”Onko teillä aina tällasta?” Kysyy hämmentynyt ystäväni puolisolta astuessaan ovesta sisään ja kuullessaan kotikokin kiroilevan keittiön suunnalla, käskyttäen samaan hengenvetoon sekä ystävän, että puolison tyhjentämään astianpesukonetta ja tökkimään kukkakaalin kypsyyttä. Myönnettäköön, että koreografia menee melko usein juurikin samalla kaavalla:
- Puoliso purkaa kokin kotiin raahaamaa kauppakassia ja kysyy järkyttyneellä/ kauhistuneella/ hämmentyneellä äänellä: ”Siis MITÄ sä olet ostanut?”
- Kokki toteaa kylmän rauhallisella no-eksä-nyt-nää-mitä-siinä-on –äänellä: ”Munuaisia.”
- ”Aha.” Huokaa puoliso, pyörittelee silmiään, vilkuilee varovasti pizza-taksin numeroa pakastimen ovesta ja tiedustelee hienohko epäilys äänessään ”Kauankohan siihen menee?”
- ”No ei varmaan kauaa”, ilmoittaa kokki, joka oikeasti oli aikonut ensiksi rauhassa googlettaa vähän taustatietoa ja jonkun valmiin reseptin, mutta päättää sitten lennosta vaihtaa strategiaa, lyö hellan levyn päälle ja selaa parista parhaasta keittokirjasta josko siellä olisi joku maininta aiheesta onko munuaisia ylipäätään tarkoitettu ihmisravinnoksi.
|
erikoisimpien ruhonosien valmistukseen kannattaa aina varuulta valita jotain alkoholia.. |
- Kokki vilkuilee yhtäaikaisesti kahta keittokirjaa ja itsevarmuutta uhkuen nostelee kaapeista aineksia, joita ei todellisuudessa ole mainittu kummassakaan avoimista keittokirjoista.
- Puoliso käy salaa närkkimässä jääkaapista kinkkusiivun tulkittuaan että ”ei varmaan kauan” saattaa hieman venyä.
- Tässä vaiheessa kokki on jo aloittanut ruoan valmistuksen, todetakseen ettei todellakaan tiedä mitä on tekemässä. Varsin virkistävän paniikinomaisella sävyllä kokki yrittää tiedustella puolisolta ohimennen ”Pitääköhän tän näyttää tältä? Voikohan nämä syödä? Mistä tietää milloin tämä on kypsää? Kuulukohan tän maistua tältä?”
|
kauden upeat pensaspavut ja hämmentävä sisäelin |
|
- Puoliso yrittää peitellä kevyesti huvittunutta ilmettään katsoen kokkia jäätävästi siis-sähän-tässä-se-kokki-olet-ja-ihan-itse-päätit-sit-mennä-ostamaan-jotain-outoa –ilmeellä todeten sadanteen kertaan ettei todellakaan tiedä.
- Jonkun vähän pidemmän kuin ei-varmaan-kauaa –hetkisen kuluttua keittiö muistuttaa taistelutannerta, tiskiä on kertynyt pienen suurtalouskeittiöllisen verran ja kokki kokoaa jostain näkökulmasta ihan hauskan näköistä ruoka-annosta kuvattavaksi, työntäen sen ensimmäisen omituisemmin asetellun näköisen annoksen puolison nenän eteen.
|
tsadaa! |
- Silmät innosta ja ylpeydestä loistaen kokki analysoi suu vaahdossa lautasen sisältöä varsin syväluotaavasti ”Tätähän voi syödä! No ei tää ainakaan ylikypsää ole! Eikä maistu virtsalta! Nää keskustat ei kyllä maistu hyviltä. Vähän kuin maksaa! En kyllä kauheasti tykkää maksasta. Soossi on kyllä ihan törkeen hyvää! Ja vitsi kun näitä papuja saisi ympäri vuoden – voinko syödä nuo loputkin?”
