18.6.2011

Smørrebrødeistä fine diningiin - Kööpenhamina syöden ja juoden osa 2

Arjen kiireet meinaavat hieman häiritä harrastuksia, mutta vielä täällä ollaan! Ennen kuin vallan kokonaan unohdan miltä Kööpenhamina maistui, dokumentoidaanpa hieman sitä ruokapuoltakin.

vain merenneito nälkiintyy köpiksessä

Ensiksi on sanottava, että Kööpenhaminassa hemmotellaan erityisesti fine-diningin ystäviä. Michelin-tähditettyjä paikkoja kun löytyy kaupungista peräti yksitoista! Seuraavaksi todettakoon, että ihan kelpoa sapuskaa löytyy myös tavalliselle kuolevaiselle, joka investoi mieluummin uuden kodin keittiön kivitasoihin kuin jokailtaiseen hienosteluruokailuun.. Onnistuimme joka tapauksessa mahduttamaan reissuherkutteluun hieman molempia edellä mainituista, eli seuraavana maistiaisia tähdillä ja ilman:

Köpiksestä totisesti löytyy ruokaa joka makuun. Joka puolella kaupunkia leijui punaisten perinteisten makkaroiden tuoksu niitä myyvistä vaunuista, pølsevogneista. Sushipaikkoja tuntui olevan suunnilleen yhtä tiheässä, samoin erilaisia etnisiä ruokapaikkoja pikaruokaloista hienompiin ravintoloihin. Yllätyin melkoisesti siitä, ettei niitä kuuluisia voileipiä, smørrebrødejä löytynytkään jokaisesta kuppilasta – kymmenisen vuotta sitten kaupungissa viimeksi vieraillessani muistelen voileipäpaikkoja olleen huomattavasti enemmän; joko muistini on valikoiva, taikka sitten katukuva on eurooppalaistunut huomattavasti.. (Erittäin hyvä artikkeli Tanskan ruokakulttuurista löytyy keittotaito.com-sivustolta.)

voileipäkokoelma lounaaksi

Koska hurmaannuin makkarantuoksua enemmän leipomoiden ja jäätelökioskien tarjonnasta, katuruokailuni oli varsin jälkiruokapainotteista. Esimerkiksi Nyhavnilta (Nyhavn 49) löytyy jäätelömyymälä Vaffelbageren jonka vohvelit on itse valmistettu – paikka on varsin helppo löytää huumaavaa tuoksua seuraamalla! Jälkiruokanälkäisiä hemmotellaan myös lähellä edellä mainittua jäätelöpaikkaa (Nyhavn 5), ravintola Nyhavns Fӕrgekrossa, jonka jälkiruokabuffetista on hyvin vaikea poistua ilman hurmaavaa sokerihumalaista ähkyä. Jälkiruokabuffetista löytyy esimerkiksi jumalaisia mansikkaleivoksia, jotka näyttivät olevan suosittua tarjottavaa myös lukuisissa kahviloissa ja leipomoissa. (Kyseisten leivosten täydellisimmän version metsästyksen merkeissä tuli muuten käveltyä yksi jos toinenkin kilometri pitkin poikin kaupungin ihania katuja ja kujia. Ja viimeinen mansikkaleivos hotkaistiin vielä seisaaltaan lentokentällä hetkeä ennen kotimatkaa..)

samppanjalasilliset vielä puuttuvat kuvasta

Leipomoista (Bageriet joiden kylttejä koristivat kruunatut suolarinkelit) sai jos jonkinlaisten leivosten lisäksi myös salaatteja ja täytettyjä patonkeja, joiden kanssa kelpasi siirtyä piknikille joihinkin kaupungin lukuisista ihanista puistoista. Ruokatoria emme löytäneet, mutta Israels Pladsille ollaan parhaillaan rakentamassa suurta kauppahallia, joka jatkossa tulee kokoamaan korkealaatuisten ruokatuotteiden myyjät saman katon alle. Varsin korkealaatuisen oloinen lihakauppa ja kalakauppa löytyivät ainakin läheltä Nørreportin metroasemaa Købmagergadelta. Myös Vesterbron kaupunginosasta rautatieaseman paikkeilta löytyi  hedelmä- ja vihanneskojuja, leipomo ja lihakauppa. (Elintarvikeliikkeitä löytyi muutenkin suht. helposti pitkin kaupunkia – lomareissumme aamiaisten pekoni- tai suklaaleivospainotteisuus riippuikin täysin siitä, kuka porukastamme sattui ensimmäisenä heräämään ja noutamaan aamiaistarpeet muille väsyneille matkalaisille..)

ulkona ruoka maistuu aina paremmalta. ja jälkiruoka.

