13.12.2010

Mantelilumihiutaleet


Tulipa taas palauteltua mieliin miksen ole leipuri. Innostuin kun löysin Fragrant Vanilla Cake -blogista  kananmunattomien manteli-lumipallojen ohjeen. En kuitenkaan vaivautunut selvittämään reseptissä käytetyn rasvan määrää tai muuntamaan cuppeja deseiksi tarpeellisella tarkkuudella, vaan tein oman taikinani suht. sokkona. Ajattelin myös älykkäästi että teen taikinasta vähän löysempää ja pursotan sen pellille, sillä en ollut lainkaan kiinnostunut – 4-vuotiaan kummityttöni kuvaavaa leivonta-termiä käyttääkseni – ”läträämään”  taikinasta palloja. 

kärsimättömän leipurin  suussasulava versio lumipalloista

Siis todella fiksu idea: taikinahan ei luonnollisestikaan tule pursotinpussin koristetyllasta läpi mantelilastujen vuoksi. Pursotetut lumipallot myös sulavat uunissa eivätkä todellakaan jää pallomaisiksi kun taikinassa on noin älyttömästi rasvaa. No, älyttömän hyviä ja mureita nämä silti olivat! Kirjaimellisesti sulivat suuhun! Lumipallojen sijaan nimeksi kuitenkin sopinee paremmin ”sulaneet lumikasat” tai jotain siihen suuntaan..

vanilja-aromin tilalla voi käyttää vaniljasokeria

Mantelilumihiutaleet

200g voita tai margariinia
2 tl vanilja-aromia
1 rkl tummaa rommia
reilu desi tomusokeria (ja reilusti lisää kierittelyyn)
2dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
2 dl mantelilastuja
1 dl mantelijauhetta

Paahda mantelilastuja 200 asteessa uunissa kunnes ovat saaneet vähäsen väriä (pari minuuttia riittää tähän!). Vaahdota voi vanilja- ja manteliuutteiden kanssa, lisää tomusokeri ja vaahdota. Lisää jauhot sekä suola, sekoita hyvin voi-sokerivaahtoon ja sekoita viimeiseksi mantelit ja mantelijauho. Anna taikinan viilentyä jääkaapissa hetki. Pursota / nostele lusikalla pieniä kasoja leivinpaperille ja paista uunissa 175 asteessa n. 10 minuuttia kunnes ovat saaneet vähän väriä. Ripottele heti kuumien pikkuleipien päälle tomusokeria ja anna sitten jäähtyä kunnolla, mielellään ritilällä. Ripottele vielä jäähtyneiden keksien päälle kerros tomusokeria "lumeksi".

ilman tyllaa pursotinpussi on ihan näppärä


Tomusokerin ripsutteluun sopii muuteen aivan käsittämättömän hyvin lankaverkkoinen teepallo! Teesihdillä kun saa napattua suoraan purkista sopivan määrän tomusokeria, ja sen avulla tomusokerin saa näppärästi ravisteltua leivonnaisiin ilman kovin älytöntä pölyämistä. Meillä on näin jouluaikaan (=elokuusta lähtien) tomusokeripurkissa vakiovarusteena yksi teesihti joulutorttujen koristelua varten.

ensimmäinen kerros tomusokeria sulaa lähes välittömästi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...