Oluella. Palaan pian.

Mikäli tuhkapilvet suovat, lennähdämme seuraavaksi viikoksi Havannan auringon* keskeltä Kööpenhaminan tihkusateeseen. Mitään suurempia matkasuunnitelmia ei ole tehty, ainoana tavoitteena on kiepsahtaa Tivoliin ja nautiskella siinä sivussa jokunen olut - luvassa kun on Copenhagen Beer Festival 2011.

tanskalaisen Hornbeer- panimon tuote ennakkomaistelussa

Loma osuu varsin sopivaan saumaan sikäli, että heti reissun jälkeen alkaa armoton hääräily keittiörempan merkeissä. Silloin saapuvat uudet kalusteet ja vanhat saadaan vihdoin purettua. Ahmija siis hiljenee hetkeksi, palatessa on luvassa raporttia Köpiksen herkuista (tai pahimmassa tapauksessa ainoastaan tuhkapilvestä Helsinki-Vantaalla).

vaniljakastikemaisen herkullista lämpöä ja valoa keittiöön

*(Uusien keittiöhärveleiden saapumista odotellessa pohjoisen puoleinen hämärä ja kylmä keittiökerros on saanut lämpöä ja valoa purkista. ”Havannan vaalea” maali tuo Havanan auringon lisäksi mieleen aidon vaniljakastikkeen eikä mielikuva varsinaisesti helpota kaipuuta toimivaan keittiöön. Hieman kärsivällisyyttä koettelevat myös pakkauksissaan odottelevat, jo ennen kalusteita saapuneet uuni, yleiskone, liesi, liesikupu ja astianpesukone. Kohta. Ihan kohta.)

Juustoinen sake-herkkusienikeitto pekonilla

Tämä on jämäruokien aatelia. Grillaamatta jäänet herkkusienet ja pekoni päätyivät sopaksi, kun migreenin kurjia jälkitiloja poteva kokkaaja ei voinut ajatellakaan syövänsä mitään kovin kiinteää. Yllättäen maut osuivat sen verran hienosti  nappiin, että soppaa kehtaisi tarjoilla hienommaksikin alkukeitoksi. Avainasemassa keitossa on hyvä kasvisliemi- kannattaa siis pohtia käyttääkö liemiaineksina aromivahventeista liemikuutiota vai vaikkapa luomutuotettua kasvisliemijauhetta (alusta asti itse keitetty liemi olisi toki mainioin). Ja keitto toimii hyvin myös pekonittomana kun lihan tilalla käyttää aurinkokuivattuja tomaatteja.

runsasta, rehevää ja täyteläistä

Juustoinen sake-herkkusienikeitto

(neljälle alkukeitoksi tai kahdelle isoksi pääruoaksi)

1 suuri sipuli (150-200 g)

600 g herkkusieniä

0,5 dl rypsiöljyä

5 dl hyvää, ei kovin suolaista kasvislientä (esim. 5 dl vettä ja 2rkl liemijauhetta)

1 rkl soijakastiketta

1 tl kuivattua timjamia

250 g voimakasta sulatejuustoa (esim. 1 paketti mustaa koskenlaskijaa)

1 rkl hunajaa

0,5 dl sakea (japanilaista riisiviiniä) tai kuivaa sherryä

mustapippuria myllystä

maissitärkkelystä tai vehnäjauhoja tai kananmunan keltuainen suurustamiseen

grillisesonkiaikaan herkkusieniä saa suht. edullisesti

 tarjoiluun:

140 g pekonia (tai aurinkokuivattuja tomaatteja)

0,75 dl auringonkukan siemeniä

Hienonna sipuli ja herkkusienet. (Jätä yksi kauniisti viipaloitu herkkusieni koristeluun) Paahda kuivalla paistinpannulla auringonkukan siemenet kauniin vaalean ruskeiksi. Siirrä syrjään odottelemaan. Paista sitten pannulla pekonit oikein rapeiksi. Pekonien kanssa pannulla paistuvat myös koristeeksi tarkoitetut herkkusieniviipaleet. Hienonna rapea pekoni murusiksi ja jätä sekin odottelemaan. 

