunen.

Juustofondyyn perusohje (Neuchâtelin fondyy)
(riittää suunnilleen neljälle)

1 valkosipulin kynsi
400 g gruyèrea
200 g emmentaalia
3 dl valkoviiniä
1 tl sitruunamehua
2 tl maissitärkkelystä
1 dl kirsikkaviinaa (Kirschiä)
mustapippuria
raastettua muskottipähkinää

Hiero padan sisäpuoli valkosipulinkynnellä. Raasta tai höylää molemmat juustot. Kuumenna viini, sitruunamehu ja juustoraaste kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Sekoita maissitärkkelys kirsikkaviinaan ja lisää suurus juustoseokseen; mausta mustapippurilla ja muskottipähkinällä. Anna juuston kiehua hiljalleen kunnes se on tasaista ja notkeaa, siirrä pata sitten spriikeittimen päälle pöytään. Fondyy saa kiehua hiljalleen koko aterian ajan; sekoita seosta silloin tällöin jotta se pysyy sileänä ja notkeana. 

(kameraa ei sattuneesta syystä tullut mieleen ottaa esille syömisen aikana..)

Juustomassaan dipataan perinteisesti kuutioita valkoisesta leivästä. Omat suosikkini ovat paahdetusta ruis-paahtoleivästä leikatut kuutiot, omena, kylmät pienet lihapullat, viinirypäleet, kirsikkatomaatit, kurkkukuutiot, kevyesti esikypsytetyt porkkanat, kukkakaalin kukinnot jne.. Ruokajuomaksi passaa hyvin sama valkoviini mitä on käytetty fondyyhyn. (Vinkkejä kannattaa kysellä Alkon henkilökunnalta, oma viinituntemukseni ei tähän riitä.)

9 kommenttia:

  1. Ei vitsi tätä on pakko kyllä kokeilla itsekin. Saako tulla desimitan kanssa ovelle ruinaamaan kirsikkaviinaa, kun meillä ei taida muuten moista ainetta kulua?

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa! Pikkupulloon jäikin varmaan just desin verran:) Oli muuten tällä ohjeella sata kertaa paremman makuista kuin ne kaupan valmiit fondue-harkot, ei varsinaisesti mikään yllätys..

    VastaaPoista
  3. Fondue on kyllä hyvää ja varsinkin hyvä seuraruoka, kun voi keksiä erilaisia rangaistuksia leivän pudottamiselle.

    Fonduen ruokajuomaviiniksi ei mun mielestä kovin kevyttä valkoviiniä kannata hankkia. Kevyempi viini jää helposti voimakkaan juuston jalkoihin ja ei maistu millekkään.

    Fonduen voi muuten tehdä myös olueen ;)

    VastaaPoista
  4. Hyvä viinivinkki! (Myönnettäköön, että kallistun juomassa mieluiten jonkun tumman belgi-alen puoleen kun tuo arvonta viinihyllyllä tuntuu aina niin vaikealta..)

    Olut-juusto-fondueta on toki kerran kokeiltu, hyvää oli, mutta kirschin tuoma särmä jäi puuttumaan- oisko Klasu sulla vinkkiä mitä kirsikkaviinan tilalle olut-fondueeseen ja/tai mikä olut toimii nesteenä parhaiten?

    VastaaPoista
  5. Sen kerran kun tein, taisin käyttää ihan lageria oluena ja tequilaa viinana. Tein vähän tex-mex henkisen ja juustona käytin mm. cheddaria.

    Viskihän vois sopia myös, mutta en oo kokeillut. Pitäis varmaan, kun alkoi tekemään mieli fondueta :)

    VastaaPoista
  6. Tequilaa! Oh,sepä ei olisi ihan ekana tullut mieleen:) Kerrohan sit miltä viski-fondue maistuu jos päädyt sitä testaamaan!

    VastaaPoista
  7. Fondue on kyllä ruokaa, jota syötyään ei ihan heti ole nälkä! Meillä on Bodumin pata, joka on sellainen, jossa on Asterixista tutun taikajuomapadan näköinen ulkokattila (jota käytämme, kun teemme lihafondueta) ja lasinen sisäkattila. Jälkimmäinen toimi juuston kanssa ihan ok, mutta seuraavaksi kerraksi kyllä toivon valurautaista pataa. Suklaafondue onnistuu myös, mutta kuka hullu jaksaa syödä niin paljon, että tarvittaisiin yli puoli litraa sulaa suklaata:))

    VastaaPoista
  8. Tuo suklaafondue-homma on kyllä meilläkin ongelma- vesihauteessa oleva keraaminen juustofondue-pata olisi siihen mainio, mutta puolta litraa pienempi määrä lähinnä jää vaan kiinni reunoihin. Ja pelkästään isomman määrän ajattelu alkaa jo äklöttää, huh!

    VastaaPoista
  9. Mulla vois olla ratkaisu sun suklaafondue ongelmaan: pikkusisko pentueineen kylään...? ;)

    VastaaPoista

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...