8.2.2012

Kahvinen suklaa-bataattipiiras

Bataatti on niin huikean makea juures, että sen luulisi passaavan vallan mainiosti myös jälkiruokiin. Kun kokkisodan raaka-aineista löytyy bataatin lisäksi upean tummapaahtoista kahvia ja synkeän kaakaoista suklaata, kokkisotilaan oli aivan pakko ryhtyä testaamaan jälkiruokasopivuutta. Ja ohhoh! Ei uskoisi bataatiksi! Piiraaseen päätyi bataatin imelyyttä ja suklaan kitkeryyttä pehmentämään myös smetanaa. Puolison mielestä piiras oli liian suklainen, eikä tarpeeksi makea. Omasta mielestäni piiras oli rakenteeltaan lähes täydellistä ja maultaankin mahtavaa- suklaa tosin olisi saanut olla hieman makeampaa laatua, tai sitten sitä olisi pitänyt olla vähemmän. (Ja juuri kun ajattelin paukutella henkseleitäni tästä käsittämättömän nerokkaasta innovaatiosta, googlen kehveli meni paljastamaan, että bataatista on leivottu makeita piiraita jo iät ajat..)

15 cm pikkuvuokaan leipastu testipiiras matkalla uuniin

Kahvinen suklaa-bataattipiiras
(normaalikokoiseen piirasvuokaan)

150 g voita
60 g ruokosokeria
3 rkl kaakaohjauhetta
n. 250 g vehnäjauhoa
1 kananmunan valkuainen
pari kierrosta suolaa myllystä

kuutioi bataatti, keitä mössökypsäksi

300 g kanelitangon kanssa kypsäksi keitettyä bataattia pyreenä
300 g smetanaa
3/4 - 1 dl ruokosokeria
3 kananmunaa + kananmunan keltuainen
1,5 dl vahvaa kahvia
90 g suklaata (väh. 70%) (kannattaa käyttää vähemmän!)

Nypi voi, sokeri, kaakao ja vehnäjauhot muruksi, lisää valkuainen ja suolaa ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Nosta puoleksi tunniksi jääkaappiin tekeytymään. Kaulitse taikina ohueksi ja painele (irtopohjaisen) piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita bataattipyree smetanan, sokerin, kahvin ja munien kanssa tasaiseksi täytteeksi, kaada täyte piiraspohjalle. Leikkaa suklaasta ohuita tikkkuja ja asettele tikut täytteen päälle. Paista piirasta 180 asteisessa uunissa 40-50min, tai kunnes täyte tuntuu hyytyneen (täyte kohoaa hassusti) ja piiraspohjan reunat alkavat olla kypsän ruskettuneita. Nosta pois uunista (täyte laskeutuu) ja jäähdytä kunnolla. Nautitaan jääkaappikylmänä, hyvän kahvin kera, ja hihitellään ajatukselle juureksista jälkiruokana!

herkku täyte on myös hauskan väristä!

6 kommenttia:

  1. Nams, hyvältä näyttää :) ja varmasti maistuu!

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen todennut muutamaan kertaan keksineeni pyörän - ärsyttävää, kun on innoissaan omasta oivalluksesta ja huomaakin, että joku on jo ehtinyt hoksata ajat sitten saman ;)

    VastaaPoista
  3. Oumaigaad, ihana! Lauantain jälkiruoka, check!

    VastaaPoista
  4. Yleensä ottaen ei kyllä kannattaisi ikinä googlettaa reseptejä vasta sen jälkeen, kun oma viritys on jo lautasella! En tiedä mikä siinä on, etten muka kerkiä googlettelmaan ENNEN sitä ruoan laittoon ryhtymistä.. Siperia opettanee;)

    Tää muuten varmaan toimisi makeisiin porkkanoihinkin! Valkoisella suklaalla ja kahvin sijaan pienellä appelsiinitilkalla vaikkapas..

    VastaaPoista
  5. OI että! Vautsi mikä ohje! Nam. Täytyy kokeilla. Itse en todellakaan ole kokkausihmisiä, teen ruokaa vain henkeni pitimiksi, mutta tämä kuulostaa niin minulle tarkoitetulta, että pakko vetää essu päälle ja kokeilla. Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Tellervo testaamaan tosiaan enintään 70% suklaalla, ja vaikka kuinka tekisi mieli, jättää osa siitä suklaasta laittamatta kaakkuun! Vaikka itse todella, todella, pidän suklaasta, imelän bataatin kanssa tuo kuvassa ollut määrä oli pikkuisen liikaa.. (Enkä voi edes uskoa sanovani että suklaata voisi olla liikaa! Hui!)

      Poista

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...