rapsakoiksi paahdetut siemenet käyvät myös aamiaisjogurttiin

Kuullota sipulia hetki kattilan pohjalla rypsiöljyssä ja lisää sekaan herkkusienet. Kypsennä kymmenisen minuuttia tai kunnes sienten neste on haihtunut. Lisää kattilaan kasvisliemi, soijakastike ja timjami. Kiehauta. Kun neste kiehuu, pilko sekaan sulatejuusto. Kun juusto on kokonaan sulanut, lisää keittoon myös hunaja, sherry ja hieman mustapippuria. Tässä vaiheessa voit halutessasi suurustaa keiton - ripottelin jonkun verran maissitärkkelystä sopan sekaan, mittoja en älynnyt ottaa ylös. (Kananmunan keltuaisella suurustaminen onnistuu vispaamalla keltuainen esim. tuon sherryn sekaan ja valuttamalla seos ohuena nauhana keittokattilaan- keittoa pitää sekoittaa koko ajan.) Jaa keitto annoskulhoihin, ripottele keiton pinnalle auringonkukan siemenet ja pekonimurut ja koristele paistetuilla herkkusieniviipaleilla. 

arkisopankin voi stailata gourmeeksi

Raparperi-hampputofu

Oikeastaan en kyllä erityisemmin välitä tämänhetkisestä sesonkituotteesta- raparperista. Minun tapauksessani ihan jo pelkkä ajatus sitruunasta, raparperista tai happamista vihreistä missä-äx-karkeista saa sylkirauhaset käymään ylikierroksilla ja värähdän kananlihalle samalla tavalla kuten käy jonkun raapiessa kynsillä liitutaulua. (Yleensä kyllä pyrin välttämään liitutaulujen raapimista ja em. namujen ostamista.) Raparperi on kyllä hyvää silloin, kun sen kanssa on älyttömästi sokeria ja kermaa. Tai jäätelöä! Koska pidän itseni haastamisesta, päätin kuitenkin urheasti käyttää raparperia ilman edellä mainittuja ainesosia.  Tuloksena syntyi todella höpsähtänyt keväinen kasvisruoka happamien makujen ystäville. Ensimaistamalla ruoka oli kuitenkin omaan suuhuni aivan liian raparperista. Lämmitettyäni apetta seuraavana päivänä uudelleen, tofu olikin yllätyksekseni imaissut itseensä enemmän makuja ja soossin happamuus oli tasoittunut hienostuneemmaksi kirpeydeksi - tätähän voikin syödä irvistelemättä! Eli kirjoitettakoon resepti ylös jatkojalostusta silmällä pitäen: ehkäpä tämä toimisikin paremmin tofun marinadina! (Ja niin, eihän tämäkään raparperihomma sitten kuitenkaan ilman lempeää kermaisuutta maistunut - lautaselle on ehdottomasti kauhottava iso lusikallinen pehmoista turkkilaista jogurttia.)

(eipä kyllä ole järkeä jättää kokonaisia chilejä lautaselle)

Raparperi-tofu

(kahdelle)

200 g raparperia

1 paketti hempnut-tofua

1 pieni sipuli

2 valkosipulin kynttä

1-2 punaista chiliä maun mukaan

1 rkl rypsiöljyä

0,5 dl makeaa valkoviiniä tai siideriä

1 rkl soijakastiketta

1 rkl ruokosokeria

mustapippuria myllystä

tarjoiluun: turkkilaista jogurttia

sekopäinen siskoni rouskutti näitä pienenä suoraan maasta, ilman sokeria. hulluutta.

Silppua sipuli, hienonna valkosipuli ja chilit sekä kuutioi raparperit. Kuullota sipuli rypsiöljyssä ja lisää sitten pannulle kaikki muut ainekset tofua lukuun ottamatta. Anna kypsyä miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia, eli kunnes raparperi on hilloontunut ihanasti. Lisää soossiin kuutioitu tofu ja jatka kypsentelyä vielä toiset kymmenen minuuttia tai kunnes tofukin on kuumaa. Tarkista maku, lisää tarvittaessa sokeria/ soijakastiketta/ pippuria. Tarjoile esim. kukkakaali”riisin”, keitetyn ohran, kuskusin tai muun makuja tasoittavan lisukkeen kanssa. Lautaselle kuuluu myös ehdottomasti reilu nokare turkkilaista jogurttia tai muuta vastaavaa maitotuotetta raparperin happamuutta tasapainottamaan.

