Kylmä vehnäolut-kurkkukeitto

Jes! Nyt löytyi kunnon vastus tomaattiselle gazpacholle hellepäivän virkistäjäksi. Kylmä oluthan yleensä maistuu millä tahansa helteellä, mutta tällä sopalla kurkusta saa valuteltua alas myös virkistäviä vihanneksia. Resepti on keittokirjasta ”Mad med øl” (Evald, Gyldendal 2009), joka ikävä kyllä on kirjoitettu tanskaksi. Koska tunnistin tekstistä lähinnä raaka-aineet (köh, ainakin sen oluen), seuraava resepti tuskin seurailee aivan yksi yhteen alkuperäistä.. Silti: kippis!

kuohuva keitto

Kylmä vehnäolut-kurkkukeitto

(neljälle)

6-9 avomaankurkkua (tai 3 tavallista) kuorittuna

2 ruukkua tilliä

1 ruukku minttua

2 limen mehut

6 dl maustamatonta jogurttia

1 ½ dl creme fraichea

2 dl vaaleaa vehnäolutta

suolaa ja pippuria

kausiherkkuja

Surauta kuoritut kurkut yrttien kanssa yleiskoneella oikein hienoksi soseeksi. Lisää loput aineet ja blendaa kunnes keitto on hienontunut samettiseksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Minttua kannattaa lisäillä alussa vähäsen varovasti, pihalla kasvanut minttu kun saattaa olla reippahasti tujumpaa tavaraa kuin vihanneshyllyn kasvihuonemintut. Käytin jogurttina paksua turkkilaista ja oluena Wieningerin Hefe Weissbieriä – ko. olut on ihanan raikasta, mutta aika lattean makuista, jollain muulla oluella soppaan saanee enempi oluen makua. Jos olutta ei syystä tai toisesta halua keittoon kaataa, tilalle kannattanee valita kivennäisvettä soppaa kuohkeuttamaan. Ja seuraavaan erään puristan kyllä pikkukynnen valkosipuliakin..

alkuperäinen ohje

Lobio – yrttinen papu-pähkinäsalaatti Georgialaisittain

Ikävöin kovasti vanhan kodin pihaa, jonka olin juuri ehtinyt rakentaa itselleni täydelliseksi minipuutarhaksi. Tuskailen liki päivittäin, etten vielä ole ennättänyt ruveta muokkaamaan uuden kodin pikkupihasta keittiöpuutarhaa. Jos totta puhutaan, niin aikaa olisi kyllä ollut, mutten vain laiskuuttani ole saanut mitään aikaiseksi. Vieläkin ehtisi aivan hyvin perustaa ruukkupuutarhan loppukesälle valmiista taimista, mutta pöh, täällä sitä vaan sisällä luetaan keittokirjoja. Ensi viikolla sitten.. Tai sitä seuraavalla.. Hölmöintä on, että olen perustellut laiskuuttani sillä, ettei nyt keittiörempan jäljiltä ole rahaa pihan kunnostamiseen, mutta oikeasti kalliimmaksi kyllä tulee kantaa selkä vääränä yrttejä kaupan tiskeiltä kuin pistää ne samat yrtit takapihalle kasvamaan.. 

kesäpavut

Seuraava resepti onkin siis erityisen ihana siinä tapauksessa, että omalta ryytimaalta voi käydä noutamassa tilliä, basilikaa ja korianteria. Maistuu se toki myös meille laiskureille, jotka vasta haaveilemme siitä yrttimaasta..

