3.5.2012

Hävikistä herkuksi – helppo suolainen piirakka

Nyt on tunnustettava, että kuulun siihen kurjaan joukkioon suomalaisia, jotka heittävät viikoittain hukkaan aivan tolkuttomia määriä ihan syömäkelpoista ruokaa. Sen sijaan että syytäisin ansaitsemani roposet vaatteisiin, viihde-elektroniikkaan tai muuhun vastaavaan, omaan pahan tavan shoppailla hetken mielijohteesta omituisia ruhonosia, eksoottisia mausteita, kiinnostavia oluita ja houkuttelevia hedelmiä. Sillä pitäähän ihmisen syödä. (Ja juoda.) 

kaunis ja hieno ja herkku piirakka ehkäisi hävikin syntymisen

Kahden hengen talouden ongelmaksi muodostuukin liian helposti ruokahävikki: työpäivä venyy pitkäksi ja päivällinen korvataan jollain autokaistaroskaruoalla, itse valmistettavan koti-illallisen sijaan unohdummekin viettämään iltaa ravintolaan ystävien seuraan, puolison lähdettyä työmatkalle en viitsikään enää tehdä ”oikeaa ruokaa” vain itselleni jne jne. Jääkaapin mustaan aukkoon unohtuu ihan hyviä raaka-aineita, jota päätyvät sitten kuitenkin kompostiin. Älytöntä rahan tuhlausta, puhumattakaan ruokaroskaamisen ympäristövaikutuksista.


Suolaa ja hunajaa –blogin liikkeelle innostamana sekä Ahmija, että kolmisenkymmentä muuta ruokablogia* tempaisevatkin nyt toukokuussa ruokahävikistä herkkuja. Tavoitteena on saada pienennettyä omaa ruokahävikkiä, ja innostaa samalla muutakin poppoota kiinnittämään enemmän huomiota ruoan hävikin vähentämiseen. Omassa kokkailussa aihe on varsin ajankohtainen myös siksi, että opintovapaan ja lomamatkan köyhdyttämänä yritän muutenkin keskittyä pienentämään talouden ruokalaskua – mikäpä olisikaan parempi lähtökohta kuin kiinnittää huomioita siihen, että kaikki hankitut raaka-aineet käytetään hyväksi viimeistä murusta myöten?

hedelmä, pala juustoa, salaattia, kourallinen pähkinöitä ja pätkä kurkkua = lounas

Toukokuun aikana tulen taatusti pohtimaan ruokahävikin vähentämistä useastakin eri näkökulmasta, mutta näin Vappujuhlinnan jälkeen akuutein ongelma koskee jääkaapin sisusta. Kylmäkaappiin on kertynyt melkoinen kasa sekalaisia raaka-aineita, jotka ovat jo kaukana parhaimmista päivistään. Klassisia jääkaapintyhjennyspöperöitä on toki useita- pizzan ja pastan lisäksi sekalaisista ruokajämistä saa näppärästi askarreltua pikkuannoksia patoja, salaatteja, wokkeja, keittoja, erilaisia tahnoja,  munakkaita ja kaikenmoista muuta. Vain mielikuvitus on rajana!  

ylijäämävalkuaiset vaahtona + juustoraaste = pizzakuplat

Oma suursuosikkini hävikkiherkuksi on kuitenkin piirakka. Sen lisäksi, että täytteiden varioinnista voi tehdä taidetta (saksanpähkinä-banaani-sinihomejuusto vs. voikukka-savulahna-uusiperuna), piirakan erinomaisuutta puoltaa muunneltavuus myös pohjan osalta! Piirakasta kun voi näppärästi tehdä täysin vegaanisen siinä missä mahdollisimman vähähiilihydraattisenkin. Piirakka maistuu hyvältä kylmänä siinä missä kuumanakin, sen saa älyttömän näpsäkästi siirrettyä eväsrasiassa toimistoduunarin lounaaksi, ja kestääpä vielä pakastamistakin. Uhkaavasta hävikistä syntyykin siis herkkua piirakkaa!

tai sitten voi täyttää leipää

Helppo suolainen piirakka
(tavalliseen piirakkavuokaan tai irtopohjavuokaan)

täytteeksi:
pari kourallista jotakin proteiinia kypsennettynä ja pieniksi paloiteltuna
(mitä tahansa lihaa, kalaa, lintua, palkokasveja, pähkinöitä, siemeniä tms. - metwurstileikkeistä kylmäsavuloheen ja tölkki-kikherneistä rouhittuihin ja paahdettuihin suolapähkinöihin)
pari kourallista joitakin kasviksia, tarvittaessa esikypsennettynä ja pieniksi paloiteltuina
(mitä tahansa juureksia, kasviksia tai vihanneksia tai jopa hedelmiä – ruskistetusta sipulista tölkkiananakseen ja keitetystä raastetusta punajuuresta tuoreeseen kuutioituun  tomaattiin)(kovin nestepitoiset kasvikset kuten kesäkurpitsa  kannattaa paistaa nopeasti pannulla kuivemmiksi, näin valmis piirakka ei ole liian märkää)
mausteita
(suola ja pippuri riittää, sekaan voi hienontaa yrttejä tai kaapia maustekastikepurkkien pohjia mangochutneysta currytahnaan)
yhteensä 2 dl ”nestettä”
kermaa/ maitoa/ soijakermaa/ kaurakermaa/ kookoskermaa jogurttia/ smetanaa/ creme fraichea tms.
1-2 kananmunaa
(jos käyttämäsi ”neste” on paksua (jogurttia tms), 1 muna riittää, ja jos muna ei käy, käytä tilalla 2-4rkl perunajauhoja nesteeseen vispattuna)
1-2 dl juustoa
(mitä tahansa juustoa kermajuustoista homejuustoihin raasteena, muruina, kannikoina, tuorejuustonokareina tms. vegejuustoksi kasvipohjaisia juustokkeita tai tofua tms.)