hellempää hampaille

Tuo hampputofu oli itselleni varsin tervetullut uutuus tofuhyllyn valikoimiin. Hempnut- tofu ei maistunut ollenkaan niin tofulle kuintavallinen tofu, vaan jotenkin mukavan pähkinäiselle. Rakenne on myös mukavan napakka ja suutuntumakin hyvä! (Ja hyvänen aika, kyseessähän on vielä kaiken lisäksi varsinainen ekohippituote- tuotteen takaa kun näyttää löytyvän avainlippua, luomua, ekoenergiasertifikaattia ja maltillinen hiilijalanjälki!)

viime kesän chilejä on vielä purkillinen jäljellä

Ja mainittakoon heti tofun hehkutuksen jälkeen, että tämä soossi saattaisi kyllä makujensa puolesta toimia melkoisen hyvin myös possun kanssa..

Karpinnettu mantelibrownie

Siis täh? Eihän tällä ole mitään tekemistä browniesin kanssa. Miksei voi nyt sitten käyttää ne pari vaivaista desiä vehnäjauhoja jos aikoo herkutella? Onko ihan kaikesta pakko vääntää joku hiilihydraattitietoinen viritelmä? No välillä on. Koska tykkään herkutella usein ihan arkenakin. Ja jos aion joka tapauksessa syödä överisuklaista ja rasvaa tihkuvaa herkkua, yritän kompensoida vähemmän terveellisiä juttuja ujuttamalla herkkuihin välillä myös jotakin ravitsemuksellisesti fiksumpaa..

kiusaukset on luotu lankeamista varten

Tässä tapauksessa korvasin brownies-taikinan vehnäjauhot ravintorikkailla manteleilla ja pähkinöillä ja valitsin suklaaksi 86% kaakaopitoista synkeän tummaa suklaata. Koska kaipaan mustan suklaan kaveriksi jotain makeaa, makeutin taikinan makeutusaineella. (Oikeastaan pidän ihan rehellistä sokeria parempana kuin keinotekoista makeutusjauhetta, mutta jos välillä haluaa syystä tai toisesta välttää sokerin tyhjiä kaloreita, hyväksyttäneen makeutusainekin.) Seuraava ”karpinnettu” resepti on siis rapean ja mehevän pähkinäsuklaakakun versio vähähiilarista/ hiilihydraattitietoista/ gluteenitonta/ viljatonta tms. ruokavaliota noudattavalle. (Ja näyttipä kakku maistuvan myös ihan tavalliselle tallaajalle..) Lämpimänä kakku oli aivan älyttömän hyvää vaniljajäätelön kanssa, mutta yön yli jäähtyneenä (maut ehtivät tasaantua) brownie maistui erinomaisesti ihan sellaisenaankin. 

remppakeittiön valaistus on synkeämpää kuin suklaa

Hiilihydraattitietoinen mantelibrownie

(15 cm piirakkavuokaan, tuplaa tai triplaa annos isompaan vuokaan)

75 g voita tai margariinia

100 g tummaa suklaata (kaakaopitoisuus vähintään 70%)

1 dl kuumennusta kestävää makeutusjauhetta tai sokeria

1,5 dl hasselpähkinäjauhetta

0,75 dl mantelijauhetta

0,75 dl mantelirouhetta

1 muna

(jos käyttämässäsi rasvassa ei ole suolaa, lisää sitä ripaus täydentämään suklaan makua)

Rouhi neljäsosa (25 g) suklaasta. Sulata jäljelle jäänyt suklaa (75 g) ja voi. (Onnistuu näppärästi samassa kipossa esim. mikrossa.) Sekoita sulaneeseen massaan kaikki loput ainekset, viimeisenä rouhittu suklaa. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan (tai uunipellille) ja paista 175 asteisessa uunissa 35 minuuttia (isompi satsi saattaa tarvita vähän enemmän aikaa, vaikka keskustan kuuluukin jäädä hieman kosteaksi). Anna jäähtyä.