Lobio – papu-pähkinäsalaatti

(lähde: Glorian R&V 2/2007)

300 g kuivattuja valkoisia papuja

3 keltasipulia

½  dl öljyä

1 dl valkoviinietikkaa

½ ruukkua tuoretta basilikaa

2 ½ dl saksanpähkinöitä

½ ruukkua tuoretta korianteria

1 ruukku tuoretta tilliä

1 ½ tl hmeli suneli – maustesekoitusta (tai korianterinsiemeniä, jauhettua neilikkaa ja jauhettua kanelia – laitoin ½ tl kutakin)

3 valkosipulin kynttä

2-3 tl suolaa (ei tarvitse näin paljoa!)

tuntui omituiselta keittää basilika lähes harmaaksi

Liota pavut yön yli runsaassa vedessä. Kaada liotusvesi pois, mittaa päälle uusi vesi ja keitä papuja vähän pidempään kuin pakkauksessa neuvotaan, niin että ne ovat ylikypsiä. (Käytin isoja valkoisia papuja, keittelin niitä reilun tunnin.) Valuta pavut tiheässä siivilässä, kuori ja silppua sipulit. Kuumenna öljy pannussa ja paista sipulit ruskeiksi, noin viitisen minuuttia. Lisää pavut sipuleiden sekaan pannulle, hauduttele miedolla lämmöllä ja sekoitellen noin 3 minuuttia. Kuumenna viinietikka kattilassa ja keitä siinä hetki basilikan lehtiä. Silppua monitoimikoneessa pähkinät, korianteri, tilli ja kuoritut valkosipulinkynnet. Lisää haalea viinietikka-basilikaliemi sekä mausteet ja sekoita tasaiseksi. Yhdistä pavut ja pähkinä-maustesekoitus. Anna maustua puolisen tuntia.

maistuvat niin kuumina kuin kylminä

Alkuperäisessä reseptissä ei kerrottu kuuluuko salaatti syödä kylmänä vai kuumana, testauksen tuloksena kokisin, että parhaimmillaan pavut ovat haaleina. Ja ne kannattaa tosiaan keittää ylikypsiksi, etenkin jos käyttää suuria valkoisia vahapapuja kuten minä. Keitin samalla kokonaisen kilon papuja ja laitoin osan niistä pakastimeen valmiiksi annoksiksi - pakkasesta kypsät ja maustamattomat pavut on supernäppärä ottaa käyttöön minkä tahansa ruoan valmistukseen. Eikä ole kallista. Kuivattuja papuja kannattaa metsästää etnisistä ruokakaupoista, Punnitse&Säästä- putiikeista tms. Yleensä ovat edullisempia sieltä isompina määrinä ostettuina kuin marketin pikkupakkauksissa.

Pikkuisen vinoutuneempi tomaatti-pekaanikakku

Kesän ruokahaasteen aiheena on tomaatti. Koska meillä tomaatteja syödään melko lailla päivittäin monenmoisessa muodossa salaatteina, alku- ja pääruokina sekä keittoina, päätin haastaa itseni askartelemaan tomaateista jälkiruokaa. Sillä erityisesti tähän aikaan vuodesta kotimaiset, mielellään luomutuotetut kirsikkatomaatit maistuvat lähes yhtä makeilta kuin mansikat! Kauppias katsoi pikkuisen kieroon kun kerroin ostavani kirsikkatomaatteja kakun leivontaan, mutta uskoin vakaasti asiaani ja ryhdyin kotona kehittämään makeaa tomaattiunelmaa. 

paraativalaistu tomaattijälkkäri

Ajatuksena oli, että tällainen hiukkasen vinoutuneempikin tomaattiherkku otettaisiin avoimin mielin vastaan tulevan lauantain puistojuhlaeväänä Jyväskylän Half Pride-juhlassa. Ja niinpä kävi, että mausteisen makea testikakku maistui sen verran makoisalta, ettei siitä kyllä riitä enää muruakaan piknikille vietäväksi.. Alla oleva resepti kannattaakin siis triplata ja leipaista kakku heti kerralla ihan kunnollisen kokoiseen (25-28cm halk.) kakkuvuokaan.

makeat punaposket kohtaavat kanelin ja pekaanin

Tomaatti-pekaanikakku

(pieneen 15 cm halk. irtopohjavuokaan)

150 g kirsikkatomaatteja (n. 10-15 kpl)

