3.8.2011

Suklaatorttu à la Varenne


Överisen jauhottoman suklaisen kaakun ystävälle löytyi mainio resepti Glorian Ruoka&Viini-lehdestä (4/2010). Testasin kakkureseptiä käyttämällä sokerin sijaan steviaa. Kyseistä makeutusainetta ei vielä toistaiseksi saa markkinoida Euroopassa elintarvikekäyttöön, mutta tilanne lienee muuttumassa. (Vilkaise lisäinfoa vaikkapa Ravintomediasta.) Omaan suuhuni tomusokerilta näyttänyt stevia-pulveri maistui todella keinotekoiselta ja jotenkin muovisen imelältä. En tiedä onko stevia luonnostaan vastaavan makuista, vai oliko kumma maku pulverimaisen jalosteen ominaisuus, mutta käyttäisin tähän kyllä jatkossa ihan oikeaa sokeria. Kakku kaipaa joka tapauksessa seurakseen jotakin raikkaita marjoja, vadelmat sopivat mainiosti. Ja annoskoon kanssa ei kannata liioitella, torttu oli oikeasti sen verran stydiä tavaraa jopa minulle, että ao. reseptistä riittää helposti kahdelletoista..

valtavia puutarhavadelmia puolitetusta reseptistä syntyneen kakun päällä

Suklaatorttu à la Varenne
(12 annosta)

1 dl vahvaa kahvia
250 g tummaa suklaata (60-70% kaakaota)
250 g voita
2 dl sokeria (käytin vajaa 0,5 dl jauhemaista steviaa, purkin annosteluohjeen mukaisesti)
4 kananmunaa

koristeluun kermavaahtoa ja marjoja

Vuoraa irtopohjavuoka (24 cm halk.) foliolla ja voitele se kevyesti voilla. Sulata suklaa kahvin seassa kuumavesihauteessa, sekoita kunnes suklaa on sulanut. Lisää voi ja sokeri vuorotellen muutamassa erässä suklaan joukkoon. Jäähdytä haaleaksi. Vatkaa kananmunat kevyesti ja sekoita ne jäähtyneeseen suklaatahnaan. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa tunti. Anna tortun jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja nosta se sitten vuoassaan jääkaappiin vähintään vuorokaudeksi. Irrota tekeytynyt torttu vuoasta ja tarjoile kermavaahdon ja sesongin marjojen kerä. Torttu on parhaimmillaan, kun se on tekeytynyt viileässä pari- kolmekin päivää.

puolikas taikina mahtui 15 cm irtopohjavuokaan

2.8.2011

Marinoidut beluga-linssit ja herkkusienet

Beluga-linssejä kutsutaan kasvissyöjän kaviaariksi. Tällä yleensä viitataan linssien herkullisuuteen, mutta ymmärtääkseni kysymys on oikeasti lähinnä linssien mustan ulkonäön yhdennäköisyydestä beluga-kaviaariin. Kuinka tahansa, hyviä nämä linssit ovat. Yleensä keitän kaikki linssit kypsiksi kasvisliemessä, mutta näitä synkeän mustia pikkulinssejä hivelevät ihan pelkästään merisuola, voi/oliiviöljy ja sitruuna. Olenkin erityisesti kasvissyöntivuosinani käyttänyt beluga-linssejä oikeastaan lähinnä lisäkkeenä: kevyesti suolalla maustetussa vedessä keitettynä, oliiviöljyllä ja sitruunalla maustettuna. Ystäväni askartelemia herkullisia marinoituja herkkusieniä maistettuani muistin vaihteeksi linssienkin olemassaolon, ja keittelin niitä marinoitujen sienien sekaan mukavaa proteiinilisää tuomaan. Ei nyt ehkä kaviaaria, mutta varsin maittava kylmä lisäke silti!

sienikaviaaria?