Ehkäpä reissun perinteisimmät tanskalaiset ruoat nautiskelimme koko viiden hengen seurueen voimin lähellä merenneitopatsasta sijaitsevassa Lumskebugten- ravintolassa. (Ravintolaan ei kuitenkaan kannata mennä kauhean nälkäisenä – annokset ovat kaikessa herkullisuudessaan kauhean pikkuisia, ja palvelu on kovin hidasta.) Sekalaisten enemmän ja vähemmän hyvien lounas- ja illalliskokemustemme ylivoimaisin pettymys oli turistirysä Nyhavnin Ved Kajen øl & grill - ravintolan (Nyhavn 43) tarjonta. Nimestään huolimatta olutvalikoimaa ei voinut kutsua edes valikoimaksi ja grilliruokakin maistui kamalalta. Ruokailuiden helmi oli odotetusti se ainoa tähditetty paikka johon päädyimme: AOC Restaurant. Ravintola valikoitui fiilispohjalla: Noma arveltiin kaikessa parhaudessaan turhan täydeksi, ja AOC:n muitakin kuin makuaistia hivelevän lupaava ”sensory menu” kuulosti varsin kiinnostavalta.

savustettua ankeriasta rukiisella leivällä Lumskebuktenissa

Arki-iltana varsin tyhjään ja pahenteisesti pohjaan palaneelle ruoalle tuoksuvaan, minimalistisesti selkeän valkoiseksi sisustettuun saliin asteleminen kannatti! Sommelieren luvattua että kykenisimme vielä omin jaloin nousemaan portaat ulko-ovelle seitsemänkin ruokalajin viinipaketin juotuamme, päädyimme koko porukalla testaamaan seitsemän ruokalajin sensory menun viineineen. Tunnelma ravintolassa vaikutti ensin hiukan turhan muodolliselta, mutta salin pikkuhiljaa täyttyessä (ja viinimenun edetessä..) turha pönöttäminen vaihtui rentoon nautiskeluun. Henkilökunta pörräsi ympärillä jatkuvasti, kaikista tarjoilluista ruokalajeista ja viineistä kerrottiin tarkasti, ja lisäkysymyksiin vastattiin auliisti. (Lisäviihdettä tarjosi kuvaelma joka tapahtui aina jonkun seurueen jäsenen poistuessa naisten/miestenhuoneeseen – tarjoilija kävi aina taittelemassa poissaolijan lautasliinan uudelleen, myös silloin, kun lähtijä oli yrittänyt taitella sen täsmälleen samalla tavalla – erään tarjoilijan sanoja lainatakseni – ”nukkuvaksi kirahviksi”..)

tarjoilija, ruokani on palanutta

”Aistillisia elämyksiä” lupaillut menu lunasti varsin mainiosti lupauksensa. Hajuaistia haastanut palaneen käry osoittautui hämmentävän makuisen ”poltetun leivän” aiheuttamaksi – aistit olivat totisesti koetuksella, kun tarjoilijan opastuksella lautaselta poimittiin suuhun syömäkelvottomien koristeiden keskeltä hiilenmustaksi poltettu yllättävän herkullinen leipäpala. Siinä missä ensimmäinen ruokalaji näytti nuotionpohjalta ja seuraava saapui linnunpesämäisesti asetelluissa keraamisissa munissa, myös kaikki muut pöytään kannetut lautaset olivat huikean kauniita taideteoksia. 

meren tyrskyille maistunut elämys

Myös viinit pelasivat taidokkaasti yhteen ruokien kanssa. Jopa seurueen ei-erityisesti-viinien-päälle-ymmärtävän jäsenen suusta kuultiin hämmästynyt ”täähän ei maistu ollenkaan viiniltä” –kommentti joka voitiin tulkita melko lailla korkeimmaksi mahdolliseksi viiniin liittyväksi kohteliaisuudeksi. (Esimerkkinä mainittakoon myös se, että erään seurueemme ruokailijan puolilleen jäänyt sauternes-lasillinen aihetti kevyen taistelun muuten varsin hienostuneesti käyttäytyneiden fine-dinereiden kesken, eikä tippaakaan tuota jumalaista juomaa jäänyt tarjoilijan pois kannettavaksi..)

