6.4.2011

Azokod abour - munakoiso-kikhernekeitto


Alan jo pikkuhiljaa asennoitua pääsiäisestä alkaviin piinaviikkoihin – muutamme nimittäin siinä vaiheessa uuteen kotiin, jonka keittiö saadaan toimintakuntoon vasta joskus keskikesällä. Käytännössä rempparuoka tulee olemaan yhden-padan-ihmeitä, eli mahdollisimman vähillä välineillä (ja vaivalla) valmistettavaa sapuskaa. Tässä yksi yhdessä kattilassa valmistuva herkullinen soppa, jossa on upean paljon makuja upean vähällä vaivalla. Ja hyvänen aika, tämähän on kaiken hyvän lisäksi myös kevyttä kasvisruokaa! Resepti löytyi ”Mestarikokin käsikirjasta” (Lehtinen, Peltonen, Talvinen WSOY 2003), jossa keiton kerrotaan olevan alkuperäisin armenialaisesta ja turkkilaisesta keittiöstä ja kantaa siellä päin nimeä azokod abour.

palkoviljaa ja vihanneksia

Munakoiso-kikhernekeitto

45 ml (3rkl) öljyä
3 valkosipulinkynttä murskattuna
450g munakoisoa 1 cm kuutioina
50 g kikherneitä liotettuina 12h (käytin 265 g tölkin käyttövalmiita)
50 g vihreitä tai punaisia linssejä huuhdeltuina
1,7 l kasvislientä
50 g tomaattisosetta
6 kpl tomaatteja kuutioina
0,5 dl sitruunamehua
(suolaa, mustapippuria)
2 tl kuivattua minttua

Keitä liotettuja kikherneitä niin kauan, että ne pehmenevät. Valuta hyvin. (Jos käytät tölkkivalmiita, huuhdo ne.) Kuumenna kattila, kaada siihen öljy ja freesaa valkosipulia noin minuutin ajan. Lisää joukkoon munakoisokuutiot ja freesaa niitä noin 3 minuuttia. Lisää kikherneet ja linssit sekä kasvisliemi ja tomaattisose. Anna hautua miedolla lämmöllä 20 minuuttia. Peitä haudutuksen ajaksi kannella. Lisää joukkoon tomaatit ja sitruunanmehu ja hauduta vielä 45 minuuttia, kunnes linssit ja kikherneet ovat todella pehmeitä. Jos nestettä on haihtunut, lisää vettä. Mausta lopuksi mintulla ja mustapippurilla (& tarvittaessa suolalla) ja anna mausteiden hautua vielä muutama minuutti. 

lisäaineetonta lähiruokaa

Käytin itse kasvisliemeen sen verran maukasta kasvisliemijauhetta, ettei mintulla ja sitruunalla terästetty soppa kaivannut enää ollenkaan lisää suolaa. Halutessaan keittolautaselle voi vielä tipauttaa nokareen maustamatonta jogurttia ja silputtua tuoretta minttua.

3 kommenttia:

  1. Mistäs tuon luomukasviliemijauheen olet hommannut?

    VastaaPoista
  2. Kasvisliemijauhe kuuluu lähiruokapiirini tuotteisiin, en ikäväkseni ole muualla vielä törmännyt purnukkaan. On kyllä todella hyvä liemijauhe!

    VastaaPoista
  3. ja tosiaan, vinkkejä löytöpaikasta Jyväskylän seudulla voisi löytää täältä:
    http://www.japary.fi/lahiruoka/vinkit_linkit.htm

    VastaaPoista

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...