18.6.2011

Smørrebrødeistä fine diningiin - Kööpenhamina syöden ja juoden osa 2

Arjen kiireet meinaavat hieman häiritä harrastuksia, mutta vielä täällä ollaan! Ennen kuin vallan kokonaan unohdan miltä Kööpenhamina maistui, dokumentoidaanpa hieman sitä ruokapuoltakin.

vain merenneito nälkiintyy köpiksessä

Ensiksi on sanottava, että Kööpenhaminassa hemmotellaan erityisesti fine-diningin ystäviä. Michelin-tähditettyjä paikkoja kun löytyy kaupungista peräti yksitoista! Seuraavaksi todettakoon, että ihan kelpoa sapuskaa löytyy myös tavalliselle kuolevaiselle, joka investoi mieluummin uuden kodin keittiön kivitasoihin kuin jokailtaiseen hienosteluruokailuun.. Onnistuimme joka tapauksessa mahduttamaan reissuherkutteluun hieman molempia edellä mainituista, eli seuraavana maistiaisia tähdillä ja ilman:

Köpiksestä totisesti löytyy ruokaa joka makuun. Joka puolella kaupunkia leijui punaisten perinteisten makkaroiden tuoksu niitä myyvistä vaunuista, pølsevogneista. Sushipaikkoja tuntui olevan suunnilleen yhtä tiheässä, samoin erilaisia etnisiä ruokapaikkoja pikaruokaloista hienompiin ravintoloihin. Yllätyin melkoisesti siitä, ettei niitä kuuluisia voileipiä, smørrebrødejä löytynytkään jokaisesta kuppilasta – kymmenisen vuotta sitten kaupungissa viimeksi vieraillessani muistelen voileipäpaikkoja olleen huomattavasti enemmän; joko muistini on valikoiva, taikka sitten katukuva on eurooppalaistunut huomattavasti.. (Erittäin hyvä artikkeli Tanskan ruokakulttuurista löytyy keittotaito.com-sivustolta.)

voileipäkokoelma lounaaksi

Koska hurmaannuin makkarantuoksua enemmän leipomoiden ja jäätelökioskien tarjonnasta, katuruokailuni oli varsin jälkiruokapainotteista. Esimerkiksi Nyhavnilta (Nyhavn 49) löytyy jäätelömyymälä Vaffelbageren jonka vohvelit on itse valmistettu – paikka on varsin helppo löytää huumaavaa tuoksua seuraamalla! Jälkiruokanälkäisiä hemmotellaan myös lähellä edellä mainittua jäätelöpaikkaa (Nyhavn 5), ravintola Nyhavns Fӕrgekrossa, jonka jälkiruokabuffetista on hyvin vaikea poistua ilman hurmaavaa sokerihumalaista ähkyä. Jälkiruokabuffetista löytyy esimerkiksi jumalaisia mansikkaleivoksia, jotka näyttivät olevan suosittua tarjottavaa myös lukuisissa kahviloissa ja leipomoissa. (Kyseisten leivosten täydellisimmän version metsästyksen merkeissä tuli muuten käveltyä yksi jos toinenkin kilometri pitkin poikin kaupungin ihania katuja ja kujia. Ja viimeinen mansikkaleivos hotkaistiin vielä seisaaltaan lentokentällä hetkeä ennen kotimatkaa..)

samppanjalasilliset vielä puuttuvat kuvasta

Leipomoista (Bageriet joiden kylttejä koristivat kruunatut suolarinkelit) sai jos jonkinlaisten leivosten lisäksi myös salaatteja ja täytettyjä patonkeja, joiden kanssa kelpasi siirtyä piknikille joihinkin kaupungin lukuisista ihanista puistoista. Ruokatoria emme löytäneet, mutta Israels Pladsille ollaan parhaillaan rakentamassa suurta kauppahallia, joka jatkossa tulee kokoamaan korkealaatuisten ruokatuotteiden myyjät saman katon alle. Varsin korkealaatuisen oloinen lihakauppa ja kalakauppa löytyivät ainakin läheltä Nørreportin metroasemaa Købmagergadelta. Myös Vesterbron kaupunginosasta rautatieaseman paikkeilta löytyi  hedelmä- ja vihanneskojuja, leipomo ja lihakauppa. (Elintarvikeliikkeitä löytyi muutenkin suht. helposti pitkin kaupunkia – lomareissumme aamiaisten pekoni- tai suklaaleivospainotteisuus riippuikin täysin siitä, kuka porukastamme sattui ensimmäisenä heräämään ja noutamaan aamiaistarpeet muille väsyneille matkalaisille..)

