4.11.2011

Sikaniska ruisoluessa

Ehei, otsikko ei nyt viittaa maskuliiniseen oluenjuojaan, vaan kassleriin, possun luuttomaan etuselkään. Kuten olen joskus tainnut mainita, sianlihan makuun opettelu kasvissyöntiuran jälkeen on ollut melko hankalaa. Jotenkin se röhkijän liha tuntuu aina maistuvan ihraisen tunkkaiselle, vaikkei lihapalassa olisikaan yhtään näkyvää rasvaa. Pikkuhiljaa olen kuitenkin alkanut päästä sian makuun, ja yllätyksekseni juurikin ne hieman rasvaisemmat lihakimpaleet maistuvat nykyisin parhaimmin. Kassleri on tuntunut olevan säännöllisin väliajoin lihatiskin edullisimpia luuttomia lihoja, joten päätin ottaa sikaa niskasta ja kokata kyseisestä ruhonosasta jotain suussasulavaa. Ihan varmuuden vuoksi otin kokkailuprojektiin mukaan myös olutta..

lihapadat ovat aina yhtä kuvauksellisia

Kassleria oluessa

1 kg sian luutonta etuselkää eli niskaa eli kassleria
muutama salottisipuli
pari porkkanaa
palsternakka (suunnilleen saman verran kuin porkkanoita)
pieni pala juuriselleriä (n. kolmasosa porkkanan määrästä)
laakerinlehti
10 mustapippuria
5 valkopippuria
muutama maustepippuri
5 dl suodattamatonta rukiista lager-olutta (Karhu Ruis 4,6%)
suolaa suunnilleen 0,5 dl, jopa enemmänkin..

Kuumenna paistinpannu ja paista siinä (ilman rasvaa) kassleriin kaunis väri ylt'ympäriinsä. Hiero sitten lihakönttiin reilusti suolaa joka puolelle. Suolan määrä tuntuu hurjalta, mutta sitä pitää oikeasti olla ihan tolkuttomasti! Nosta sitten lihakimpale uunivuokaan. Lohko sipuli, pilko juurekset reilun kokoisiksi paloiksi ja kippaa ne mausteiden kanssa possun seuraksi uunivuokaan. Holauta olut paistinpannuun jossa juuri paistoit sian niskan, kiehauta se ja kippaa kuumana uunivuokaan. (Olut kerää pannulta kaikki ihanat possusta tirisseet maut talteen.) Nosta vuoka uuniin 125 asteeseen 5-7 tunniksi. Käännä sikapalaa paistamisen aikana muutama kerta ympäri, jottei nesteen yläpuolelle jäävä osa kuivu liikaa, vuoan päällä kannattaa myös ekan muutaman tunnin aikana pitää kantta tai foliota. Possu on parhaimmillaan reilusti ylikypsänä, joten paistoaikaa kannattaa varata reilusti.

ihan kelpo saunakalja

Meillä possua pidettiin aikataulurajoitteiden takia uunissa ensin 5 tuntia, jonka jälkeen se jäähtyi vuorokauden jääkaapissa, jonka jälkeen se nostettiin vielä kahdeksi tunniksi uuniin illalliseksi. Paistoliemestä voi suurustaa kastikkeen, jota kannattaa maustaa lorauksella kermaa ja nokareella dijon-sinappia. Ruokajuomana maistuu mielestäni tuota ruis-lageria paremmin joku kevyesti humaloitu tapaus, esim. Kievarin Humalainen toimi oikein hyvin.

5 kommenttia:

  1. Minäkin olen pääsemässä possunmakuun pitkästä aikaa, vuosia meni niin, että joku viipale joulukinkkua tuli maistettua valmiista pöydistä. Ruokapiirin kautta on tullut uusi kiinnostus possuunkin. Oletko muuten mukana ruokapiirissä? Niitähän on jo mukavasti Jyväskylänkin seudulla:)

    VastaaPoista
  2. Meidän ruokapiirin kautta ei ole tilattu mitään lihaa pitkiin aikoihin- pitäis tosin aktivoitua ja etsiä uusi ruokapiiri kun keväisen muuttomme myötä vanhan piirin jakopaikka jäi turhan kauaksi.. Mistä tilalta teidän piiriin muuten tulee possua? Alkoi heti kiinnostaa:)

    VastaaPoista
  3. Käyn katsomassa sähköpostistani, mikä mesta se oli. En ole itse vielä sieltä kyseisestä paikasta possua ottanut, niitä tarjouksia on ollut niin monta nyt, ettei ole ollut pakastintilaa. Mutta sen postin just säästin sitä varten, jos joskus tarvii:)

    VastaaPoista
  4. oi kun näyttää herkulliselta! onko joku erityinen syy siihen miksi tätä ruokaa ei ole tehty alusta alkaen pataan, vai kantsiskohan patauttaa vaan jos innostuu tätä reseptiä kokeilemaan? :)

    VastaaPoista
  5. Siis todellakin voi tehdä pataan suoraan, ja onkin tehty- meikäläinen puhuu näköjään uunivuoasta tarkoittaessaan pataa.. Ja jos sika mahtuu olemaan liemineen pannussa/kasarissa jossa sen ruskistaa, pääsee vielä helpommalla kun vaan lykkää kasarin uuniin:)

    VastaaPoista

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...