7.12.2010

Tukholma syöden ja juoden

Joudun nolona tunnustamaan, etten ole oikeastaan koskaan tutustunut naapurimaamme kauniiseen pääkaupunkiin kovinkaan tarkasti. Edellisestä visiitistäkin (jos läpiajoja ei lasketa) lienee kulunut lähes kymmenen vuotta, vaikka matkalaukkuja on säännöllisesti kanniskeltu lukuisiin muihin maihin ja kaupunkeihin. 

Stadin panimon herkullinen rukiinen stout neuvoa-antavana

Miksi sitä pitääkin aina lähteä jonnekin useiden tuntien lentomatkan päähän vaikka suurempia elämyksiä saattaisi odotella ihan naapurikylässä? (Ja ne suunnittelemattomat ”hypätään autoon ja mennään iltapalalle tunnin ajomatkan päästä löytyvän kirkonkylän ainoaan ravintolaan” tai ”Ei Slovakiaan vaan Keravalle” –retket ovat usein niitä ikimuistoisimpia!)

harvinaisempia maisteltavia (Monks: Orange Ale)

Nyt piipahdimme siis pikalomalla Tukholmassa. Olin toivonut pääseväni käymään kauppahallissa ja jollain joulutorilla, mutta muuten askelmerkeistä vastasi avoke. Käytännössä pääkohteenamme ei siis ollut kuninkaanlinna, vaan Systembolagetin jouluoluthylly..

västerbottenpaj Akkuratissa

Olutkultturellien elämysten lisäksi nautiskelimme luonnollisesti ruoasta. Hauskinta on yleensä kerätä nälkää tarpomalla pitkin poikin tuntemattomia katuja ja poiketa sisään siihen ravintolaan mistä leijailevat herkullisimmat tuoksut. Kun ulkona on poskia pureva pakkanen ja luita jäätävä tuuli, on myös välttämätöntä piipahtaa jollekin lämmittävälle juomalle tarpeeksi usein. Ja samallahan voi toki maistella jonkin pikkunöttösen suolaista tai makeaa! (Suklaakakkupalallehan on aina tilaa! Puhumattakaan omenapiiraasta aidolla vaniljakastikkeella! Tai macaron-leivoksista, vadelma-täytekakusta, mustikkapiiraasta..)

kylmäkin olut lämmittää (Mikkeller: Barley Wine & Nøgne: Imperial stout)

Kuppiloissa istuskelemisessa on erityisen hauskaa myös se, että voi kahvikupposen/ oluttuopin äärellä tirkistellä paikallista menoa ohikulkijoita ihmetellen tai miksei niitä tiskin toisessa päässä istuvia matkalaisia jututtaenkin. Toista näkökulmaa elämänmenoon saa elämysmatkailemalla paikallisille toreille ja kauppahalleille. Jos sattuu olemaan kauppahallin ovenkahvassa tai torilla jo ennen hallin avautumista/ myyntipöytien pystytystä, voi ihailla tuoreita tuotteita toimittavien pakettiautojen ja lähettipoikien sulavaa koreografiaa. (Hyisenä joulukuun aamuna tätä tanssia ei ikävä kyllä päästy seuraamaan, vastaavanlaisia unohtumattomia kokemuksia löytää paremmin kesäisin tai näin talvemmalla hieman eteläisimmistä kohteista..)

lainakuvan lähde: http://www.ostermalmshallen.se/

Ja kun vihdoin pääsee nauttimaan herkullisella maksapateella päällysteyistä voileivistä keskelle kauppahallin vilinää ja vilskettä, hypnoottisia kokemuksia tarjoaa esim. lihamestarin taidonnäyte kirveen ja sianruhon kanssa ja kalamestarin tanssinäytöstä muistuttava fileointisuoritus. Miksiköhän muuten turistikarttoihin harvemmin merkitään näitä kohteita? Meidän turistikarttaammekaan ei Östermalmin viehättävää kauppahallia oltu jostain syystä merkitty lainkaan.

silmänruokaa tarttui lähinnä verkkokalvoille eikä kameran muistiin

Kävimme palelemassa myös Skansenin joulumarkkinoilla, jotka olivat kaikenkaikkiaan melkoinen pettymys. Alue oli kuitenkin suloisen jouluinen lumisateessa, ja ne pakolliset sahramipullatkin saatiin syötyä kuuman glögin kanssa. Mikähän siinä muuten on, ettei ruotsalaisesta joulusta voi edes puhua ilman sahramia? Sahramia oli tyrkyllä pullien lisäksi pannukakuissa, mehussa, teessä ja esim. lounaslistojen kalapadoissa. Itse hurmaannun kyllä tuon kalliin mausteen kauniista ja vahvasta väristä, mutta maku ei jostain syystä ole oikein koskaan viehättänyt.