Hollandaisekastike lohimedaljongeille & parsalle ja ”älä fileoi näin”-kalaliemi

Eipähän  muuten uskoisi, että reilun kilon painoisesta lohesta saa paistettua vain muutaman pikkuisen medaljongin! (Olen siis kulinaristisen taipaleeni alkumetreillä myös mitä tulee kalan syömiseen ja etenkin sen käsittelyyn.) Yritykseni lohen fileoimiseksi ei yllättäen sujunutkaan aivan täysin täydellisesti..

pikkuisia medaljonkeja ja valtavia parsoja

Olin tosipuheessa jo purskahtamassa epätoivoiseen itkuun kokonaisen lohen fileointiyritykseni loppumetreillä kunnes kurkkasin näkyä silvotusta lohesta kameran linssin läpi: hihittelen yritykselleni mahalihakset nauramisesta kipeinä edelleen- voih miten homma voikaan onnistua niin erinomaisen kurjasti! Noh, kätevänä emäntänä sain kuitenkin pelastettua teurastetusta fisuparasta erinomaiset kalaliemiainekset ja pakasterasiallisen ”lohisilppua” myöhempää sopankeittoa varten. Ne onnistuneet medaljongit nautiskeltiin sesonkiparsan, babypinaatin ja hollandaise-kastikkeen kanssa- ja hyvältähän ne maistuivat! Kalan fileointi –aiheisen postauksen sijaan julkaisenkin tässä siis reseptit hollandaise- kastikkeeseen, sekä kalaliemeen. Molemmat reseptit löytyivät alun perin ”Tammen Keittokirjasta”. 

vain yksi ihan-ok-file ja kasa öö.. liemiaineksia

Hollandaisekastike

(neljälle)

150 g voita

2 rkl vettä

3 munankeltuaista

2 tl puristettua sitruunamehua

ripaus cayennepippuria

ripaus mustapippuria

ripaus suolaa

siivilän tapaan kattilan päällä pysyvä "suklaansulatuskapine" on kätevä!

Sulata voi kattilassa miedolla lämmöllä. Nosta kattila pois lämmöltä ja anna voin ”sakan” laskeutua pohjaan. Sekoita tällä välin yhteen vesi ja keltuaiset pienessä kattilassa tai metallikulhossa. Nosta kattila/kulho suuremman, kiehuvalla vedellä täytetyn kattilan päälle. Sekoita keltuaisia voimakkaasti kuumavesihauteessa kunnes ne alkavat saostua (vaahto paksuuntuu ihanasti). Ota kattila pois lämmöltä ja sekoita keltuaisiin voisula, pieni määrä kerrallaan. Ideana on käyttää vain kirkastettu osa voista, eli älä kaada kattilan pohjasakkaa keltuaisiin. Mausta kastike sitruunamehulla, ripauksella cayennepippuria, mustapippuria ja suolaa. Kastike on erinomaista vastakeitetyn parsan, keitetyn tai paistetun kalan ja kevyesti kypsennettyjen kasvisten kanssa.

ei-ihan-niin-priimasta fileestäkin voi askarrella medaljongeja

Kalaliemi

(1 litra)

500 g kalanperkeitä

1 ¼ l vettä

1 pieni keltasipuli

1 pala juuriselleriä (50 g)

2-3 persiljan- tai tillinvartta

1 laakerinlehti

1 tl suolaa

4 kokonaista valkopippuria

pakokauhuiseksi lasittunut katse liemikattilassa (selleriä ei ollut. porkkanaa oli.)

Huuhdo hyvin kalan perkuujätteet (siis pää, ruodot ja evät nahkoineen päivineen) ja laita ne vesikattilaan (poista kokonaan kidukset, niitä ei käytetä). Anna veden kiehahtaa ja kuori pinnalle kertynyt vaahto pois. Kun vesi on kiehahtanut, lisää kattilaan mausteet ym. Kiehauta ja keitä hiljalleen ilman kantta 10 minuuttia. (Ei saa keittää kauempaa, pitkä keittäminen irrottaa kalan liima-aineet, jolloin liemestä voi tulla liisterimäistä ja karvasta.) Anna liemen seistä puolisen tuntia ja siivilöi se. Jos et tarvitse lientä heti, sen voi mainiosti pakastaa.

kaikki hyvin. vastoinkäymisistä huolimatta ruoka valmistui!