kyllä oluenjuojakin hyvän viinin tunnistaa

Erityisen huikeana koin itse varsinaisen menun ylimääräiseksi lisäherkuksi tilatun taivaalllisen skallingen- juuston, katajanmarjaisen siirapin ja portviinin yhdistelmän. (Sommelier kertoikin autuaana huokailevien herkuttelijoiden pettymykseksi ettei juustoa ole saatavilla missään muualla.) Viihdyttävää illalliskokemusta täydensi ravintolan suhteellisen nuoren kokkitiimin suomalaisvahvistuksen jututtaminen – kokkipoika (nimi ei ikävä kyllä jäänyt mieleen) kertoi aidosti innostuneena muun muassa, että henkilökunta käy itse omin käsin keräämässä suussa sulavan naudanlihan kanssa tarjotut villiyrtit ja ”koivunmehu”-jäätelön koivun aromit onkin saatu koivun mahlan sijaan ihan oikeaa koivua keittelemällä. (Kannattaa siis ihmetellä asioita suomeksi mahdollisimman kovaan ääneen – salin välittömässä läheisyydessä sijainneesta keittiöstä kun ei näyttänyt vierailevan ainuttakaan kokkia missään muussa pöydässä kuin meidän..)

parsat on lätkäisty lautaselle vähän kotikeittiössä totuttua huolellisemmin

Summa summarum: jos suuntaa Kööpenhaminaan, leipomoiden ja voileipäpaikkojen tarjonnasta nautiskelun lisäksi matkabudjettiin kannattaa yrittää varata tilaa jossakin tähtiravintolassa vierailuun. Vaikka puistopiknik, ihanaakin ihanammat oluttuopilliset ja täydellisen mansikkaleivoksen metsästys tarjoavatkin hienoja kokemuksia, pukuun/silkkimekkoon pynttäytyminen puhtaasti neljätuntista gourmet-istuntoa varten hienossa ravintolassa on ehdottomasti hintansa arvoista. (Vaikka sitten syötäisiinkiin seuraava kuukausi pelkkää perunaa ja kaurapuuroa..)

Nyhavn tarjoaa herkkuja myös näköaistille
 
Ja mitä siihen ihanaakin ihanampaan oluttuopilliseen tulee, aiheesta lisää seuraavassa postauksessa..

8.6.2011

Olutfestarit - Kööpenhamina syöden ja juoden osa 1

”Joulu on tullut! Tätä on niin odotettu! Aivan kuin jouluaatto olisi juuri tänään!” Näin huokaili kovin liikuttuneena eräskin vanhempi saksalainen herrasmies Kööpenhaminan olutfestivaalien ensimmäisenä päivänä. Ja kieltämättä myös eräät suomalaiset festarikävijät sinkoilivat oluthanalta toiselle suunnilleen samalla riehakkaalla riemulla ja innolla kuin pikkulapset irtokarkkikaupassa (paitsi ettei ylimääräisiä holhoojia ollut asettamassa ryntäilylle mitään rajoja).. Riemukkaita hetkiä tarjoili toki Kööpenhamina matkalaisille muissakin merkeissä. Aloitetaan reissuraporttisarja nyt kuitenkin niistä oluista. Sillä niitähän riitti.

Köpis on toki muutakin kuin olutta..

Copenhagen Beer Festival 2011 kokosi yhteen halliin suunnilleen 70 näytteilleasettajaa (pääasiassa pienpanimoita) ja jotakuinkin 700 erilaista olutta. (Luvut ennakkomainoksista, eipähän tullut laskettua mikä lopullinen määrä sitten oli). Kolmen päivän aikana tarjolla oli käsittämätön määrä mielettömiä oluita, jonkin verran aiheeseen liittyviä luentoja ja tottahan toki tuhansia innostuneita alan harrastajia. (Asiasta tietämättömille mainittakoon, että oluita oli nimenomaan tarkoitus maistella – järjettömän kokoisten kaljatuoppien tinaamisen sijaan erilaisia oluita maisteltiin 5-10cl annoksina pikkuruisista annoslaseista. Humalahakuisuudella tällaisessa tapahtumassa viitataankin lähinnä oluen ainesosana käytettävään humalaan, vaikka kisakuntoa kyllä vaaditaan jos keskittyy maistelemaan esim. pelkkiä tukevia imperial stoutteja..)

