21.11.2010

Salvialla täytetty porsaanfilee linssien ja kevätsipulikastikkeen kera


Minulla on pahoja ennakkoluuloja sikaa kohtaan. Siis ruokana. Jos unohdetaan kokonaan tuotantopuoli, ensimmäisenä ajattelen sellaista ihraista ja raskaan tunkkaista epämiellyttävää makua. Ja erityisesti ulkofileestä tehtyä ruokaa pidän kuivana ja sitkeänä. Ajattelin kuitenkin, että jos noudattaisin vaihteeksi jotakin valmiiksi hyväksi havaittua reseptiä, siasta voisi saada ihan syömäkelpoista. Niinpä viljaporsaan ulkofilee sai täytteekseen tuoreita salvian lehtiä ja päällysteeksi ilmakuivattua kinkkua. Resepti löytyi kirjasta ”Hyvää ruokaa ystäville” (Warde, Fran; Multikustannus 2008). Ja kyllä, varsin syömäkelpoista!

salviaa! mainio yrtti häivyttämään sian rasvan tunkkaista makua

Salvialla täytetty porsaanfilee puy-linssien kera kevätsipulikastikkeessa
(alkuperäisen ohjeen mukaan 8 hengelle, meillä kolmelle kröhm..)

2 porsaanfileetä 375g/kpl (meillä 1x700g ulkofile)
ison salvianipun lehdet
8 ohutta parmankinkkusiivua
250g puy-linssejä tai ruskeita linssejä (meillä 100g vihreitä linssejä)
6 kevätsipulia siivuina (meillä n.70g)
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl punaviiniä
1 dl kermaviiliä (meillä creme fraichea)
500g paahdettuja paprikoita tölkistä (meillä itse paahdettuina n. 400g)
ruohosipulinippu pilkottuna (meillä ei ollut)
merisuolaa ja vastarouhittua mustapippuria

(vielä ruoanlaittovaiheessa teki mieli syödä pelkästään tuo ilmakuivattu kinkku)

Poista fileistä näkyvä rasva ja lävistä keskeltä pitkittäin pitkällä ohuella veitsellä. Työnnä salvianlehdet koloon ja hiero fileiden pintaan suolaa ja pippuria. Kiedo parmankinkku fileiden ympärille ja asettele fileet öljyttyyn uunivuokaan. Kypsennä 180 asteessa 35 minuuttia (meillä 1h kunnes sisälämpö oli 68’C). Ota vuoka pois uunista ja anna lihan levätä 5 min (meillä vartti folion alla). Viipaloi.

salviaa saa olla reilusti enemmänkin! punaviini värjää creme fraichen höpsön vaaleanpunaiseksi

Keitä paistamisen aikana linssit hiljalleen kiehuvassa vedessä pehmeiksi ja kaada vesi pois. Sekoita kevätsipulit oliiviöljyllä ja punaviinillä maustettuun kermaviiliin (lisäsin vielä ripauksen suolaa ja muutaman hippusen sokeria sekä mustapippuria). 

Keittiömme pullotelineestä löytyi kevätsipulikastikkeeseen portugalilainen punkku "Quinta da Espiga" joka oli ihan kelpoa ruoanlaittojuomaa, ei kuitenkaan millään lailla sopinut valmiin ruoan kanssa.

suomalaista kevätsipulia löytyi marraskuussakin!

Sekoita paprikat linssien joukkoon (minä kaadoin vielä sekaan lorauksen oliiviöljyä ja ripautin mustapippuriakin). Tarjoile possu linssipediltä kevätsipulikastikkeen ja ruohosipulisilpun kanssa.


pöh mitään tölkkipaprikoita- parempia itse paahdettuina!
 
Kannattaa oikeasti hankkia noita puy- linssejä! Markettien valikoimista ne ikävä kyllä puuttuvat, joten kannattaa piipahtaa erikoislliikkeissä- vaikkapa jossakin etnisessä liikkeessä. Meiltä ei kotoa jostain syystä löytynyt tähän hätään edes ruskeita linssejä, vaikka yleensä keittiön kuivakaapit on varusteltu kutakuinkin vuoden kestävää ydinsotaa kestämään.. Vihreätkin siis kelpaavat hädässä, mutta eivät maistu yhtä hyviltä eivätkä kypsinä ole yhtä kiinteitä kuin puy-linssit.

ilmakuivattu kinkku aivan ihanan rapea ja suolainen lisä ulkofileelle!

Naureskelin aamulla Chez Jasun  kokemukselle marketin kalatiskillä. Oma lihatiskikäyntini iltapäivällä Sokoksella oli sitten kuitenkin ihan samaa sarjaa: kysyessäni viljaporsaan alkuperää, myyjä epäili ensiksi porsaan tulleen Laukaasta. Varmistettuaan asiaa toiselta henkilöltä, alkuperä ei ollutkaan Laukaalainen sikatila vaan "HK"! En tiennytkään että HK on paikkakunta.. tarkempaa alkuperää kun ei löytynyt kuin "HK - Suomi"!

2 kommenttia:

  1. Vai HK! ARGH! Vähän sama kun tiskissä oli myynnissä "keittolihaa", niin irvailin myyjälle, että "en tiennytkään, että naudassa on se niminen ruhonosa kuin keittoliha?" Piikki ei sillä kertaa osunut.

    VastaaPoista
  2. :D Ex-kasvissyöjänä joka vasta opettelee tunnistamaan "karvattomia ja päättömiä eläimen osia" aiheuttaa pikkusen hämmennystä ymmärtää mikä ruhon osa on "keittoliha" tai vaikka "wallenberg".. On aina viehättävää seistä lihatiskin jonossa odottamassa vuoroaan googlettaen kännykällä raivoisasti - monesti kun pelottaa että "tyhmän" kysymyksen esittäjälle myydään niitä toissaviikkoisia lihaan verrattavia ainesosia sisäfileenä;)

    VastaaPoista

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...