PS. Jos joku kalankäsittelytaitoinen tahtoisi oppipojan niin täällä olisi mentorille tilausta! t: nimimerkki ”pakastimeen ei enää mahdu kalalientä”

Nuotioletut kylmäsavulohitäytteellä

Viikonloput, jolloin yleensä on enemmän aikaa keittiöhommiin, ovat viime aikoina menneet ihan muissa merkeissä kokkailun jäädessä surkeaan sivurooliin. Tänä viikonloppuna ihmeteltiin kevättä mökkimaisemissa: laituri saatiin veteen ja talviturkki heitettyä (olihan se laiturin vesillelaskun aikana pohjaan pudonnut rauta pakko sukeltaa pois..). Jostain syystä myös kiinnostus metsänhoidollisiin aktiviteetteihin on alkanut kummasti kasvaa sähkölämmitteiseen, takalliseen asuntoon muuttamisen jälkeen. (Myös rakkaus saunomiseen ja nuotioruokaan motivoi kummasti halkohommiin ryhtymistä..) Kovin kummoisia sapuskoita ei mökkireissulla kokkailtu, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaankin seuraava ihanparas muurinpohjaletturesepti on ehdottomasti laitettava jakoon. (Reseptin alkuperä jauhopussin kyljestä pienillä muutoksilla.) 

kevään merkkejä

Nuotioletut

(n. 4:lle syöjälle)

5 dl kauramaitoa

2 kananmunaa

1 dl täysjyväohrajauhoja

2 dl täysjyvävehnäjauhoja

n. 0,5 tl suolaa

n. 1 tl sokeria

0,5 dl juoksevaa kasvirasvavalmistetta tai sulatettua voita

(samaa rasvaa myös paistamiseen)

Vispaa kaikki ainekset sekaisin ja anna taikinan tekeytyä puolisen tuntia. Taikina saa jäädä melkoisen löysäksi. Kauramaito on ehdoton! Sen ansiosta taikina säilyy erinomaisesti lämpimässä repussa muovipulloon/termariin pakattunakin ja letut paistuvat ihanan tasaisesti juuri sopivan paksuisiksi, kuohkeiksi ja rapeiksi. (Kauramaitotetrat myös säilyvät mökillä huoneenlämmössä uskomattoman pitkiä aikoja avaamattomina.)  Paista letut runsaassa rasvassa tulen kestävässä lettupannussa nuotion liekillä. (Pullomargariini on kaikkein kätevintä: muovipullo on helppo viskata eväsreppuun ja siitä annostelu pannullekin sujuu helposti.)

sinihomejuustokin toimii

Kylmäsavulohitäyte

kylmäsavulohta

juustoraastetta

valkopippuria

tuoretta tilliä

Kun olet kääntänyt letun, lisää sen päälle (letun keskelle pitkittäin) välittömästi viipale kylmäsavulohta, muutama ruokalusikallinen juustoraastetta, rouhaisu valkopippuria myllystä ja reilusti silputtua tuoretta tilliä. Samalla kun letun toinen puoli paistuu, ehtii lohi hieman kypsyä ja juusto sulaa. Kun lettu alkaa olla kypsä, taita kaksi letun reunoista keskelle täytteen päälle- paina hieman paistolastalla lettua kasaan, juusto tarraa ihanasti letun kiinni ja lettu on helppo syödä tortillan tapaan.

fazerin omar-suklaa on kuin luotu lettutäytteeksi

Ja jälkiruokalettu valmistuu vastaavalla tavalla! Kun olet kääntänyt letun, päällystä se pienillä vaahtokarkkipalasilla ja suklaapaloilla: letun kypsyessä suklaa ja vaahtikset sulavat jumalaiseksi täytteeksi. (Kermavaahto ja mansikkahillo kruunaavat tämän ”työterveyslääkärin erikoisen”. Eikä toista jälkkärilettua välttämättä enää jaksakaan syödä..)

silmä lepää

En löydä tarpeeksi painavia sanoja kuvaamaan sitä ihanaa levollisuutta ja riemua joilla ladattuna mökiltä aina kaupunkiin palaa. On jotekin käsittämättömän tyydyttävää tunnistaa joku ohi liihotellut tirppa joksikin ihan oikeaksi linnuksi (kyllä vain! se oli kuin olikin sotka! vaikka kuulosti vähän kuikalta. tai kuovilta. ehkä), halkoa kuin salama (hurja isku ei koskaan osu samaan paikkaan kahdesti) koivuklapeja lettunuotioon ja nukkua raittiin ilman ja totuttua fyysisempien suoritusten tainnuttamana sikeämmin kuin koskaan, herätäkseen juomaan aamukahvia pihakeinussa hämmentävän vilkkaan sirkutuksen keskelle. Niin yksinkertaista voi onni olla!