hauskaa pidettiin myös hanan toisella puolen

Voisin kirjata tähän pitkää listaa kaikista ihanuuksista joita pääsin maistelemaan (=joita ei kotomaan kamaralta niin vain löydä), mutta listasta tulisi aivan liian pitkä. Hyppelinkin festareilla hanalta toiselle vailla järjen häivää: en tehnyt mitään ennakkosuunnitelmia (”nämä on pakko ehtiä maistaa”) tai keskittynyt vaikkapa ainoastaan tiettyihin harvinaisuuksiin (esim. puoliso keräsi täyden suoran Nøgnen Black Hole- sarjasta). Maistelin siis ihan fiilispohjalta hauskan kuuloisia erikoisuuksia hauskoilta panimoilta, painopisteenä erityisesti tanskalaiset viritykset. Ne panimot joiden tiskeille huomasin palaavani useampaankin kertaan, olivat BeerHere, HornBeer, ja Nørrebro bryghus. Ja onnistuessani hukkaamaan ihmispaljouteen matkaseurani, nelikko löytyi lähes poikkeuksetta seisoskelemasta aivan käsittämättömän mairea hymy huulillaan Mikkellerin, BrewDogin ja deMolenin tiskien läheisyydestä.

pikkupoika karkkikaupassa?

En harrasta reittausta (maistettujen oluiden arvioimista pisteytyssysteemin avulla), ja koska omiin makuelämyksiini vaikuttavat kovasti myös muut tekijät kuten missä olutta juodaan, kenen kanssa, millaisessa tilanteessa jne jne, on hyvin vaikea hehkuttaa toisille itselleni erinomaisesti maistuneita oluita. Nautin makuun liittyvien asioiden lisäksi myös tarinoista oluiden takana, siksi listattakoon tähän nyt festarituliaisina joitakin kokonaisvaltaisesti hauskoja elämyksiä tarjonneita oluita: mieleen jäivät ainakin ”yrttiviagraa” sisältänyt Royal Virility Performance BrewDogilta, merirosvoromanttinen Caribbean Rumstout Hornbeerilta,  etiketiltään varsin provosoiva BeerHere-panimon Tia Loca ja nimihauskuus In Your Pale Face Ipa Svaneke Bryghusilta

hornbeer toi myös etikettin takana olevat taulut näytille

Toisaalta ihan kaikki hauska ei missään nimessä maistunut hyvältä - negatiivisella tavalla omituisia makuelämyksiä tarjosivat esim. liikoja lupaillut Black Rooster Breweryn The Pros And Cons Of Chirstmas ja vetiseltä paprikalta maistunut chiliale Habanero Dulce Fuglejerggaard Bryggeriltä. Hulluuden rajoja hipoi myös Black Rooster Breweryn The Hoptimizer With Fresh Hops, näytteilleasettajien hetken mielijohteesta tuoreiden humalten läpi laskettu ipa, joka maistui lähinnä humalista keitetyltä teeltä.

"hei ja sithän me voitas hei laskea se olut humalten läpi!"

Kaiken kaikkiaan festareiden anti oli ainakin näin ensikertalaisen silmissä (ja suussa) upea! Eniten häiritsi runsaudenpula, etenkin kun  klaustrofoobikkona yritin kerätä kokemukset vain hiljaisempana avajaispäivänä torstaina jättäen perjantain ja lauantain väentungoksen muiden huoleksi. (Kyseisinä päivinä keskityinkin sitten täydellisen oluen metsästyksen sijaan mm. täydellisen mansikkaleivoksen metsästykseen – siitä aiheesta juttua luvassa myöhemmin..) Ruokapuoli festareilla oli myös suhteellisen heikosti hoidettu, toki makkara ja majoneesinen perunasalaatti pitivät kylläisenä viemättä liikaa huomiota oluilta, mutta muuta apetta haluavien piti suunnata festarihallista etsimään muita ulkoruokintapaikkoja lähiseudun syöttölöistä.

vahvempi olisi vienyt makuaistin loppupäiväksi

Eikä tässä(kään) vielä kaikki! Sen lisäksi, että oluen ystäviä hemmoteltiin festivaaleilla, Kööpenhamina tarjoili melkoisesti olutherkkuja myös ihan muissakin merkeissä. Seuraavassa blogipostauksessa luvassa on siis jonkinlaista katsausta olutkuppiloihin ja –kauppoihin. Ja niistä ruoka-aiheistakin on vielä paljon kerrottavaa..

ruoan vähyys festareilla ei jostain syystä kauheasti häirinnyt..

