3.1.2012

Sitruunavaahto

Jostan mystisestä syystä joulupyhien ruokabakkanaalin jälkeen ei enää kauheasti halaja kakkuja, piiraita tai suklaisia herkkuja. Koska joku hamsteri oli kuitenkin ladannut jääkaappiin litratolkulla kermaa ja tiun kananmunia, uusi vuosi vastaanotettiin ihanan kuohkealla ja petollisen kepeän makuisella sitruunaherkulla. Tämän vanhanaikaisen vaahdon resepti löytyi Bergenströmien ihanasta kirjasta "Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla".

kauniista maljasta lusikoituna kaikki maistuu kovin fiinille

Sitruunavaahto
(6-8 hengelle)

5 liivatelehteä
1/2 sitruunan raastettu kuori
1 sitruunan mehu
3 munaa
1 dl sokeria
3 dl kuohukermaa

Liota liivatelehdet kylmässä vedessä. Raasta huolellisesti pestystä sitruunasta kuori, ole tarkkana ettei sekaan eksy valkoista osaa. Puolita sitruuna ja purista mehu. Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset kahteen kulhoon. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vaahtoon sitruunamehu ja kuoriraaste. Nosta liivatelehdet vedestä ja pane ne pieneen kattilaan, jossa on 1/2 dl vettä, ja sulata miedolla lämmöllä. Sekoita liivatteet muna-sokerivaahtoon. Vatkaa kerma ja lisää sekin joukkoon. Vatkaa lopuksi munanvalkuaiset (ehdottoman puhtaalla vispilällä ja puhtaassa kulhossa) kovaksi vaahdoksi ja kääntele varovasti kermaisen vaahdon joukkoon. Kaada vaahto annoslaseihin tai kylmällä vedellä huuhdottuun vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään nelisen tuntia. Tarjoa vaahto sellaisenaan tai muutaman marjan kera.

vaahdon olisi lusikoinnin sijaan voinut pursottaa  kauniisti lasiin

Oikaisin hommassa sen verran, että vispasin ensin valmiiksi valkuaisvaahdon, sitten samoilla vispilöillä sokeri-keltuaisvaahdon ja sitten vielä samaan syssyyn kermavaahdon. Sulatin liivakot sitruunamehuun enkä siis käyttänyt ohjeen mukaista puolta desiä vettä- olisi kannattut tässä vaiheessa käyttää vain neljä liivatetta, viisi oli lopputuloksessa hieman liikaa.. Ja käytin muuten ihan kokonaisen sitruunan kuoren. Lopputulos oli aivan ihanan kuohkeaa ja paksua vaahtoa, jota ei tosiaan voinut edes kaataa annosmaljoihin vaan ihan lusikoida. Lopullisen vaahdon maku olisi voinut olla reilusti sitruunaisempikin, joskin itselleni terää oli juuri sopivasti. Oikein hauskan raikas jälkkäri perinteisen panna cottan tai suklaamoussen haastajaksi! (Ja tämähän taipuu muuten helposti skarpimmaksikin herkuksi jos sokerin sijaan käyttää makeutusaineena vaikkapa steviaa.)

6 kommenttia:

  1. Rakastan sitruunaa - tämä voisi olla uusi lempparini!

    VastaaPoista
  2. Päädyin tänne jotakin kautta ja ihastuin raikkaaseen ja iloiseen otteeseesi ruoanlaittoon! Ihastuttavaa heittäytymistä! Erityisesti vhh on sydäntäni lähellä. Klikkasin lukijaksesi ja tykkään myös Fb:ssä ;) jossa myös omalla blogillani on sivut, tervetuloa kurkkaamaan vaikken ruokabloggaja olekaan. Oikein hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Oj Njam! Tämä tulee tehtyä hetimmiten viikon sisään :> Olen pahasti innostunut kokkailusta lomani vikoilla viikoilla ja ensi keskiviikkona palaan jo takaisin Britteihin kun loma loppuu. Voi minua myöhäistä! Onneksi on olemassa tällaisia helpompiakin reseptejä testailtavaksi.

    VastaaPoista
  4. Peesaan varmasti, ihana raikas (keväinen?) resepti.

    VastaaPoista
  5. Nyt se tuolla jääkaapissa odottelee. 20min aikaa siihen että 4 tunnin seisomisaika on kulunut umpeen ;) Pitäiskö käydä jo vähän lusikoimassa, noin niin kuin koemaistelumielessä?

    VastaaPoista
  6. Tähän muuten vaikuttaa aika paljon, millaisia sitruunoita onnistuu löytämään: niissäkin kun on melkoisesti koko- ja makueroja, tulos voi olla hyvinkin erilainen! Etenkin jos sattuu löytämään jonkun oikein suuren ja mehukkaan noihin tuossa kuvassakin oleviin pikkuruisiin ja kuivempiin verrattuna.. (Tuuhan Maama raportoimaan miltä oma herkkusi maistui!)

    Luulen että tämäntyyppisestä moussesta on tulossa omakin lemppari- sitruunan tilallahan voisi hyvin käyttää limeä/ marjamehua/ likööriä/ olutta/ kaakaota..! (Kuinkakohan keväiseltä maistuisi vaikka kotikaljainen "mämmi"mousse..?!)

    (Ja Katjallekin tervetuloa! Pikavilkaisulla kävin toteamassa, että sinun blogisi idea on aivan mahtava! Pitää jatkaa tutustumista paremmalla ajalla!)

    VastaaPoista

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...