ulkona ruoka maistuu aina paremmalta. ja jälkiruoka.

Ehkäpä reissun perinteisimmät tanskalaiset ruoat nautiskelimme koko viiden hengen seurueen voimin lähellä merenneitopatsasta sijaitsevassa Lumskebugten- ravintolassa. (Ravintolaan ei kuitenkaan kannata mennä kauhean nälkäisenä – annokset ovat kaikessa herkullisuudessaan kauhean pikkuisia, ja palvelu on kovin hidasta.) Sekalaisten enemmän ja vähemmän hyvien lounas- ja illalliskokemustemme ylivoimaisin pettymys oli turistirysä Nyhavnin Ved Kajen øl & grill - ravintolan (Nyhavn 43) tarjonta. Nimestään huolimatta olutvalikoimaa ei voinut kutsua edes valikoimaksi ja grilliruokakin maistui kamalalta. Ruokailuiden helmi oli odotetusti se ainoa tähditetty paikka johon päädyimme: AOC Restaurant. Ravintola valikoitui fiilispohjalla: Noma arveltiin kaikessa parhaudessaan turhan täydeksi, ja AOC:n muitakin kuin makuaistia hivelevän lupaava ”sensory menu” kuulosti varsin kiinnostavalta.

savustettua ankeriasta rukiisella leivällä Lumskebuktenissa

Arki-iltana varsin tyhjään ja pahenteisesti pohjaan palaneelle ruoalle tuoksuvaan, minimalistisesti selkeän valkoiseksi sisustettuun saliin asteleminen kannatti! Sommelieren luvattua että kykenisimme vielä omin jaloin nousemaan portaat ulko-ovelle seitsemänkin ruokalajin viinipaketin juotuamme, päädyimme koko porukalla testaamaan seitsemän ruokalajin sensory menun viineineen. Tunnelma ravintolassa vaikutti ensin hiukan turhan muodolliselta, mutta salin pikkuhiljaa täyttyessä (ja viinimenun edetessä..) turha pönöttäminen vaihtui rentoon nautiskeluun. Henkilökunta pörräsi ympärillä jatkuvasti, kaikista tarjoilluista ruokalajeista ja viineistä kerrottiin tarkasti, ja lisäkysymyksiin vastattiin auliisti. (Lisäviihdettä tarjosi kuvaelma joka tapahtui aina jonkun seurueen jäsenen poistuessa naisten/miestenhuoneeseen – tarjoilija kävi aina taittelemassa poissaolijan lautasliinan uudelleen, myös silloin, kun lähtijä oli yrittänyt taitella sen täsmälleen samalla tavalla – erään tarjoilijan sanoja lainatakseni – ”nukkuvaksi kirahviksi”..)

tarjoilija, ruokani on palanutta

”Aistillisia elämyksiä” lupaillut menu lunasti varsin mainiosti lupauksensa. Hajuaistia haastanut palaneen käry osoittautui hämmentävän makuisen ”poltetun leivän” aiheuttamaksi – aistit olivat totisesti koetuksella, kun tarjoilijan opastuksella lautaselta poimittiin suuhun syömäkelvottomien koristeiden keskeltä hiilenmustaksi poltettu yllättävän herkullinen leipäpala. Siinä missä ensimmäinen ruokalaji näytti nuotionpohjalta ja seuraava saapui linnunpesämäisesti asetelluissa keraamisissa munissa, myös kaikki muut pöytään kannetut lautaset olivat huikean kauniita taideteoksia. 