24.5.2011

Oluella. Palaan pian.

Mikäli tuhkapilvet suovat, lennähdämme seuraavaksi viikoksi Havannan auringon* keskeltä Kööpenhaminan tihkusateeseen. Mitään suurempia matkasuunnitelmia ei ole tehty, ainoana tavoitteena on kiepsahtaa Tivoliin ja nautiskella siinä sivussa jokunen olut - luvassa kun on Copenhagen Beer Festival 2011.

tanskalaisen Hornbeer- panimon tuote ennakkomaistelussa

Loma osuu varsin sopivaan saumaan sikäli, että heti reissun jälkeen alkaa armoton hääräily keittiörempan merkeissä. Silloin saapuvat uudet kalusteet ja vanhat saadaan vihdoin purettua. Ahmija siis hiljenee hetkeksi, palatessa on luvassa raporttia Köpiksen herkuista (tai pahimmassa tapauksessa ainoastaan tuhkapilvestä Helsinki-Vantaalla).

vaniljakastikemaisen herkullista lämpöä ja valoa keittiöön

*(Uusien keittiöhärveleiden saapumista odotellessa pohjoisen puoleinen hämärä ja kylmä keittiökerros on saanut lämpöä ja valoa purkista. ”Havannan vaalea” maali tuo Havanan auringon lisäksi mieleen aidon vaniljakastikkeen eikä mielikuva varsinaisesti helpota kaipuuta toimivaan keittiöön. Hieman kärsivällisyyttä koettelevat myös pakkauksissaan odottelevat, jo ennen kalusteita saapuneet uuni, yleiskone, liesi, liesikupu ja astianpesukone. Kohta. Ihan kohta.)

19.5.2011

Juustoinen sake-herkkusienikeitto pekonilla

Tämä on jämäruokien aatelia. Grillaamatta jäänet herkkusienet ja pekoni päätyivät sopaksi, kun migreenin kurjia jälkitiloja poteva kokkaaja ei voinut ajatellakaan syövänsä mitään kovin kiinteää. Yllättäen maut osuivat sen verran hienosti  nappiin, että soppaa kehtaisi tarjoilla hienommaksikin alkukeitoksi. Avainasemassa keitossa on hyvä kasvisliemi- kannattaa siis pohtia käyttääkö liemiaineksina aromivahventeista liemikuutiota vai vaikkapa luomutuotettua kasvisliemijauhetta (alusta asti itse keitetty liemi olisi toki mainioin). Ja keitto toimii hyvin myös pekonittomana kun lihan tilalla käyttää aurinkokuivattuja tomaatteja.

runsasta, rehevää ja täyteläistä

Juustoinen sake-herkkusienikeitto
(neljälle alkukeitoksi tai kahdelle isoksi pääruoaksi)

1 suuri sipuli (150-200 g)
600 g herkkusieniä
0,5 dl rypsiöljyä
5 dl hyvää, ei kovin suolaista kasvislientä (esim. 5 dl vettä ja 2rkl liemijauhetta)
1 rkl soijakastiketta
1 tl kuivattua timjamia
250 g voimakasta sulatejuustoa (esim. 1 paketti mustaa koskenlaskijaa)
1 rkl hunajaa
0,5 dl sakea (japanilaista riisiviiniä) tai kuivaa sherryä
mustapippuria myllystä
maissitärkkelystä tai vehnäjauhoja tai kananmunan keltuainen suurustamiseen

grillisesonkiaikaan herkkusieniä saa suht. edullisesti

 tarjoiluun:
140 g pekonia (tai aurinkokuivattuja tomaatteja)
0,75 dl auringonkukan siemeniä

Hienonna sipuli ja herkkusienet. (Jätä yksi kauniisti viipaloitu herkkusieni koristeluun) Paahda kuivalla paistinpannulla auringonkukan siemenet kauniin vaalean ruskeiksi. Siirrä syrjään odottelemaan. Paista sitten pannulla pekonit oikein rapeiksi. Pekonien kanssa pannulla paistuvat myös koristeeksi tarkoitetut herkkusieniviipaleet. Hienonna rapea pekoni murusiksi ja jätä sekin odottelemaan. 