50 g pekaanipähkinöitä (n. 1 dl)

1 kananmuna

60 g tummaa muscovado ruokosokeria (n. 1 dl, fariinisokerikin käy)

75 g puolikarkeaa täysjyväspelttijauhoa (n. 1,5 dl)

½ tl leivinjauhetta

1 tl jauhettua kanelia

¼ tl jauhettua inkivääriä

¼ tl jauhettua pomeranssinkuorta

¼ tl suolaa

ripaus mustapippuria

0,5 dl saksanpähkinäöljyä (tai muu mieto kasviöljy)

kakkuvuokaan:

öljyä/ voita

korppujauhoja/ mantelijauhoja

kuorrute:

30 g voita

50 g smetanaa

1,75 dl tomusokeria

1 tl vaniljasokeria

Halkaise tomaatit puoleen osaan ja asettele puolikkaat leikkuupinta ylöspäin uuninkestävään vuokaan. Paahda tomaatteja 150 asteisessa uunissa tunti. Anna hetki jäähtyä. Rouhi pekaanipähkinät veitsellä karkeaksi rouheeksi. Yhdistä kuivat aineet.

kohoaa kauniisti

Vaahdota muna ja sokeri oikein kuohkeaksi vaahdoksi ja lorota sitten pikkuhiljaa, edelleen vatkaten, vaahdon sekaan myös öljy. Sekoita sitten varovasti vaahtoon myös jauhoseos ja viimeisenä paahdetut tomaatit sekä rouhitut pähkinät. Kaada taikina öljyttyyn/voideltuun & korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa 35-40 minuuttia. (Isompaa kakkua paistaessa aikaa kulunee 50 min) Anna kakun jäähtyä.

koristeena myös kuivattua tomaattia

Valmista kuorrute sekoittamalla huoneenlämmössä pehmenneeseen voihin smetana, tomusokeri ja vaniljasokeri. Levitä kuorrute jäähtyneen kakun päälle ja anna jähmettyä kylmässä jonkin aikaa. Koristele valmis kakku pekaanipähkinöillä. (Koristeeksi voi myös kuivata tomaatinpuolikkaita pitämällä niitä 100 asteisessa uunnissa kiertoilmassa muutaman tunnin.) Maista ja ylläty!

kameran "ilotulitus"-toiminnolla ei kantsisi kyllä ottaa ruokakuvia

Turkkilaiset kanelilla maustetut karitsanlihapullat

Olen viettänyt sateiset lomapäivät (puolison loman alkua odotellessa) tiukasti keittiön sohvalla keittokirjoja ja ruokalehtiä selaillen vanhemman höpsön jazzin ja soulin säveliä kuunnellen, yleensä vielä suurehko jäätelökulho sylissä.. Parhautta! Yleensä kirjoista ja lehdistä saa hyviä ideoita omaan kokkailuun, vaikkei kirjaimellisesti ainoatakaan reseptiä sellaisenaan kokeilisikaan. Seuraavaa reseptiä kokeilin kuitenkin (onneksi) lähes sellaisenaan, ja sanonpahan vaan, etten muista syöneeni yhtä hyviä lihapullia pitkiin aikoihin. Nämä maistuvat upeilta sekä kuumina, että kylminä- oivallista piknik-ruokaakin siis!

pikkuiset karitsapyörykät maistuvat kylminäkin

Turkkilaiset kanelilla maustetut lihapullat
(lähde: Glorian R&V 6/2009)

500g naudan- tai lampaanjauhelihaa (käytin karitsaa)
2 rkl korintteja
1 sipuli
3-5 valkosipulinkynttä
2 viipaletta kuivahtanutta paahtoleipää (käytin 2 rkl fibrexiä, eli sokerijuurikaskuitua)
2 tl jauhettua kanelia
1 dl pinjansiemeniä
1 tl chilijauhetta
2 kananmunaa
2 rkl ketsuppia (käytin tomaattipyreetä)
3 tl suolaa (käytin vain 2 tl, siinäkin tuntui olevan vähän liikaa)
1/4 tl mustapippuria myllystä
1 dl hienonnettua lehtipersiljaa

lisäksi: 4 rkl vehnäjauhoa ja kasviöljyä paistamiseen (en käyttänyt)