Marinoidut herkkusienet ja beluga-linssit

100 g beluga-linssejä (+vettä +ripaus suolaa)
300 g tuoreita herkkusieniä

1,5 dl kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä
0,75 dl valkoista balsamietikkaa
2 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
mustapippuria
2 tl hunajaa
2 rkl tuoreen timjamin lehtiä nypittynä
2 rkl tuoretta persiljasilppua

pikkuiset herkkusienet ja luomulinssit

Keitä linssejä suolalla kevyesti maustetussa vedessä 20 minuuttia. Huuhdo ja viipaloi herkkusienet ohuiksi viipaleiksi. Kaada kypsät linssit siivilään valumaan ja huuhdo kylmällä vedellä. Sekoita marinadi. Kaada vielä hieman lämpöisten linssien päälle marinadi, sekoita, maista ja säädä tarvittaessa suolan ja pippurin määrää ja sekoita viimeiseksi joukkoon myös viipaloidut herkkusienet. Anna marinoitua jääkaapissa yön yli.

28.7.2011

Vuohenputki-lammaspiiras

Vaikka jonkun tietämättömän silmiin meidän pikkuruinen pihamme saattaisi näyttää enemmän välinpitämättömän laiskurin voikukkaviidakolta kuin keittiöhengettären salaiselta puutarhalta, sellainen siellä kuulkaas on! Vaikkakin hyvin pieni, ja vähän niin kuin vahingossa löytynyt.. Jotain hyötyä nimittäin pihan villiin luonnontilaan (toistaiseksi) jättämisestä: meillä on ihan oma pieni vuohenputkipelto! Ja kun joku tietämätön (=naapuri, hyvää hyvyyttään oikeasti) on rikkaruohoja niittäessään niittänyt osan vanhoista vuohenputkista pois uusien tieltä, siellähän on näin keskikesälläkin pikkuruisia villiyrtti-herkkuversoja! Hortoilin siis kukkalaatikkoa kitkiessäni epähuomiossa metsänreunaan päin, ja päädyin autuaasti huokaillen kyykkimään vuohenputkiviidakkoon. Viis muutamat(kymmenet) nokkosihottumaläiskät (nokkoset olivat liian isoja syötäviksi) ja paarmanpuremat- tänään meillä syödään villiä lähiruokaa takapihalta!

kuinka suloisia! toisten rikkaruoho on toisten aarre

Vuohenputki-lammaspiirakka
(n. 25cm halk. piirakkavuoallinen)

170 g mantelijauhoa
0,5 dl rypsiöljyä
1 kananmuna
ripaus suolaa

tilkka rypsiöljyä
3 salottisipulia
350 g lampaan jauhelihaa
3 valkosipulinkynttä
2 rkl punaviinietikkaa
mustapippuria
suolaa
25 g vuohenputkea (pari isoa kahmalokourallista nuorien vuohenputkiversojen lehtiä)
3 tomaattia
3 rkl pinjansiemeniä
100 g feta-juustoa
1 kananmuna
1 dl kermaa

normipiiras (s)karpimpaan pohjaan ja villimpiin yrtteihin

Sekoita mantelijauhot öljyn ja kananmunan kanssa sileäksi taikinaksi. Painele taikina piirasvuoan pohjaan ja reunoille ohueksi kerrokseksi. Esipaista pohjaa 175 asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia. Ruskista jauheliha hienonnetun salottisipulin kanssa rypsiöljytilkassa, lisää loppuvaiheilla hienonnettu valkosipuli, mustapippuria, suolaa ja punaviinietikkaa. (Maista onko suolan ja pippurin määrä sopiva!) Sekoita lopuksi joukkoon vuohenputken lehdet ja pyöräyttele pannulla minuutin verran. (Jos vuohenputki on kovin pikkuista ja nuorta kevätversoa, kypsentely on turhaa- keskikesän versoja halusin pehmitellä/ryöpätä pannulla hetken..) Sekoita jauhenlihaseoksen joukkoon kuutioidut tomaatit, pinjansiemenet ja murustettu/kuutioitu feta-juusto. Levitä täyte esipaistetulle piiraspohjalle. Sekoita keskenään sekaisin kananmuna ja kerma, kaada seos piirastäytteen päälle. Paista piirakkaa uunissa 175 asteessa n. 30 minuuttia. Anna jäähtyä, muuten pohja ei pysy kasassa. Piiras on parhaimmillaan lämpimänä, ei kuumana.

