29.6.2011

Paluu perusteisiin – margariinia ja mansikkajäätelöä


Jei! Keittiö alkaa olla valmis! Valolistoja sun muuta pientä on vielä laittoa vailla, mutta juhannuksena köökissä mahtui silti sujuvasti hääräämään kymmenisen kokkia (ja ruokia syödään muuten edelleen, kiitokset vain vieraille!) Käytännössä uuteen keittiöön totuttautuminen on lähtenyt liikkeelle pikku hiljaa. Siirtyminen vanhan sähkölieden paahteesta supernopeaan induktioon ja kiertoilmaan, sekä sähkövatkaimesta kunnon yleiskoneeseen on tarkoittanut nöyrää paluuta perusasioihin – miten muutenkaan sitä voi tietää miten uuni parhaiten paistaa, ellei käytä jotakin tuttua reseptiä josta edes tietää miltä lopputuloksen pitäisi maistua..

ei puutu enää paljoa

Kokeellista keittiötä on siis harrastettu varsin vähän ja uunituoretta leipää ja erinäköisiä marjapiiraita sun muita leipomuksia sitäkin enemmän. Leivän syöjille muistutettakoon että sen margariinin voi tehdä ihan itsekin:

Margariini
(suunnilleen 400g rasiallinen)

200 g voita
2 dl kylmäpuristettua kasviöljyä

Anna voin pehmetä huoneen lämmössä ja surauta se sitten öljyn kanssa sauvasekoittimella/ mixerillä/ blenderillä tms. pyörivällä terällä hienoksi massaksi. Kippaa annosrasiaan ja pistä jääkaappiin. Säilyy niin kauan kuin voikin olisi säilynyt. Käytännössä kannattaa valita miedon makuisia öljyjä – esim. kylmäpuristettu rypsiöljy ei välttämättä makuna miellytä vaikka terveellistä olisikin. Hyvä yhdistelmä on laittaa sekaisin vaaleaa seesamöljyä, saksanpähkinäöljyä ja oliiviöljyä. Ripaus suolaa, hienonnettuja yrttejä, valkosipulia tms tekee margariinista vieläkin hienompaa.

uunintestipiiras on margariinia kuvauksellisempi

Ja pikkuisen on toki pitänyt kokeilla keittiön ja kokin rajoja.. Toistaiseksi opittua:
- itse tehtyjen makkaroiden tekeminen onnistuu keneltä tahansa joka on joskus käsitellyt kondomeja. (kannattaa kuitenkin käyttää kuorena sian suolta)

höyrytettyinä grilliin. lopputuloksena kuivahkoa mutta täyttä tavaraa

- itse tehdyistä makkaroista tulee yllättäen todellakin lihaisia jos lihaa on aineksista lähes 90%  (seuraavalla yrittämällä lisätään silavan tai muun rasvan määrää mehevöittämään makkarat.. hyviä reseptejä otetaan vastaan!)
- vaahtokarkkeja varten ei tarvitse ostaa ihan koko apteekin glukoosivarastoa, vähempikin riittää. ja valkuaisten liika vatkaaminen johtaa vaahtokarkkimassaan jonka voi syödä vain lusikalla suoraan pelliltä

uusi ihana lelu ja jännittäviä ostoksia apteekista

Jäätelö nyt sentään vielä onnistuu, testissä mm. simppeli resepti kirjasta ”Jäätelö – täydellinen nautinto” (Tee, Parragon Books 2006)

Mansikkajäätelö
(6 annosta)

225 g hienoa sokeria
1,5 dl vettä
900 g mansikoita (käytin pakastettuja)
½ sitruunan mehu
½ appelsiinin mehu (käytin mehujen sijaan cointreau-likööriä)
3 dl kuohukermaa