Liota korintteja 5 minuuttia ja valuta ne. Hienonna sipuli ja valkosipuli ja raasta leipä. Sekoita kaikki ainekset kulhossa tasaiseksi taikinaksi. Muovaa seoksesta pieniä lihapullia (n. 1,5 cm halkaisija) ja pyörittele pullat vehnäjauhoisssa. (En pyöritellyt..) Paista lihapullat öljyssä pannussa kauniin ruskeiksi, puhdista pannu esim. talouspaperilla paistokertojen välissä. (Paistoin pullat uunissa leivinpaperin päällä 200 asteessa n. 15 min)

Karitsapyörykät maistuivat lämpiminä ihanilta raikkaan salaatin päällä minttuisen kermaviilikastikkeen kanssa. Ja perheemme toisen osapuolen lusikoidessa iltapalaksi kotiteatterisohvalla jogurttia hunajan ja manteleiden kanssa, toinen lusikoi autuaana vierellä jälkiruokakulhostaan kylmiä lihapullia..

myös läppäri muutti loman ajaksi työhuoneesta keittiöön..

Vaiettu ongelma? - vääränlaisesta ahmimisesta

Blogini nimi on herättänyt jonkun verran ihmetystä. Olen saanut useankin kyselyn siitä, miksi ruokablogi on nimetty syömishäiriöisellä tavalla. Moni lukija on myös päätynyt blogiin etsiessään vertaistukea tai tietoa ahmimishäiriöön liittyen, ja pettynyt löytäessään jotakin aivan päinvastaista. Oikeassa silti olette, nimen takana on myös näitä asioita.

Suhteeni ruokaan ei nimittäin ole aina ollut pelkästään positiivinen. Sairastuin jonkinlaiseen syömishäiriöön parikymppisenä. En pystynyt millään lailla kontrolloimaan syömisiäni, vaan ahmin holtittomasti järkyttävät määrät melkein mitä tahansa kaapista sattuikaan löytymään (jopa kuivia kaurahiutaleita). Tästä seurasi syyllisyyttä ja kierre yrittää kuitenkin pitää paino normaalina, keinolla millä tahansa. Noidankehä oli valmis: pitkät paastoamiset yms. johtivat entistä pahempiin ahmimiskohtauksiin, enkä jossain vaiheessa enää tuntenut kylläisyyttä minkään ruoan syömisen jälkeen. Nälän tunne oli jatkuva ja ruoka muuttui painajaiseksi. Välttelin noutopöytiä, söin salaa. Opiskelin, tein kahta työtä, olin järjestöaktiivi – vauhdikkaan arjenkin myötä ruokailurytmi oli todella epäsäännöllistä: välillä unohdin kokonaan syödä, välillä päivän tärkein ateria koostui pyörän selässä hotkaistusta banaanista, välillä söin yhtämittaisesti monta tuntia. Epäterveet ruokailutottumukset johtivat myös yleiskunnon heikkenemiseen – palelin, pyörtyilin, nukuin huonosti, masennuin. Tässä vaiheessa ymmärsin onneksi hakea apua, tosin hieman turhan myöhään.