27.7.2011

Mustaherukkajäätelö

Pernod Ricard toimitti ystävällisesti reseptien kehittämistä varten laatikollisen Chymoksen väkeviä marjaviinejä.* Meillä hörpityt marjaviinit ovat poikkeuksetta olleet omin käsin poimituista ja mehustetuista marjoista jatkojalostettuja kotiviinejä, joten odotin väkevien marjaviinien maistelua suurella mielenkiinnolla. Ensimmäinen korkattu pullo oli kevyt järkytys. Mustikkainen viini maistui niin imelän esanssiselle, etten rehellisesti sanottuna kyennyt juomaan lasia tyhjäksi. Mustaherukkainen versio kuitenkin osoittautui ihan juomakelpoiseksi! Pikkuruista liköörilasillista enempää sitäkään ei tarvinnut maistella, mutta maku oli mustikkaista viiniä huomattavasti autenttisempi, ylimakeudestaan (ja vahvuudestaan) huolimatta jopa suhteellisen lähellä omatekoista mustaherukkaviiniä. (Loput maut jäivät vielä odottamaan testaamista.) Testasin myös mustaherukkaviinin "lantraamista" vodkalla (kyllä vain), joka osoittautui myös varsin toimivaksi ratkaisuksi. Kokisinkin, että ko. viini on parempaa juomasekoituksissa ja jälkiruoissa, kuin ihan sellaisenaan.

ensimmäiset auringon kypsyttämät pullukat jäätelössä

Mustaherukkaviinipullon korkkasin ajatuksenani jäätelön valmistus ensimmäisistä kypsyneistä mustaherukoista. Ystäväni metsästi viikonloppuna kananmunattomia jäätelöreseptejä, ja jäin pohdiskelemaan, miten kotitekoisesta jäätelöstä saisi kermaisen pehmeää ilman kananmunaa. (Jäätelöthän yleensä valmistetaan keitettyyn kastikepohjaan: vesihauteessa kypsennetyt kananmunan keltuaiset tekevät kermajäätelöstä samettisen pehmeän, eikä jäätelö kyseisen kreemin ansiosta jäädy pakastimessa aivan niin kivikovaksi, eikä myöskään sulaessaan palaudu heti niin nestemäiseksi (luulen. en tiedä). Toinen metodi jäätelön tekoon on sorbettimaisempi lähestymistapa, jossa kermaan lisätään keitetty sokeriliemi. Jäätelön sileän rakenteen salaisuutena taas on kunnollinen sekoittaminen massan jäätymisen aikana: sekoittelu estää suurien jääkiteiden syntymisen. Jäätelökone on tähän hommaan mainiota, mutta homma onnistuu myös ravaamalla ihan itse pakastimella sekoittamassa jäätyvää jäätelömassaa silloin tällöin jäätymisen aikana.)  

ihana turhake: jäätelökone

Ensimmäinen ihanan kermaisen täyteläinen jäätelöön laitettava asia mikä mieleeni tuli (kerman jälkeen) oli paksu jogurtti. Järkeilin mustaherukkaviintä maistellessani myös, että väkevä viini estäisi jäätelömassan jäätymisen kivikovaksi- ja jos viinin lorottelisi jäätelöön vasta valmistumisen loppupuolella, alkoholi ei myöskään turhaan hidastaisi jäätymistä. Päätin siis ”korvata” kananmunat jogurtilla ja viinillä. Ei aavistustakaan oliko hienosti päättelemilläni pointeilla mitään osuutta lopputulokseen, mutta älyttömän hyvää tästä herkusta kyllä tuli! Mustaherukkaviini maistuu jäätelössä selkeästi, tehden raikkaan kermaisesta jälkiruoasta erityisen mainion aikuisempaan makuun. Jos saan valita, niin itse ainakin nautin jälkkäriksi mieluummin valtavan kulhollisen kauniiseen lasiin asetellun annoksen viinistä tehtyä jäätelöä, kuin pelkkää viiniä (joka kyllä jätskin seuralaisenakin toimii).