ote Monks cafén valikoimista

Lämmittelykuppiloista oluiden ja viskien valikoimillaan vaikuttivat mm. Bishops Arms 300 oluella sekä Glenfiddich Warehouse. Ruokapaikoiksi avoke oli valikoinut niin ikään huikeiden olutvalikoimien Monks Cafén ja Akkuratin


häiriintyneen värinen jälkiruoka maistui yhtä hauskalle kuin näyttikin

Monks Cafén ruokalista oli suhteellisen lyhyt ja vaatimaton, annokset eivät olleet mitenkään ihmeellisiä, vaan huomio annettiin ihan ansaitusti niille oluille. Itseäni viehätti erityisesti ravintolan tapa käyttää oluita ruokien valmistuksessakin, esimerkiksi appelsiinipannacotta lambic- oluesta tehdyllä kastikkeella oli jo ideana vallan mainio! 

joulu lasissa! (Monks: Julemörk)

Nauttimistamme ruoista ei muuta jäänyt liiemmälti mieleen, mutta hanasta laskettua Monksin Julemörk- jouluoluen mielettömän raikasta joulunmakua jäin kyllä kaipaamaan! Kyseessä oli kevyt porter-tyylinen appelsiininkuorella, kanelilla, neilikalla, maustepippurilla, kardemummalla, aniksella, kuminalla ja korianterilla maustettu herkku.

ote Akkuratin valikoimista

 Akkurat osoittautui ruokapuolenkin suhteen vallan mainoksi olutravintolaksi. Listalta löytyi konstailematonta ruokaa perinteisiä paikallisia ruokalajeja unohtamatta, sisältäen myös kiinnostavan kasvisruokavaihtoehdon (joka jäi ikävä kyllä vielä testaamatta). 


ankan rintaa ja chorizoa alkusalaatiksi Akkuratissa
Ja talon itse valmistamat kateleivät veivät kielen mennessään jopa minulta, vaikka yleensä jätän ne välistä kokonaan. 

leivät näkkäriä lukuun ottamatta talon omaa käsialaa

Akkuratissa kannattaa ehdottomasti syödä simpukoita- oma valintani "Islay" osoittautui erinomaiseksi yhdistelmäksi savuista viskiä, suolaista pekonia ja makeaa sipulia. Jälkiruoan juustotarjottimelle taas oli valittu vallan hauskoja yhdistelmiä saatavilla olevista kiinnostavista juustoista.

savuisia makuja Akkuratissa

Voin kertoa että viikonloppureissun ähkystä toipuminen kestää vielä muutaman päivän.  Vaikka avoke huomauttikin että seuraavalla reissulla voisi ehkä katsella muunkinlaisia nähtävyyksiä, alan olla vakuuttunut, että loman onnistuneisuus on suoraan suhteessa loman aikana kerättyihin kiloihin - olivatpa ne sitten matkalaukkuun ladotut jouluoluet tai vyötärön seutuville hankitut muistot!

yksi kaunis julkisivu

(Yrittäessäni löytää reissulla mukana kulkeneesta taskupokkarista tämän postauksen kuvituskuvia, esim. rakennuksen julkisivuja ei löytynyt oikeastaan yhtään julkaisukelpoista. Olutpulloja olikin kuvattu sitten sitäkin enemmän, vaikka ko. kamera ei oikeastaan lähikuvaukseen sovi millään lailla. Ei voi muuta sanoa kuin että meidän perhealbumimme tulee kyllä näyttämään hieman omituiselta..)

2 kommenttia:

  1. Akkurat on paras! Se ja melko lähellä sijaitseva Oliver Twist on molemmat itellä lähes pakollisia vierailukohteita Tukholman visiitillä. Hyvää ruokaa ja todella upeita oluita.

    VastaaPoista
  2. Oliver Twist oli meilläkin listalla mutta ah- niin vähän aikaa ja niin paljon oluita! Jääpähän taas mitä odottaa seuraavaan reissuun:)

    VastaaPoista

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...