Opiskelijaterveydenhuollon kautta hoitoon pääsi heti. Lääkärin diagnoosi oli epätyypillinen syömishäiriö, jotakin bulimian ja BED:n väliltä. Painoni oli kuitenkin pysynyt normaalina (tai normaalin alarajoilla), ja tiesin kasvissyöjänä erinomaisen hyvin mitä terveelliseen ruokavalioon pitäisi kuulua. Koska en kaivannut ohjausta terveellisen ruokavalion koostamiseksi (ravitsemusneuvojalle olisi päässyt, lääkärin kanssa keskusteltuani todettiin ettei sille ollut tarvetta) enkä kokenut saavani apua psykiatrisesta hoidosta, tilannetta lähdettiin korjaamaan SSRI-lääkehoidolla. Ja se auttoi. Käytännössä lääkitys hillitsi ahmimista ja normaali kylläisyyden tunne alkoi pikkuhiljaa löytyä. Opettelin ruokailurytmin uudelleen: kännykkä hälytti muutaman tunnein välein muistuttamaan syömisestä. Pidin tarkkaa ruokapäiväkirjaa laskien sekä kalorimääriä, että saadun proteiinin määrää huolehtien siitä, että yhdessä lääkärin kanssa asetettu tavoite täyttyi päivittäin.

Suurin apu ahmimishäiriön hoidossa oli ruokavalion koostaminen uudelleen. Ruokapäiväkirjan avulla löytyivät ne ruoka-aineet, jotka aiheuttivat pahimmat ahmimiskohtaukset. Pahimpia olivat ns. nopeat hiilihydraatit: pasta, leipä, makeiset ja leivonnaiset. Vähensin radikaalisti leivän ym. syöntiä ja korvasin ne vähätkin käytetyt viljatuotteet runsaskuituisilla täysjyvätuotteilla. Pidin aina eväänä pähkinöitä ja proteiinipatukoita, söin väkisin jos ruoka ei olisi ruoka-aikaan maistunut. Pikkuhiljaa balanssi alkoi löytyä. Lääkehoito kesti noin vuoden verran, järkevään syömiseen opettelu otti kolmatta vuotta, ja ehkä vasta viiden vuoden kuluttua diagnoosista uskalsin todeta olevani oikeasti terve. Pitkä aika, mutta sitkeys palkittiin! Ensimmäinen kerta kun pystyin ostamaan kokonaisen suklaalevyn huomaten etten halunnutkaan syödä siitä kerralla kuin muutaman palan, oli juhlaa! Ensimmäinen kerta kun kykenin syömään pastaa ilman ahmimiskohtausta, oli juhlaa!  

 

Opin nopeasti, että vähähiilihydraattinen/ hiilihydraattitietoinen ruokavalio sopi minulle parhaiten. Kasvissyöjänä en syönyt lainkaan lihaa tai kanaa, mutta pähkinöiden, siementen, soijan, tofun, ja runsasproteiinisten maitotuotteiden käytön lisääminen ruokavalioon viljatuotteiden kustannuksella auttoi. Tärkeintä oli huomata, että ruokaa piti syödä tarpeeksi- kroppa piti opettaa säännölliseen ruokailuun. Verensokeri ei saanut heilahdella. Opin, että aamupala oli syötävä vaikka väkisin: lusikallinen hunajaa heti herättyä nosti verensokeria sen verran, että kykenin hetken päästä syömään pähkinöillä terästettyä rahkaa tai jogurttia. Opin, että ruokailujen väliin ei saanut jäädä yli kolmea tuntia- vasta kun normaali ruokarytmi alkoi löytyä, pystyin venyttämään ruokailujen välin hieman pidemmäksi. 

Nykyisin suhteeni ruokaan on terve. En ole kokenut sairaalloista ahmimiskohtausta enää vuosiin. Saatan nykyisinkin syödä itseni ”ähkyyn”, mutta sillä ei ole mitään tekemistä todellisen ahmimiskohtauksen kanssa. Voin nykyisin syödä niin kutsuttuja ”huonoja hiilihydraatteja” ilman mitään ongelmaa, mutta tiedän alttiuteni ahmimiseen, enkä aio ottaa turhia riskejä. Pasta ja leipä ovat minulle herkkuruokaa silloin tällöin syötynä. Arkena pidän höttöhiilareitten saannin minimissä, tämä auttaa myös myöhemmin aikuisiällä puhjenneeseen kroonistuneeseen migreeniin.