kauden herkkuja

Mustaherukka-jogurttijäätelö

100 g sokeria (tai enemmän jos herukat ovat kovin kirpeitä)
1 dl vettä
250 g mustaherukoita
3 dl kuohukermaa
2 dl turkkilaista jogurttia
0,75 dl väkevää mustaherukka-viiniä

Keittele sokeria ja vettä hiljalleen kattilassa kunnes sokeri on sulanut. Nosta lämpöä ja anna seoksen kiehua kolme minuuttia. Laske lämpöä ja lisää seokseen mustaherukat. Keittele hiljalleen muutama minuutti, tai kunnes herukoiden kuoret ovat kunnolla pehmenneet. Jäähdytä seos (kylmävesihaude nopeuttaa toimintaa) ja surauta se kevyesti sauvasekoittimella hieman hienommaksi. Vaahdota kerma vaahdoksi ja lisää siihen turkkilainen jogurtti. Yhdistä jogurtti-kermaan jäähtynyt mustaherukkaseos ja kaada massa jäätelökoneeseen. Anna koneen käydä n. 45 min (tai lue tarkemmat ohjeet jäätelökoneen ohjeista) ja kaada sitten – koneen yhä käydessä – sekaan mustaherukkaviini ohuena norona. Anna koneen käydä vielä suunnilleen varttitunti, ja nosta jäätelö tarvittaessa vielä pariksi tunniksi pakastimeen. Jäätelö on parhaimmillaan hieman sulaneena, vasta poimittujen mustaherukoiden kanssa. (Ja mikäänhän ei tietenkään estä käyttämässä sokerin sijaan muuta makeutusainetta, herukoiden sijaan muita marjoja, ja viinin tilalla muuta viiniä/ likööriä/ mehua.)

oi oi oi!

*(Vaikka blogiani ei olekaan perustettu kaupallisiin tarkoituksiin, en koe myyväni sieluani tuotetestauksiin/ tuotemainontaan liittyviin reseptikilpailuihin osallistuessani. Jos aion joka tapauksessa hankkia jonkun tuotteen kokeiluun, en varsinaisesti pahastu jos joku toimittaa sen minulle suoraan kotiovelle. (Vink vink panimot- meillä käytetään jonkin verran oluita;) ) Käyttäjäkokemukseen asia ei erityisemmin vaikuta: jos joku on pahaa eikä toimi, ei se siitä hyväksi muutu vaikka tuotteen olisi ilmaiseksikin saanut..)

26.7.2011

Lämmin pekoni-rucolasalaatti

Yksinkertaisten herkkujen sarja jatkuu. Seuraava Jamie Oliverin ”Alastoman kokin onnenpäivät”-kirjasta inspiraationsa saanut salaatti toimii niin lounaana kuin viikonloppuaamiaisena rankemmankin terassikierroksen jälkeen. Erityisen huippua kun punasipuleina käyttää punaisia kevätsipuleita varsineen. Salvian sijaan yrttinä voi käyttää timjamia (alkuperäisessä ohjeessa), meiramia tai mitä vaan, mutta salvia raikastaa kyllä sian kuin sian - sekä lautasella olevan että mahdollisesti siinä aamiaispöydän toisella puolen istuvan tapauksen..!

nälkäinen aamiaistaja ei malttanut panostaa kuvaukseen

Lämmin pekoni-rucolasalaatti
(kahdelle)