rapsakoiksi paahdetut siemenet käyvät myös aamiaisjogurttiin

Kuullota sipulia hetki kattilan pohjalla rypsiöljyssä ja lisää sekaan herkkusienet. Kypsennä kymmenisen minuuttia tai kunnes sienten neste on haihtunut. Lisää kattilaan kasvisliemi, soijakastike ja timjami. Kiehauta. Kun neste kiehuu, pilko sekaan sulatejuusto. Kun juusto on kokonaan sulanut, lisää keittoon myös hunaja, sherry ja hieman mustapippuria. Tässä vaiheessa voit halutessasi suurustaa keiton - ripottelin jonkun verran maissitärkkelystä sopan sekaan, mittoja en älynnyt ottaa ylös. (Kananmunan keltuaisella suurustaminen onnistuu vispaamalla keltuainen esim. tuon sherryn sekaan ja valuttamalla seos ohuena nauhana keittokattilaan- keittoa pitää sekoittaa koko ajan.) Jaa keitto annoskulhoihin, ripottele keiton pinnalle auringonkukan siemenet ja pekonimurut ja koristele paistetuilla herkkusieniviipaleilla. 

arkisopankin voi stailata gourmeeksi

18.5.2011

Raparperi-hampputofu

Oikeastaan en kyllä erityisemmin välitä tämänhetkisestä sesonkituotteesta- raparperista. Minun tapauksessani ihan jo pelkkä ajatus sitruunasta, raparperista tai happamista vihreistä missä-äx-karkeista saa sylkirauhaset käymään ylikierroksilla ja värähdän kananlihalle samalla tavalla kuten käy jonkun raapiessa kynsillä liitutaulua. (Yleensä kyllä pyrin välttämään liitutaulujen raapimista ja em. namujen ostamista.) Raparperi on kyllä hyvää silloin, kun sen kanssa on älyttömästi sokeria ja kermaa. Tai jäätelöä! Koska pidän itseni haastamisesta, päätin kuitenkin urheasti käyttää raparperia ilman edellä mainittuja ainesosia.  Tuloksena syntyi todella höpsähtänyt keväinen kasvisruoka happamien makujen ystäville. Ensimaistamalla ruoka oli kuitenkin omaan suuhuni aivan liian raparperista. Lämmitettyäni apetta seuraavana päivänä uudelleen, tofu olikin yllätyksekseni imaissut itseensä enemmän makuja ja soossin happamuus oli tasoittunut hienostuneemmaksi kirpeydeksi - tätähän voikin syödä irvistelemättä! Eli kirjoitettakoon resepti ylös jatkojalostusta silmällä pitäen: ehkäpä tämä toimisikin paremmin tofun marinadina! (Ja niin, eihän tämäkään raparperihomma sitten kuitenkaan ilman lempeää kermaisuutta maistunut - lautaselle on ehdottomasti kauhottava iso lusikallinen pehmoista turkkilaista jogurttia.)

(eipä kyllä ole järkeä jättää kokonaisia chilejä lautaselle)

Raparperi-tofu
(kahdelle)

200 g raparperia
1 paketti hempnut-tofua
1 pieni sipuli
2 valkosipulin kynttä
1-2 punaista chiliä maun mukaan
1 rkl rypsiöljyä
0,5 dl makeaa valkoviiniä tai siideriä
1 rkl soijakastiketta
1 rkl ruokosokeria
mustapippuria myllystä
tarjoiluun: turkkilaista jogurttia

sekopäinen siskoni rouskutti näitä pienenä suoraan maasta, ilman sokeria. hulluutta.

Silppua sipuli, hienonna valkosipuli ja chilit sekä kuutioi raparperit. Kuullota sipuli rypsiöljyssä ja lisää sitten pannulle kaikki muut ainekset tofua lukuun ottamatta. Anna kypsyä miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia, eli kunnes raparperi on hilloontunut ihanasti. Lisää soossiin kuutioitu tofu ja jatka kypsentelyä vielä toiset kymmenen minuuttia tai kunnes tofukin on kuumaa. Tarkista maku, lisää tarvittaessa sokeria/ soijakastiketta/ pippuria. Tarjoile esim. kukkakaali”riisin”, keitetyn ohran, kuskusin tai muun makuja tasoittavan lisukkeen kanssa. Lautaselle kuuluu myös ehdottomasti reilu nokare turkkilaista jogurttia tai muuta vastaavaa maitotuotetta raparperin happamuutta tasapainottamaan.