Entinen ahmija osaa siis nykyisin ahmia terveellä tavalla! Blogin nimi onkin eräänlainen henkilökohtainen voitonmerkki syömishäiriöstä parantumisen kunniaksi. Vuosien jälkeen, oikeasti terveenä, asiasta voi jo puhua ilman ahdistusta, häpeää, tai surua. Ruoka on jälleen varauksetta yksi parhaita asioita elämässä! Syömishäiriöön sairastuminen ei totisesti ole mikään helppo juttu, eikä sitä pidä ottaa kevyesti. Apua on haettava, vaikka ongelman myöntäminen edes itselleen olisikin aluksi ylivoimaisen vaikeaa. Totuus on, että todella harva kykenee parantumaan omin voimin. Ohjeita, infoa ja vertaistukea löytyy esimerkiksi Syömishäiriöliiton sivuilta. Ja on muistettava, että nämäkin ongelmat ovat yksilöllisiä: se hoito mikä toiselle sopii, ei välttämättä itselle tehoa. Toisen mielestä pieni ongelma voi olla itselle iso – asiaa ei pidä vähätellä, vaan apua kannattaa hakea heti. Heti. 

 

Toivoa on!

PS. Koska ongelma on omalta osaltani onneksi taakse jäänyttä elämää, ei blogiini ole aiheesta tulossa tämän enempää. Keskustelen kuitenkin tarvittaessa mielelläni kokemuksistani aiheesta vaikkapa sähköpostitse, ei siis tarvitse epäröidä yhteydenottoa! (ahmija (ät) gmail.com) Asian kanssa ei pidä jäädä yksin, ja useimmiten syömiseen liittyvistä ongelmista on helpompi puhua anonyymisti ihan tuntemattomalle ihmiselle.

Ranskankermassa marinoitua mozzarellaa

Aah.. Siinä vaiheessa kun maistoin tekeytymässä ollutta alkuruoka-mozzarellaa, meinasin soittaa vieraille ja ilmoittaa ettei nyt sovikaan tulla. Sillä olisin oikeastaan halunnut syödä neljälle hengelle varatun alkuruoan ihan yksinäni.. Resepti on Jamie Oliverin kirjasta ”Alastoman kokin onnenpäivät” (WSOY 2004) ja kaikessa konstailemattomuudessaan aivan parhautta. Tämän ovat todenneet myös muut ruokabloggaajat. Lisäpisteet uskomattoman kauniista ulkonäöstä ja variointimahdollisuuksista. Nam.

lemppariyrttini timjami toimii tässäkin. oliiviöljy vielä puuttuu herkkujuustolautaselta.

 

Ranskankermassa marinoitua mozzarellaa

(neljälle)

4 palloa mozzarellaa

1 hyvin pesty sitruuna

6-8 rkl ranskankermaa (käytin 120 g smetanaa notkistettuna 1 rkl:lla kuohukermaa)

tuore chilipalko (käytin kuivattua hyvin maltillisesti, olisi voinut olla enemmänkin)

suolaa

mustapippuria

hyvää oliiviöljyä

tuoreta meiramia (käytin kuivattua ja lisäksi tuoretta timjamia)

Leikkaa mozzarella sentin viipaleiksi ja levitä ne vadille. Lusikoi päälle ranskankermaa ja rouhaise päälle hieman suolaa ja mustapippuria. Raasta päälle sitruunan kuori, purista päälle myös n. puolikkaan sitruunan mehu. Silppua komeuden päälle myös chili (siemenet poistettu), meiramin lehdet ja roiskaise viimeiseksi muutama ruokalusikallista hyvää oliiviöljyä. Säilyy jääkaapissa pari päivää, ei tosin siinä tapauksessa jos jollakulla vain on vähänkään vihiä jääkaapista löytyvästä herkusta..

kuinka ruoka voi näyttääkin näin kauniilta!