2 punaista kevätsipulia, kumpikin 6-8 lohkoon leikattuna, varret silputtuna
6-8 viipaletta pekonia
kourallinen pinjansiemeniä
kourallinen tuoretta salviaa
oliiviöljyä
pari-kolme kourallista rucolaa
balsamiviinietikkaa
pari-kolme ruokalusikallista parmesan-juustoa lastuina

Paista pekoni rapeaksi, nosta sivuun odottelemaan. Ruskista pannuun jääneessä pekonirasvassa sipulilohkot, laske lämpöä, lisää tilkka oliiviöljyä ja pinjansiemenet ja kypsennä muutama minuutti kunnes sipuli alkaa olla karamellisoitunutta. Laita pekonit takaisin pannuun, lisää mukaan myös salvianlehdet ja sekoittele kunnes ainekset ovat kuumia. Kippaa pannun sisältö salaattikulhoon, heitä sekaan muutama kourallista rucolaa, kevätsipuleiden silputut varret ja loraus balsamiviinietikkaa. Sekoita, jaa lautasille ja kruunaa annokset parmesan-lastuilla. Seuraksi jumbokupillinen mustaa kahvia, Keskisuomalainen ja ei-enää-ihan-niin-aamuvirkkujen lintujen laulua.

Basilika-tomaatti-uunilohi ja paistetut kesäkasvikset


En kerta kaikkiaan saa kyllikseni kauden vihanneksista- pikkuiset makeat porkkanat, raikkaan rapea valkokaali, puhdasta voimaa tumman vihreänä hehkuva lehtikaali, kesäkurpitsat, avomaankurkut, tomaatit, pinaatit.. oih! Suurin osa herkuista ei edes kaipaisi kypsennystä, mutta koska pidän lämpimästä ruoasta, meillä on salaattien lisäksi syöty melkoisesti pannulla pikaisesti öljyn ja voin seoksessa pyöräytettyjä kesän aarteita. Kesäruoka on yhtä rentoa kuin kesälomailu: syödään mitä sattuu löytymään ilman turhia kommervenkkejä, tehdään mitä sattuu huvittamaan ilman turhia suunnitteluita.. Seuraavana yksi pieni esimerkki konstailemattomasta kesäsapuskasta, joka kyllä maistuu talvemmallakin.

(on siellä jossain sitä lohtakin)

Basilika-tomaatti-uunilohi
(neljälle)

suuri lohifilee
ruukku basilikaa
pari kourallista kirsikkatomaatteja
sitruunan mehu
mustapippuria
suolaa
1-2 purkkia smetanaa

Ripsottele lohen päälle sopivasti suolaa ja purista päälle sitruunan mehu. Sekoita smetanan kanssa halkaistut kirsikkatomaatit, silputut basilikan lehdet sekä pari rouhaisua mustapippuria myllystä. Levittele tomaatti-smetanamössö lohen päälle ja lykkää koko homma uuniin 200 asteeseen. Kypsennä kalan paksuudesta riippuen 20-40 min.

jo on helppoa!

Kesäkasvikset

rypsiöljyä
voita
(sitruunamehua, suolaa, mustapippuria)
valkokaalia
kesäkurpitsaa
lehtikaalta/ pinaattia/ lehtimangoldia
porkkanoita
tms..

vihreää voimaa

Paloittele kasvikset suupalasiksi, poista lehtikaalin lehtiruotien paksuimmat kohdat (nuorimmissa tapauksissa ei välttämätöntä, mutta vanhemmiten muuttuvat puumaisiksi). Kuumenna suuressa pannussa (wokkipannu on hyvä) tilkkanen rypsiöljyä ja pikkuruinen nokare voita (ei välttämätöntä, mutta erityisesti lehtikaalin kanssa ihanaa)- heittele pannuun kasvikset kypsymisjärjestyksessä: ensin porkkanat, sitten lehtikaali, kesäkurpitsa ja viimeisenä valkokaali. Pyörittele kunnes porkkanat ovat sopivan kypsiä ja kesäkurpitsan sisus näyttää ihanan pehmeältä. Purutuntumaa kuuluu jäädä! (Valkokaali saa jäädä osittain rapsakaksikin kunhan vähäsen lämpenee.) Mausta halutessasi sitruunamehulla, mustapippurilla ja miniminihippusella suolaa. Tältä maistuu kesä!

