10.12.2011

Vhh-joulutortut

Vaikka syönkin mieluiten pullan pullana ja tortut torttuina, en voinut olla kokeilematta myös vähähiilihydraattista versiota joulutortuista. Resepti on suoraan Heikkilän "Pellingin joulu"-kirjasta, sillä pikkuisella muunnoksella, että käytin luumun sijaan ihanan makeita pehmeitä taateleita. Varsin kelpoja (joulu)leivoksia arjen kahvipöytään, joulupöydän antimissa en kuitenkaan aio säästellä vehnäjauhoja, enkä valkoista sokeria..

vhh-muffinit

Vähähiilihydraattiset joulutortut / joululeivokset
12 kpl

20 kuivattua luumua (käytin taateleita)
3-4 tähtianista (käytin tähtianisten lisäksi myös 1 kanelitangon)

Paloittele luumut ja laita ne tähtianisten kanssa kattilaan. Lisää niiden päälle vettä niin, että luumut peittyvät puoliksi. Anna kiehahtaa, laske sitten lämpötilaa ja anna luumujen kiehua hiljalleen miedolla lämmöllä meheväksi luumuhilloksi. Poista tähtianikset.

sokeriton vanilja

150 g voita
2 munanvalkuaista
2 munakeltuaista
1 dl kermaa vaahdotettuna
1/2 sitruunan raastettu kuori
1/2-1 tl hienonnettua kardemummaa
3,5 dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
steviaa maun mukaan
(käytin lisäksi 1/2 tl bourbon-vaniljaa)

tahmaista torttutaikinaa

Vaahdota erikseen valkuaiset ja kerma. Vaahdota huoneenlämpöinen voi omassa astiassaan ja lisää siihen keltuaiset. Lisää niiden joukkoon valkuais- ja kermavaahto. (Homma sujuu ilman tarvetta tiskata vatkaimia välissä jos vaahdottaa ensiksi valkuaiset omassa kipossaan, sitten kerman omassa kipossaan ja sitten voin keltuaisten kanssa omassa kipossaan.) Lisää steviaa maun mukaan (pari veitsenkärjellistä). Lisää joukkoon mantelijauhe, johon on sekoitettu leivinjauhe, sitruunankuoriraaste ja kardemumma. (Lisäsin tähän myös vaniljaa.) Voitele muffinivuoka (silikonista ei tarvitse voidella) ja lusikoi jokaiseen koloon reilu 1 rkl taikinaa. Muotoile taikinaan kolo, lusikoi koloon luumuhilloa ja painele/lusikoi taikinaa reunoilta hieman hillon päälle. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

yllättävän muhkea rakenne jauhottomaksi leivokseksi

Itse pidin näistä leivoksista eniten kunnolla jäähtyneenä- etenkin kanelilla ja aniksella maustettu taatelisydän maistui mainiolle! Rakenne on melko lähellä muffinia, tällä taikinalla saisi varmasti helposti varioitua hillosydäntä vaihtamalla melkoisen monenlaisia leivoksia- ehkä raparperiä ja mansikoita, tai omenoita ja karpaloita..

kuusi kukkana ja joulunaluslukemista kirjastosta

3 kommenttia:

  1. Näyttävät herkullisilta! Hyvä idea kokeilla muitakin hillokkeita, varsinkin tuo raparperi alkoi kiinnostaa :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ideasta! Mun elimistö kun ei oikein noita jauhoja kestä, niin nautin tästä VHH-buumista täysin rinnoin :D Nyt on koesatsi uunissa kypsymässä, ennakoin runerbergmaista koostumusta. Taatelihillon keittelin glögimausteiden (pomeranssinkuori, inkivääri, kaneli) kera. Kiitos muutenkin inspiroivasta blogista ja avomielisyydestäsi uusien haasteiden suhteen. Hyvää kolmatta adventtia!

    EV

    VastaaPoista
  3. Runebergmäinen koostumus on muuten aivan erinomaisen hyvin kuvailtu! Juuurikin sellaiseksi näitä voisi kutsua! Ihanaista adventtia myös siihen suuntaan EV, toivottavasti tortut maistuvat!

    VastaaPoista

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...