Alkuruoaksi mozzarella maistuu upealle basilikasilpulla maustetuiden tuoreiden tomaattien kera. Ja jos leipä maistuu, tuoreella leivällä on aivan ihanaa pyyhkiä viimeisetkin ranskankermat mozzarellavadilta parempiin suihin..

Synnintunnustus – Pain marguerite

Rakas päiväkirja. Haluan tehdä tunnustuksen. Olen syönyt leipää. Monta leipää. Sellaista valkoista höttöistä vehnähuttua joka on kasteltu vastaleikatulta nurmelta tuoksuvaan hennonvihreään kreetalaiseen neitsytoliiviöljyyn joka on mustasta balsamicosta ja suurista ohuista suolakiteistä syntisesti pilkuttunut. Ja sellaista tummaa jyväistä ja juurevaa murenevaa leipää jonka päälle on sipaistu kunnon kerros voita. Oikeaa voita. Ostin jopa patonkipellin, jotta voisin omasta uunista viedä piknik-evääksi ihanan rapeita pitkiä ja ohuita keppejä punaviinin kanssa boheemisti nautittavaksi. Olen viettänyt useita lomapäiviä eläen lähes pelkällä leivällä, oliiviöljyllä ja mustalla kahvilla. Ja nauttinut siitä häpeämättömän paljon.

kotimainen versio pain margueritesta kohoamassa

Kaikki alkoi uudesta yleiskoneesta. Sellaisesta kauniista kivitasolla seisovasta laitteesta jonka jylhä harjattu teräsrunko viettelee hivelemään kylkeään sormenpäällä. Jonka taikinakoukku muistuttaa kapteeni koukun oikeaa kättä, ja jonka kulho tuntuu laiminlyödyltä, ellei se alati ole jauhopölyn peitossa. Tuo kaunokainen vietteli minut pauloihinsa ja kuin transsissa eksyin ostamaan kaupasta tuorehiivaa. Sama toistui uudestaan ja uudestaan. Yllätin itseni hapattamasta haisevaa juurta ja kuumentamasta uunissa keraamista pizzakiveä leivän paistoon kuumimmalla helteelläkin. Yllätin itseni paistamasta päivän vanhoja spelttipatonkeja grillipannulla valkosipuliöljystä rapeiksi ja kasaamaan reikäisen ciabattan päälle valtavia kerroksia kermajuustoa aamiaiseksi, lounaaksi, välipalaksi, päivälliseksi, iltapalaksi ja yöhiukoseksi..

vehnäolutleipää

Kunnes huomasin että jääkapin vihanneslokeron unohdetut vihannekset ja juurekset alkoivat haiskahtaa märäntyneiltä. Kunnes huomasin ravitsemukseni yksipuolistuneen huomattavasti. Kunnes huomasin että kasvoihini oli puhjennut näppylöitä kuten teinivuosina. Kunnes huomasin että vatsani oli jatkuvasti ilkeästi turvoksissa ja himoitsin aina vain uutta leipäpalasta tiheämmin ja tiheämmin. Kunnes huomasin olevani koko ajan väsynyt, kärttyinen ja pääkipuinen.

viettelijä

Rakas päiväkirja. Kuten monta kertaa ennenkin, joudun taas toteamaan sen karun tosiasian, ettemme leipä ja minä yksinkertaisesti sovi toisillemme. Suhteemme on tuomittu olemaan laatua ”kaikki tai ei mitään”. Annan vielä tämän viimeisen kerran käteni sovittaa taikinakoukkua otteeseensa ja sormenpääni viivähtää yleiskoneen viileällä ohjaimella. Pöllytän urheasti viimeiset jauhot ja nuuhkin kaipauksella hapantuvaa leipäjuurta. Heippa sit leipäseni. Kohdatkaamme taas seuraavan syrjähypyn yhteydessä.