meren tyrskyille maistunut elämys

Myös viinit pelasivat taidokkaasti yhteen ruokien kanssa. Jopa seurueen ei-erityisesti-viinien-päälle-ymmärtävän jäsenen suusta kuultiin hämmästynyt ”täähän ei maistu ollenkaan viiniltä” –kommentti joka voitiin tulkita melko lailla korkeimmaksi mahdolliseksi viiniin liittyväksi kohteliaisuudeksi. (Esimerkkinä mainittakoon myös se, että erään seurueemme ruokailijan puolilleen jäänyt sauternes-lasillinen aihetti kevyen taistelun muuten varsin hienostuneesti käyttäytyneiden fine-dinereiden kesken, eikä tippaakaan tuota jumalaista juomaa jäänyt tarjoilijan pois kannettavaksi..)

kyllä oluenjuojakin hyvän viinin tunnistaa

Erityisen huikeana koin itse varsinaisen menun ylimääräiseksi lisäherkuksi tilatun taivaalllisen skallingen- juuston, katajanmarjaisen siirapin ja portviinin yhdistelmän. (Sommelier kertoikin autuaana huokailevien herkuttelijoiden pettymykseksi ettei juustoa ole saatavilla missään muualla.) Viihdyttävää illalliskokemusta täydensi ravintolan suhteellisen nuoren kokkitiimin suomalaisvahvistuksen jututtaminen – kokkipoika (nimi ei ikävä kyllä jäänyt mieleen) kertoi aidosti innostuneena muun muassa, että henkilökunta käy itse omin käsin keräämässä suussa sulavan naudanlihan kanssa tarjotut villiyrtit ja ”koivunmehu”-jäätelön koivun aromit onkin saatu koivun mahlan sijaan ihan oikeaa koivua keittelemällä. (Kannattaa siis ihmetellä asioita suomeksi mahdollisimman kovaan ääneen – salin välittömässä läheisyydessä sijainneesta keittiöstä kun ei näyttänyt vierailevan ainuttakaan kokkia missään muussa pöydässä kuin meidän..)

parsat on lätkäisty lautaselle vähän kotikeittiössä totuttua huolellisemmin

Summa summarum: jos suuntaa Kööpenhaminaan, leipomoiden ja voileipäpaikkojen tarjonnasta nautiskelun lisäksi matkabudjettiin kannattaa yrittää varata tilaa jossakin tähtiravintolassa vierailuun. Vaikka puistopiknik, ihanaakin ihanammat oluttuopilliset ja täydellisen mansikkaleivoksen metsästys tarjoavatkin hienoja kokemuksia, pukuun/silkkimekkoon pynttäytyminen puhtaasti neljätuntista gourmet-istuntoa varten hienossa ravintolassa on ehdottomasti hintansa arvoista. (Vaikka sitten syötäisiinkiin seuraava kuukausi pelkkää perunaa ja kaurapuuroa..)

Nyhavn tarjoaa herkkuja myös näköaistille
 
Ja mitä siihen ihanaakin ihanampaan oluttuopilliseen tulee, aiheesta lisää seuraavassa postauksessa..

1 kommentti:

  1. Olen niiiin samoilla linjoilla tuosta kannattaa satsata hyvään ruokaan, vaikka se tietäisi tiukennuksia loppukuun budjetissa. <3 Vaikka suomessa en tähtiravintolaan mene (ainakaan vielä) niin satsataan about ekrran 2 kuukaudessa meidän mittakaavalla kallis illallinen ravintolassa viineineen (150-200 eur), mutta aina on kannattanut! Niihin tähtiravintoloihin menisi tuplasti enemmän rahaa ainakin niin ehkä sitten joskus mahdollisesti vuoden sisällä jos siirryn työelämään. :)

    Mahtia. Aina tulee hillittömät ruoka kiksit kun lukee toisen innostuneen juttuja ravintoloista <3

    VastaaPoista

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!