hellempää hampaille

Tuo hampputofu oli itselleni varsin tervetullut uutuus tofuhyllyn valikoimiin. Hempnut- tofu ei maistunut ollenkaan niin tofulle kuintavallinen tofu, vaan jotenkin mukavan pähkinäiselle. Rakenne on myös mukavan napakka ja suutuntumakin hyvä! (Ja hyvänen aika, kyseessähän on vielä kaiken lisäksi varsinainen ekohippituote- tuotteen takaa kun näyttää löytyvän avainlippua, luomua, ekoenergiasertifikaattia ja maltillinen hiilijalanjälki!)

viime kesän chilejä on vielä purkillinen jäljellä

Ja mainittakoon heti tofun hehkutuksen jälkeen, että tämä soossi saattaisi kyllä makujensa puolesta toimia melkoisen hyvin myös possun kanssa..

17.5.2011

Karpinnettu mantelibrownie


Siis täh? Eihän tällä ole mitään tekemistä browniesin kanssa. Miksei voi nyt sitten käyttää ne pari vaivaista desiä vehnäjauhoja jos aikoo herkutella? Onko ihan kaikesta pakko vääntää joku hiilihydraattitietoinen viritelmä? No välillä on. Koska tykkään herkutella usein ihan arkenakin. Ja jos aion joka tapauksessa syödä överisuklaista ja rasvaa tihkuvaa herkkua, yritän kompensoida vähemmän terveellisiä juttuja ujuttamalla herkkuihin välillä myös jotakin ravitsemuksellisesti fiksumpaa..

kiusaukset on luotu lankeamista varten

Tässä tapauksessa korvasin brownies-taikinan vehnäjauhot ravintorikkailla manteleilla ja pähkinöillä ja valitsin suklaaksi 86% kaakaopitoista synkeän tummaa suklaata. Koska kaipaan mustan suklaan kaveriksi jotain makeaa, makeutin taikinan makeutusaineella. (Oikeastaan pidän ihan rehellistä sokeria parempana kuin keinotekoista makeutusjauhetta, mutta jos välillä haluaa syystä tai toisesta välttää sokerin tyhjiä kaloreita, hyväksyttäneen makeutusainekin.) Seuraava ”karpinnettu” resepti on siis rapean ja mehevän pähkinäsuklaakakun versio vähähiilarista/ hiilihydraattitietoista/ gluteenitonta/ viljatonta tms. ruokavaliota noudattavalle. (Ja näyttipä kakku maistuvan myös ihan tavalliselle tallaajalle..) Lämpimänä kakku oli aivan älyttömän hyvää vaniljajäätelön kanssa, mutta yön yli jäähtyneenä (maut ehtivät tasaantua) brownie maistui erinomaisesti ihan sellaisenaankin. 

remppakeittiön valaistus on synkeämpää kuin suklaa

Hiilihydraattitietoinen mantelibrownie
(15 cm piirakkavuokaan, tuplaa tai triplaa annos isompaan vuokaan)

75 g voita tai margariinia
100 g tummaa suklaata (kaakaopitoisuus vähintään 70%)
1 dl kuumennusta kestävää makeutusjauhetta tai sokeria
1,5 dl hasselpähkinäjauhetta
0,75 dl mantelijauhetta
0,75 dl mantelirouhetta
1 muna
(jos käyttämässäsi rasvassa ei ole suolaa, lisää sitä ripaus täydentämään suklaan makua)

Rouhi neljäsosa (25 g) suklaasta. Sulata jäljelle jäänyt suklaa (75 g) ja voi. (Onnistuu näppärästi samassa kipossa esim. mikrossa.) Sekoita sulaneeseen massaan kaikki loput ainekset, viimeisenä rouhittu suklaa. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan (tai uunipellille) ja paista 175 asteisessa uunissa 35 minuuttia (isompi satsi saattaa tarvita vähän enemmän aikaa, vaikka keskustan kuuluukin jäädä hieman kosteaksi). Anna jäähtyä.