Kevyesti hapatettuun esitaikinaan leivottu rukiinen auringonkukkaleipä

(lähde: Glorian R&V 2/2009, ”Kukkaleipä”) 2 leipää

esitaikina:

2,5 dl vettä

1 tl tuorehiivaa (siis n. 5 g)

4 dl ruisjauhoja

taikina:

4 dl auringonkukansiemeniä paahdettuina (200 asteisessa uunissa n. 6 min)

2,5 dl vettä

1/3 palaa tuorehiivaa (siis n.17 g)

2 rkl hunajaa

8 dl vehnäjauhoja

2 dl vehnäleseitä

0,5 dl auringonkukkaöljyä

2 tl suolaa

lisäksi:

0,5 dl auringonkukansiemeniä

tilkka öljyä

kurpitsansiemenversio

Valmista esitaikina liuottamalla hiiva haaleaan veteen. Lisää ruisjauhot ja sekoita tasaiseksi. Peitä kulho tuorekelmulla ja annan esitaikinan olla huoneenlämmössä vähintään 12 tuntia. Valmista sitten lopullinen taikina: liuota hiiva ja hunaja haaleaan veteen yleiskoneen kulhossa. Lisää esitaikina ja sekoita tasaiseksi. Lisää jauhot ja leseet. Viavaa taikinaa pienellä nopeudella 5 minuuttia. Lisää öljy ja suola ja jatka vaivaamista 7-10 minuuttia kunnes taikina on kimmoisaa. Vaivaa vielä paahdetut auringonkukansiemenet taikinaan. Siirrä taikina suureen öljyttyyn kulhoon, peitä kulho tuorekelmulla ja annan taikinan kohota huoneenlämmössä 1,5 tuntia. Painele taikina kasaan kun kohotusajasta on kulunut puolet.

Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle työpöydälle. Jaa taikina 2 osaan ja pyöritä ne tangoiksi. Peitä taikinatangot liinalla ja anna niiden levätä 10 minuuttia. Jaa molemmat taikinatangot 8 osaan. Pyöritä palat palloiksi. Ripottele reilusti jauhoja 2 leivinliinalle. Aseta yksi taikinapallo toiselle liinalle kukan keskustaksi ja 7 palloa tiukasti sen ympärille terälehdiksi. muotoile toinen kukka samalla tavalla toisen liinan päälle. Voitele leivät kylmällä vedellä ja ripottele auringonkukansiemenet pinnalle. Siivilöi halutessasi päälle hiukan vehnäjauhoja koristeeksi. Taita liinojen toiset puolet leipien päälle ja jätä kohoamaan 1,5 tunniksi. 

vehnäolutleipä kohosi syksyllä komeasti

Pane 2 leivinpeltiä uuniin ja kuumenna uuni 250 asteeseen. Nosta leivät leivinpapereilla vuoratuille kuumille pelleille. Pane leivät uuniin ja suoihkuta runsaasti vettä uunin pohjalle ja hieman leipien pinnalle. Vähennä 5 minuutin kuluttua lämpötila 180 asteeseen. Vaihda peltien paikat, kun paistoajasta on kulunut 10 minuuttia, jotta leipien väristä tulee tasainen. Jos paistat leivät kiertoilmauunissa, peltien paikkoja ei tarvitse vaihtaa. Paista leipiä yhteensä 40-50 minuuttia, tarvittaessa vaihda välillä peltien paikkoja. Leipä on valmis, kun pohja on saanut väriä ja pohjaan kuopauttaessa ääni on kumea. Jäähdytä leivät ritilällä. (Paistoin vain yhden leivän, paistoin sen keraamisen pizzakiven päällä ja uunin pohjalla oli laakea astia kiehuvaa vettä. Rapea tuli ilman sumuttelua.)

valmiin leivän terälehdet on ihana murtaa käsin ja halkaistakin käsin

(PS. Leipien leipuri mahtoi totisesti kokea olleensa pahanteossa, sillä ainoat kameraan taltioidut leipäkuvat löytyivät tuota kukkaleipää lukuunottamatta vuoden takaa..)