kaunein luontoääni: pikkukarhun sihahdus kuusimetsässä

tässä jalostuu harvinainen (kivi)riippapihlaja

(S)karpimpi mustikkapiirakka

Voi minkä löydön teinkään muuttolaatikoista! Pikkuisen höpsön kansion johon keräsin joskus 10v sitten tärkeitä reseptejä muuttaessani äidin helmoista omaan kotiin. Hihittelin jonkin verran sekalaisille lappusille jotka oli otsikoitu tyylillä ”äidin taivaallinen ”kuiva”kakku” tai ”hillopitsa köyhän opiskelijan makeannälkään”. Parhaimpia ovat toki ”reseptit” jotka on kirjoitettu esim. repaleisen työtuntikortin toiselle puolelle muistilapuksi ja jätetty kokonaan otsikoimatta (”raasta 2 perunaa + 1dl sokeria + kuppi jauhoja..(loppu teksti kastunut epäselväksi)..”). Kansion välistä pursuili myös sekalainen valikoima mainospostin seassa tulleita ”reseptikortteja”. Olin jo heittelemässä reseptikortteja menemään, kun huomasin niiden joukossa varsin mielenkiintoisen mustikkapiirakan ohjeen. Hienoisilla muutoksilla (=lähes kaikki ainesosat vaihdettu ja määrät muutettu) ohjeella syntyikin aivan superherkku hiilihydraattitietoinen marjapiiras!

aamiaiselta jääneet pakastemansikatkin pääsivät piiraaseen

Vähähiilihydraattinen mustikkapiirakka

(n. 24 cm halkaisijaltaan olevaan piirakkavuokaan)

pohja:

100 g mantelijauhetta

50 g hasselpähkinäjauhetta

50 g jääkaappikylmää margariinia/ voita

1 kananmuna

1 rkl kuumennusta kestävää makeutusjauhetta (tai sokeria)

1 sitruunan kuori raastettuna

täyte:

250 g raejuustoa

2 kananmunaa

2 rkl marsala-viiniä (voi jättää poiskin mutta maku on upea!)

1 tl psylliumia

1 dl kuumennusta kestävää makeutusjauhetta (tai sokeria)

1 sitruunan kuori raastettuna

150-200 g jäisiä mustikoita, mansikoita ja/tai vadelmia

inspiraation lähde

Valmista pohja vatkaamalla kaikki pohjan ainekset sekaisin. Painele täyte voideltuun piirakkavuokaan ja esipaista pohjaa 175 asteisessa uunissa 5-10 minuuttia (riippuu uunista, jos epäröit niin paista 7min..) Valmista täyte sekoittamalla raejuusto munien (vispaa rakenne rikki), marsalan, makeutuksen, psylliumin ja sitruunan kuoren kanssa. Levitä täyte esipaistetun pohjan päälle ja ripottele päällimmäiseksi jäiset marjat. Paista piirasta 200 asteisessa uunissa 30-40 minuuttia (riippuu taas uunista, ota pois aiemmin jos reunat tummuvat liikaa). Anna paistetun piiraan jäähtyä rauhassa- muuten piiras jää mössöksi eivätkä maut ole aivan kohdillaan. (Oli se lämpöisenä mössönäkin tosin varsin hyvää, toim.huom.) Jäisinä paistetut mustikat jäävät ihanan tuoreen makuisiksi ja mehevä piiras on sitruunan ansiosta ihanan raikasta! Jos haluaa, piiraan voi toki tarjota myös kermavaahdon tai hunajalla makeutetun smetanan (parasta!) kanssa- silloin piirakka toimii varsin pätevänä hiilihydraattitietoisena juhlavampanakin jälkiruokana. 

uuden kodin keittiö on surkean hämärä (vielä)

 (Mainittakoon että ahmaisin neljäsosapiiraan aamiaiseksi- piirakka piti nälkää loitolla ihan käsittämättömän hyvin, nähtävästi proteiinipitoisuutensa ansiosta. Makeutusjauheeseen leivottuna piiras ei myöskään humpsauta verensokeria niin huikeasti kuin tavallinen sokeriin ja vehnäjauhoihin leivottu piiras. Itselläni edellä mainitut pointit tarkoittavat käytännössä sitä, ettei yhden piiraspalan syöminen aiheutakaan älytöntä herkkuhimoa ja johda sellaiseen mässäilyyn/ lievään ahmimiskohtaukseen mitä tavallisen piirakan syöminen minun tapauksessani yleensä tekee. Eräänlaista painonhallintaa siis. )