9.5.2011

Luonnon omat kolesterolilääkkeet ja seesampossua kukkakaaliriisillä

Seuraa shokkipaljastus: minä, terveellisen, hiilihydraattitietoisen ja kasvispainotteisen ruokavalion puolesta puhuja syön ainakin kerran viikossa kaupan sipsejä, joka viikonloppuaamiaisilla pekonia ja pekonirasvassa paistettuja munia, päivittäin täysrasvaisia juustoja ja muita maitovalmisteita kuten turkkilaista jogurttia, sekä ihan joka ikinen ilta reilusti kaupan ihanaa lisäaineista ja ällösokerista kermajäätelöä. En koskaan jätä syömättä tarjottua leivosta ja nautin suunnattomasti hiilihydraattipitoisten oluiden maistelusta. Inhoan kuntosaleja ja ohjattuja jumppia ja lähes kaikki liikuntani koostuukin puhtaasti hyötyliikunnasta, eli työ/koulumatkoista ja ruokakassien raahaamisista.. 

jäätelöt, sipsit, pekonit ym. eivät yleensä päädy blogin kuviin

Järkyttävää. Painoindeksini on kaikesta huolimatta pysynyt hiilihydraattitietoisen arkiruokailun ansiosta suht vakaasti 21 paikkeilla, mutta kolesteroliarvot olivatkin pari vuotta sitten päässeet kohoamaan: Vuonna 2007 noudatettuani vajaa 10 vuotta suht. vähärasvaista kasvisruokavaliota kokonaiskolesterolini oli 4,5 josta hyvä hdl 2,33, paha ldl 1,8 ja triglyt 0,74. Vuonna 2009, lisättyäni ruokavalioon lihaa ja aiempaa runsaammin eläinperäisiä rasvoja (kermaa, voita, juustoja), kokonaiskolesteroli olikin 5,6 josta hdl 1,62, ldl 3,6 ja triglyt 0,73. Sovin tuolloin lääkärini kanssa, että kokeilen jonkinlaista ruokavaliomuutosta ja tarkistetaan tilanne vuoden- parin päästä uudelleen. 

oikeasti hyvänmakuisia hyviä rasvoja

Ja tsadaa, sain juuri tuoreimmat arvot: 2011 kokonaiskolesteroli 5, josta hyvä hdl 2,3, paha ldl 2,5 ja triglyt 0,3! Suunta siis varsin oikea! (Lääkäri kysyi olenko ruvennut liikkumaan poikkeuksellisen paljon- en hennonut kertoa, että itse asiassa talouteen hankittiin auto, eli liikunnan määrä on jopa vähentynyt..) Se muutos mitä sitten loppujen lopuksi päädyin tekemään ei ollut kovin kummoinen: jatkoin suunnilleen samalla hiilihydraattitietoisella ruokavaliolla nauttien ihan yhtä paljon edellä luetelluista ”kielletyistä herkuista” ihan yhtä usein kuin ennenkin. Lisäsin kuitenkin ruokavalioon aiempaa enemmän ns. parempia rasvoja: kalaöljyä purkista, reilusti erilaisia kasviöljyjä, paljon pähkinöitä ja siemeniä, useammin avokadoa jne jne. (Voita ja kermaa olin aiemminkin käyttänyt suht. maltillisesti.) 

on ne pähkinät kalliita mutta niinpä olisivat kolesterolilääkkeetkin

Koska en ole pitänyt jatkuvasti tarkkaa ruokapäiväkirjaa, en ole ihan varma minkä verran rasvojen määrällinen kulutus on muuttunut - näppituntumalta kuitenkin arvioisin, että eläinperäisten rasvojen kulutus on suunnilleen sama kuin pari vuotta sitten, mutta ruokavalioon on tullut lisää noita parempia rasvoja hiilihydraattien kustannuksella. (Paino on pysynyt samana) Eli luonnonmukainen kolesterolilääkitys minun tapauksessani lyhyesti ja ytimekkäästi: lisää kasviöljyjä ja pähkinöitä jokaiselle aterialle! 

seesaminsiemeniä kolmella tapaa

Tässä yksi esimerkki hiilihydraatti- ja rasvatietoisesta arkiruoasta:

Seesampossu kukkakaaliriisillä
(n. 3 annosta)

marinadiin:
1 dl paahdettua seesamöljyä (tähän maun takia sitä tummaa, ei vaaleaa!)
2 rkl sitruunamehua
3 rkl soijakastiketta
2 rkl hunajaa (makeutta tarvitaan seesamtahnan happamuutta taittamaan)
3 rkl tahinia, eli seesamsiementahnaa
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna

700 g porsaan maustamatonta ulkofilettä kuutioina tai suikaleina

"marinaattori" (kiitokset äidille höpsöstä lahjasta!)

tilkka rypsiöljyä
muutama porkkana tikuiksi leikattuina
3 rkl kuorimattomia seesaminsiemeniä
2 rkl paahdettua seesamöljyä

tarjoiluun
raastettua kukkakaalia
tuoretta korianteria

Valmista marinadi sekoittamalla kaikki sen ainekset sekaisin. Sekoita possu marinadiin ja anna maustua jääkaapissa vaikkapa yön yli. (Itse leikin uudella lelullani ”pikamarinoijalla” – eli laitoin possun marinadissa rasiaan josta ilma pumpataan pois viinipullojen tyhjiökorkin toimintaperiaatteella; tällä tavoin marinointiajan saa kuulemma lyhennettyä. Puolessa tunnissa tuli valmista, eipä tosin tullut testattua olisiko sama tulos syntynyt puolessa tunnissa ihan ilman vakuumiakin..) Kun possu on marinoitunut, paista se kuumalla pannulla tilkassa rypsiöljyssä (marinadeineen) tikuiksi leikattujen porkkanoiden kanssa. Possu on valmista suunnilleen kymmenessä minuutissa- lisää tässä vaiheessa pannuun seesaminsiemet ja vielä loraus paahdettua seesamöljyä- älä enää kuumenna. Tarjoile tuoreen korianterin ja kukkakaali”riisin” kanssa.

"siis mitä tuolla alla on? täähän maistuu ihan salaatilta"

Kukkakaalista saa siis näppärän huijausriisin raastamalla raa’an kukkakaalin raastimella muruiksi ja lämmittämällä murut pikaisesti mikroaaltouunissa lämpimiksi. (Ei ole tarvetta kypsentää lötköpehmeäksi - pari minuuttia riittää!)

(PS. Huom! En tosiaankaan ole millään tasolla asiantuntija mitä kolesteroliarvoihin liittyviin juttuihin tulee- kaikki edellä esitetyt pohdinnat ovat puhtaasti omia hyviä arvauksia ja ihan vain omassa kropassani tapahtuneiden muutosten perusteella tehtyjä tulkintoja!)

2 kommenttia:

  1. Toi kukkakaali-couscous kuulostaa hyvälle, sääli etten omista mikroa. :/

    ps, tuliko mun maili perille?

    VastaaPoista
  2. Onnistuu mikrottakin! Höyrytä kukkis kokonaisena kevyesti höyrykattilassa lämpimäksi ja raasta sitten! Yksi vaihtoehto on myös wokata raakaraaste lämpimäksi ilman öljyä. (ja maili tuli perille kiitos! postia on tulossa:)

    VastaaPoista

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...