Ideana on sekoittaa kasvikset ja proteiinit keskenään ja levitellä ne piirakkapohjan päälle. Sen jälkeen sekoitetaan nesteeseen mausteet, juustot ja kananmunat, ja kipataan seos piiraan täytteen päälle. Sitten vaan uuniin. Pohjataikinan resepti ja kypsennysohjeet valitaan seuraavista:

pohja 1 (sekasyöjälle)
2,5 dl vehnäjauhoja (osan voi korvata vaikka kaurahiutaleilla tai täysjyväspelttijauholla)
100 g voita
1 kananmuna
(hippunen suolaa, maun mukaan mausteita tai yrttejä)

Sekoita ainekset sekaisin tasaiseksi taikinaksi ja painele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Täytä ja paista 200 asteessa n. 45 minuuttia. Anna jäähtyä/ vetäytyä kunnolla ennen leikkaamista, muuten piiras ei pysy koossa.

pohja 2 (karppaajalle tai gluteenittomalle)
175 g mantelijauhetta (osan voi korvata hassel- tai muulla pähkinärouheella)
1 kananmuna
50 g pehmitettyä voita tai oliiviöljyä
(hippunen suolaa, maun mukaan mausteita tai yrttejä)

Sekoita ainekset sekaisin tasaiseksi taikinaksi ja painele piirakkavuoan pohjille ja reunoille. Esipaista 175 asteisessa uunissa 10 minuuttia. Täytä ja paista täytteen kanssa 175 asteessa vielä puolisen tuntia. Anna jäähtyä/ vetäytyä kunnolla ennen leikkaamista, muuten piiras ei pysy koossa.

pohja 3 (vegaanille tai muuten maidottomalle & munattomalle)
3,5 dl vehnäjauhoja (osan voi korvata vaikkapa spelttileseillä ja kaurahiutaleilla)
0,5 dl oluthiivahiutaleita (näillä saa juustoista makua juustottomaan sapuskaan)
50 g vegaanista margariinia
2-3 rkl vettä
(hippunen suolaa, maun mukaan mausteita tai yrttejä)

Nypi jauhot ja oluthiivahiutaleet margariinin kanssa muruksi, lisää sen verran kylmää vettä, että saat taikinasta tasaista. Painele taikina piirakkavuoan pohjille ja reunoille, esipaista 200 asteessa n. 15 minuuttia. Täytä ja paista täytteen kanssa 200 asteessa vielä noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä/ vetäytyä kunnolla ennen leikkaamista, muuten piiras ei pysy koossa.

paistettua tofua ja kaikenmaailmankasviksia

*Hävikistä herkuksi –tempausta voi seurailla helpoiten asialle omistetulta facebook-sivustolta. Ja tempauksessahan ovat mukana myös seuraavat mainiot ruokablogit:
Ankerias Vipunen, Campasimpukka, Hannan soppa, Heleen’s Hobbies, Herkkusuun lautasella, Italialainen ilta ja muita nautintoja, Jauhot suussa, Jokihaka kokkaa, Kaikki äitini reseptit, Keittiökameleontti, Kivistössä, Koemaistaja, Kokit ja potit, Kokkeillaan, Kulinaarimuruja, Kädenvääntöä, Liemessä, Omenaminttu, Pata porisee, Prinsessakeittiö, Pumpkin Jam, Ruokahommia, Soppaa ja silmukoita, Sauvajyvänen, Sillä sipuli, Siskot kokkaa, Soppakellari, Soul Kitchen, Suolaa ja hunajaa, Terhin keittiössä, Thetki, Tommys köket ja Vatsasekaisin Kilinkolin.

4 kommenttia:

  1. löytyisikö eksoottinen mausteolutkeitto jämäaineista :)

    VastaaPoista
  2. Eipä ole tullutkaan mieleen, miten piirakan voi muunnella oikeastaan mihin ruokavalioon tahansa.

    Meilläkin paistettiin tänään hävikkipiirakkaa. Ja aina tulee hyvää :-)

    VastaaPoista
  3. Täälläkin tehtin eilen tämän postauksen inspiroimana hävikkipiirakkaa! Loistava yleisohje, en olekaan tullut ajatelleeksi miten monipuolinen piirakka on. :)

    VastaaPoista
  4. Luka: kuulostaa haasteelta!;)

    Piirakka on kyllä parhautta! Inspiroiduin itsekin tästä niin paljon, että piirakoita on nyt tullut tehtailtua vähän liikaakin- aamiaiseksi papu-pinaattipiirasta mantelipohjalla, lounaaksi pekonipiirakkaa perunapohjalla, illalliseksi marjapiirakkaa.. :)

    VastaaPoista

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...