- Kokin tiedusteltua varsin hienovaraisesti koe-eläim.. puolison näkemystä aiheeseen (”NO?! Sano nyt JOTAIN”) puoliso toteaa, kuten joka ikinen päivä, ”Ymmmhh. Tää on ihan hyvää.”
- Ruokailun jälkeen kokki lähtee googlettamaan munuaisia tietääkseen ”mitä olisi pitänyt tehdä” ja puoliso arvioi tarvitsevansa voileivän melko lailla tunnin päästä.
Seuraavaan ”reseptiin” on poimittu ainakin muutama ohje munuaisten käsittelystä ”Ranskalaisen keittiön salaisuudet” –kirjasta (Julia Child & co). Lisää ohjeita löytyy myös esim.
Keittotaito.comista.
|
ja miten tätä nyt sitten viipaloit? |
Naudan munuaiset marsala-viinikastikkeessa
(kahdelle)
yksi (vai olikohan se vain osa siitä?) naudan munuainen (270 g, maksoi euron!)
nokare voita + loraus rypsiöljyä
Munuaisista poistetaan niitä ympäröivä ohut kalvo ja ”jokseenkin kaikki” rasva. (Ilmeisesti kalvon on poistanut jo lihakauppias, samoin jokseenkin kaiken rasvan.) Munuaisia pitää joko liottaa tuntitolkulla, taikka sitten ei missään nimessä, etteivät ne ime itseensä liikaa vettä. (Jätetään liottamatta, huuhdellaan kuitenkin kylmällä vedellä ja kuivataan talouspaperilla.) Munuainen paistetaan ”raakana ohuina viipaleina hyvin kuumassa voissa ja öljyssä vain kolme minuuttia”. (Mutta miten se viipaloidaan? Kuuluuko viipaloidessa paljastunut valkoinen-juttu (rasva?) poistaa myös? Poistin suurimman osan, varuulta.) Palat eivät ruskistu, vaan ”juuri ja juuri kypsyvät muuttuen pinnalta tasaisen harmaiksi mutta jääden sisäpuolelta vaaleanpunerviksi”. Tämän jälkeen munuaispalat siirretään kuumaan astiaan siksi aikaa, kun kastike valmistuu, kastikkeen valmistuttua munuaispalaset ”kuumennetaan, mutta ei keitetä” kyseisessä kastikkeessa.
|
riekaleina sekä kokin hermot, että naudan munuaiset |
tilkka rypsiöljyä
1 rkl sipulisilppua
2 dl demi glace –kastikepohjaa (tai 2 dl vettä + 1 rkl häränlihafondia
suurustettuna 1 rkl maissitärkkelyksellä)
2 rkl kermaa
1-2 rkl marsala-viiniä (ylimpänä olevasta kuvasta huolimatta viini vaihtui lennossa portista marsalaksi)
valkopippuria ja suolaa myllystä
Valmista kastike kuullottamalla sipuli öljyssä, lisää pannulle demi glace ja kun kastike on kiehuvaa, viimeistele se kermalla, marsalalla, valkopippurilla ja suolalla. Lisää pannulle paistetut munuaispalaset ja keittele soossia munuaisineen päivineen kasaan pari minuuttia.
|
näyttää vähän sienikastikkeelta. maistuu huomattavasti oudommalle. |
Munuaishöystön kanssa maistuivat oikein hyvin kukkakaalipyree ja pikaisesti keitetyt, oliiviöljyllä maustetut kotimaiset pensaspavut, jotka ovat tähän aikaan vuodesta aivan käsittämättömän hyviä! Mainittakoon, että munuainen ei missään vaiheessa - ei siis raakana eikä kypsänä - tuoksunut eikä maistunut virtsalle. Maku oli etäisesti lähellä maksan makua, suutuntuma oikein mukava. Tulen kokeilemaan munuaisten valmistusta jatkossakin, seuraavaa kertaa varten jatkan tosin googletusta ja otan miellelläni vastaan hyviä vinkkejä!