kasari tai wokkipannu toimii paistinpannua paremmin

23.7.2011

Kalastaja on onnellinen

Olemme viime aikoina lomailleet. Mustikkametsässä on hypelty, kirjoja on lueskeltu, rantasaunassa on viihdytty tuntitolkulla, nuotiolla on istuskeltu lettupannun kanssa pitkään ja hartaasti, ystäviä tavattu, nukuttu pitkään, valvottu myöhään.. Parhautta!

onnea on järveen laskeva aurinko kynttilän valossa

Koska kesällä ruokakin maistuu parhaalta yksinkertaisena, mitään ihmeellisiä reseptejä ei ole tullut testailtua. Kauden vihannekset ovat upeita ilman mitään maustetta (no vähäsen voita ja hyvää oliiviöljyä ehkä), aamulla pyydetty kuha maistuu lounaaksi pelkällä suolalla ja sitruunalla maustettuna paremmalta kuin mikään, eikä jälkkärimustikoiden alle kaipaa edes piirakkapohjaa..

salviaa, sipulia ja sitruunaa hauen ja lahnan vatsoissa

Reseptin jakamisen sijaan jaankin nyt pienen palasen kesäloman parhaimpia elämyksiä. Olen nimittäin oppinut perkaamaan ja fileoimaan pikkukaloja! Ensimmäinen vitsillä veteen heitetty vanha kalaverkko narrasi aloittelijan tuurilla sen verran herkullisen saaliin mm. kuhaa, etten meinannut pysyä liitoksissani!

äää!! mitä näille nyt kuuluu tehdä?!

Kolmannen verkkojen noston jälkeen puoliso kysyi jo kauhistunut ilme kasvoillaan että "voitaisiinko me syödä välillä muutakin kuin kalaa".

sittemmin opimme myös jättämään alamittaiset kalat järveen
hurja peto ja rohkea ja kuvauksellinen saalistaja

väsytystaistelu. neuvottelutaidot eivät auttaneet verkon selvittelyssä.

Ensimmäinen hauki kalautettiin hengiltä halolla (jep, melkoista ammattilaistoimintaa), seuraavia lähestyttiin jo hieman varmemmin fileerausveitsen kanssa.. Neljäntenä päivänä en enää pakottanut puolisoa tutkimaan kanssani hauen vatsalaukusta löytyneitä saaliskaloja, ja kuhafileetkin alkoivat jo muistuttaa fileitä. Virvelilläkin saatiin jo kala, eikä pelkästään lumpeita, kaisloja, pihlajia ja kuusia. (Suurin kuusi tosin oli toistakymmentä metriä korkea, ei huono saalis!)

kalastaja lähestyy valtavaa petokalaa suurella rohkeudella

Lomaviikon tähtihetkiin kuului myös vanhempieni visiitti lounaspöytään: pikkuruinen äitini hotki niin käsittämättömän määrän vastapyydettyä kuhaa autuaasti huokaillen, että hetken lounaan aloituksesta myöhästyneelle isälleni jäi maistiaiseksi vain parin sentin mittainen pyrstönpätkä..

huomioi super-ergonominen perkausasento

Erityiskiitokset siis isälleni, joka kierosti ajatti muinoin ala-asteikäisillä tyttärillään "soutuveneajokortitkin" jotta verkkojen soutaminen olisi sujunut paremmin.. Vielä sitä vaan muistin miten kala perataan, vaikka edellisestä kerrasta olikin kulunut toistakymmentä vuotta! Ja pahoittelut puolisolle, joka sai nyt vuorostaan verkkojen soutajana kuulla aika lailla sanasta sanaan samat kirosanat ja käskytykset jotka isältäni taisin periä..

kalastaja on onnellinen!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...