Laita sokeri ja vesi paksupohjaiseen kattilaan ja lämmitä varovasti koko ajan hämmentäen, kunnes sokeri sulaa. Kiehauta ja anna kiehua sekoittamatta 5 minuuttia, kunnes seos on siirappimaista. Pidä seosta keittoajan lopulla tarkasti silmällä, jotta se ei pala pohjaan. Ota kattila tulelta ja anna jäähtyä ainakin tunti. (Herkkunälkäinen jäähdyttää liemen kylmävesihauteessa vartissa.)  Soseuta mansikat siivilän läpi painelemalla (surautin sauvasekoittimella soseeksi ilman mitään siivilöintiä) ja lisää sitrusmehujen kanssa jäähtyneeseen sokerisiirappiin. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja sekoita se mansikkaseokseen. Kippaa massa jäätelökoneeseen, anna pyöriä tunnin verran, kaada seos rasiaan ja laita vielä pakastimeen pariksi tunniksi (tai kunnes se on sopivan kovaa). (Ilman jäätelökonetta homma onnistuu kirjan mukaan pakastamalla ensiksi pelkkää mansikka-sokeri-seosta toista tuntia, sekoittamalla se sitten haarukalla/ vatkaimella tasaiseksi, lisäämällä vasta sitten kermavaahto ja pakastamalla sitten vasta lopulliseen muotoon.)

pikkukuppi on hämäystä. oikeasti tätä syötiin keittolautasilta

Mainittakoon myös, että omatekoisen jäätelön askarteluun kannusti seuraava tapahtuma jäätelöautolla: (tädit:)"Ai, te olette vasta muuttaneet tänne?" (minä:) "Joo, pari kuukautta sitten" (tädit:) "Voi kun ihanaa! Onko teillä kuinka monta lasta?" (minä:) "Ei yhtään. Nää tulee mulle." (jäätävä hiljaisuus laskeutuu. tädit katselevat kateellisena(?) kun poistun pysäkin ylivoimaisesti suurimman jäätelöostoksen kanssa kotiin.)

6 kommenttia:

  1. I-HA-NA uusi keittiö!
    Ja ei toi jätskikään pahalta kuulostanut... :)

    VastaaPoista
  2. Luin että "itse tehtyjen makaronien tekeminen onnistuu keneltä tahansa joka on joskus käsitellyt kondomeja." Ensin tuli mieleen, että onpas blogin takana taitavaa porukkaa kun makaronitkin tekevät itse. Kun pääsin kondomiin asti niin alkoi epäilys heräämään... :)

    VastaaPoista
  3. Parastahan on myös se, että keittiö pysyy jostain mystisestä syystä kaikkein viileimpänä huoneena näillä helteillä - mikä mainio syy viettää tuntitolkulla aikaa jäätelökoneen vierellä;)

    Heh :D pakko tunnustaa että yritin kerran tehdä makaronejakin itse, ruisjauhoilla rikastetusta pastataikinasta sukkapuikkojen avulla.. Voin kertoa että se ei ollut kauhean hyvä idea- ruisjauhot tekivät taikinasta aivan liian haperoa, ja sukkapuikot - no, kai siinä on syynsä että niitä kutsutaan sukkapuikoiksi..

    VastaaPoista
  4. Onnea keittiöstä!
    Silavaa pitää olla aika paljon siinä makkarassa, että se on mehevää.
    Minulla oli kilo lihaa ja 300g läskiä :D
    Mutta olivat meheviä :D

    Hienoja kuvia!

    Oletko tykännyt induktioliedestä? Se on haaveena!!

    VastaaPoista
  5. Ihana keittiö!! Ja naapurintädit voivat ihmetellä jäätelön määrää, jonka ostat, mutta älä anna sen lannistaa. Toki itse tehtynä sitä E:tä voipi olla vähemmän..

    VastaaPoista
  6. Kiitos makkaravinkistä! Tuo 300g/1kg kuulostaa huomattavasti järkevämmältä kun testaamani 100g/1kg :)

    Induktio on ihana! Halusin alunperin kaasulieden ja induktion yhdistelmän, mutta ilmanvaihtovehkeen sijainnin vuoksi sitä ei voitu hankkia- induktio on kuitenkin osoittautunut kaasuliettäkin paremmaksi! Nopea ja turvallinen ja äärimmäisen helppo pitää puhtaana, suosittelen!

    Ja itse tehdyssä jäätelössä on juurikin ne parhaat Eet: kErma ja sokEri ;)

    VastaaPoista

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...