16.5.2011

Hollandaisekastike lohimedaljongeille & parsalle ja ”älä fileoi näin”-kalaliemi

Eipähän  muuten uskoisi, että reilun kilon painoisesta lohesta saa paistettua vain muutaman pikkuisen medaljongin! (Olen siis kulinaristisen taipaleeni alkumetreillä myös mitä tulee kalan syömiseen ja etenkin sen käsittelyyn.) Yritykseni lohen fileoimiseksi ei yllättäen sujunutkaan aivan täysin täydellisesti..

pikkuisia medaljonkeja ja valtavia parsoja

Olin tosipuheessa jo purskahtamassa epätoivoiseen itkuun kokonaisen lohen fileointiyritykseni loppumetreillä kunnes kurkkasin näkyä silvotusta lohesta kameran linssin läpi: hihittelen yritykselleni mahalihakset nauramisesta kipeinä edelleen- voih miten homma voikaan onnistua niin erinomaisen kurjasti! Noh, kätevänä emäntänä sain kuitenkin pelastettua teurastetusta fisuparasta erinomaiset kalaliemiainekset ja pakasterasiallisen ”lohisilppua” myöhempää sopankeittoa varten. Ne onnistuneet medaljongit nautiskeltiin sesonkiparsan, babypinaatin ja hollandaise-kastikkeen kanssa- ja hyvältähän ne maistuivat! Kalan fileointi –aiheisen postauksen sijaan julkaisenkin tässä siis reseptit hollandaise- kastikkeeseen, sekä kalaliemeen. Molemmat reseptit löytyivät alun perin ”Tammen Keittokirjasta”. 

vain yksi ihan-ok-file ja kasa öö.. liemiaineksia

Hollandaisekastike
(neljälle)

150 g voita
2 rkl vettä
3 munankeltuaista
2 tl puristettua sitruunamehua
ripaus cayennepippuria
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa

siivilän tapaan kattilan päällä pysyvä "suklaansulatuskapine" on kätevä!

Sulata voi kattilassa miedolla lämmöllä. Nosta kattila pois lämmöltä ja anna voin ”sakan” laskeutua pohjaan. Sekoita tällä välin yhteen vesi ja keltuaiset pienessä kattilassa tai metallikulhossa. Nosta kattila/kulho suuremman, kiehuvalla vedellä täytetyn kattilan päälle. Sekoita keltuaisia voimakkaasti kuumavesihauteessa kunnes ne alkavat saostua (vaahto paksuuntuu ihanasti). Ota kattila pois lämmöltä ja sekoita keltuaisiin voisula, pieni määrä kerrallaan. Ideana on käyttää vain kirkastettu osa voista, eli älä kaada kattilan pohjasakkaa keltuaisiin. Mausta kastike sitruunamehulla, ripauksella cayennepippuria, mustapippuria ja suolaa. Kastike on erinomaista vastakeitetyn parsan, keitetyn tai paistetun kalan ja kevyesti kypsennettyjen kasvisten kanssa.

ei-ihan-niin-priimasta fileestäkin voi askarrella medaljongeja

Kalaliemi
(1 litra)
500 g kalanperkeitä
1 ¼ l vettä
1 pieni keltasipuli
1 pala juuriselleriä (50 g)
2-3 persiljan- tai tillinvartta
1 laakerinlehti
1 tl suolaa
4 kokonaista valkopippuria

pakokauhuiseksi lasittunut katse liemikattilassa (selleriä ei ollut. porkkanaa oli.)

Huuhdo hyvin kalan perkuujätteet (siis pää, ruodot ja evät nahkoineen päivineen) ja laita ne vesikattilaan (poista kokonaan kidukset, niitä ei käytetä). Anna veden kiehahtaa ja kuori pinnalle kertynyt vaahto pois. Kun vesi on kiehahtanut, lisää kattilaan mausteet ym. Kiehauta ja keitä hiljalleen ilman kantta 10 minuuttia. (Ei saa keittää kauempaa, pitkä keittäminen irrottaa kalan liima-aineet, jolloin liemestä voi tulla liisterimäistä ja karvasta.) Anna liemen seistä puolisen tuntia ja siivilöi se. Jos et tarvitse lientä heti, sen voi mainiosti pakastaa.

kaikki hyvin. vastoinkäymisistä huolimatta ruoka valmistui!

PS. Jos joku kalankäsittelytaitoinen tahtoisi oppipojan niin täällä olisi mentorille tilausta! t: nimimerkki ”pakastimeen ei enää mahdu kalalientä”
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...